Käytiin tänään Tuulin kasvattajan kanssa tekemässä markkeerauksia. Aamukin pääsi mukaan. Vuoroteltiin koiria, joten 4 koiraa sai tehdä töitä.

Tuuli markkeerasi hyvin. Mutta se ei kylläkään muistanut toista pudotusta, eli sitä ON harjoiteltava. Mutta, mutta, mutta. Se on ohjattavissa!!!  siis ihan oikeasti. Se pysähtyi pillistä, kuunteli luoksetuloa ja seuraneidin oikealla hetkellä pillittämällä - kuunteli myös lähihaku pillitystä. Kaikki onnistuminen oli vain sattumaa, mutta olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen pikkukoiraan. Eihän me edes olla harjoiteltu, ja se tekee työtä MEIKÄLÄISELLE! Ei itselleen.

Aamu. Joo. Innoissaan reppana. Markkeerasi tosi hyvin, vaikka joutui korkeassa heinikossa hieman tekemään työtä. Ei tarvitse apua, hoitaa homman itse. Mutta oli selvästi tyytyväinen itseensä. Mun Aamu. Reppana...kylläpä pieni tekeminen sai sen tänään tyytyväiseksi

Mutta sitten se poskisuudelma. Treenien päätteksi laitoin Tuulin istumaan. Koska se kävi hieman kierroksilla. Kumarruin ja POKS! Koira hyppäsi kohti naamaa ja antoi poskisuudelman.

Nyt on sitten vasemmassa poskessa koiran hampaiden kokoiset jäljet  Mutta jäljistä viis, treeni OLI ihan onnistunut. Tuuli saa siis kurittomuutensa anteeksi, koska se on ihan oikeasti HYVÄ koira!

Ihan vaan itselle muistiin. Pilli toimi tänäänkin  Pieni hämäys-tehtävä iltalenkillä...eli kävin mukamas jemmaamassa jotain Tuulin istuessa ja katsoessa ja lähetin sen sitten hakemaan...eihän sieltä mitään löytynyt - puhalsin pilliin, koira istui alas odottamaan lisäohjeita - ja sai pallon palkaksi nopeasta istumisesta ja katsekontaktista...

Alkeis-sulkeiset siis tähän asti ok

Eilen tokokentällä, tänään päätin lähteä töiden jälkeen koirien kanssa "erämaahan". Eli ei kun auton nokka kohti Pörkenäsiä ja menoksi! Puolukanpoimijoita oli heti auton parkkipaikalla takapuolet pystyssä, mutta muuten saatiin olla yksin. Tai no, yksi erämaa-pyöräilijä tuli vastaan ja tervehti. Kumma, miten kaikki tuntemattomat tervehtii aina keskellä metsää , ajatteli varmaan, että oon aika ihme tyyppi, kun siellä keskellä "ei mitään" tulin vastaan...

Aamukin käyttäytyi hyvin. Se sai juosta vapaana koko 1½ tuntia, eikä aikonutkaan keijujen matkaan. Ikävä kyllä autoon hyppääminen on hieman työlästä, joten johtuikohan tämän päiväinen tottelevaisuus jäykästä selästä?

Kun oltiin käppäilty ja tultiin takaisin autolle, kaivoin dami-laukun autosta. Suunnitelmissa ohjausta häiriödamilla. Ei kun koira istumaan hiekkatielle, ohjausdami jonkin matkan päähän tielle (tehtävä selvä!) ja sitten se häiriödami risteävälle tielle oikealle. Ajatuksena siis, että Tuuli ohjautuu suoraan damille, eikä välitä damista siinä risteävällä tiellä. Piece of cake, koira toimi kuin unelma, joten lisäsin välimatkaa peruuttamalla. Helppo nakki, häiriödami ei ollut häiriöksi, vaan Tuuli teki noudon hyvin.

Sitten vaihdoin häiriödamin puolta, eli siirsin sen tien vasemmalle puolelle, eli sinne risteävälle polulle, mutta vasemmalle. Sama juttu, lähetin koiran, mutta sinnehän se meni, häiriödamille. Kielsin ja vahvistin "eteen"-käskyä ja niin tuo pikkulikka luopui häiriödamista ja kävi hakemassa ohjauksen. Tässä vaiheessa olis pitänyt tajuta lopettaa...mutta käänsin koiran sille häiriödamille ja lähetin. Tuuli ohjautuikin tien oikealle puolelle, eli se muisti selvemmin sen puolimmaisen damin jostain syystä. Vai olinko kieltänyt niin voimakkaasti, ettei se "uskaltanut" noutaa häiriödamia tien vasemmalta puolelta??

Kerrankin toimin nopeasti. Kun Tuuli ohjatui sinne oikealle puolelle, puhalsin pilliin. Koira pysähtyi kuin seinään ja kääntyi mua kohti ja ISTUI alas!!! HALLELUUJA! Mikä fiilis! Sitten vaan vasenta kättä damin suuntaan ja koira ohjautui tien yli suoraan damille...On se vaan ihme koira

Taisin silti ahmia ja harjoitella vähän liian sekasortoisesti pikkuflatin pään menoksi. Se vasemmalle viety häririödami olis pitänyt jättää viemättä, eikä sitä olis kannattanut ohjauksella haetuttaa. Näin oppii siis koiran lisäksi myös ohjaaja. Minä virheistäni, koira onneksi positiivisella vahvistamisella!

Niinpä niin ja juupa juu. Viikonloppu meni taas mökkisaaressa herkkutatti-safarilla. Syksy on ihan selvästi saapunut, sillä perjantaina saatiin laittaa mökissä lämmitin päälle...vaan eilinen ja tämänpäiväinen sää on ollut kaikkea muuta kuin syksyinen.

Jonkin verran poimittiin taas marjojakin ja muuten vaan tehtiin mökkitöitä. Aamu ei ilmeisesti pitänyt siitä, että hotellin henkilökunta teki muita ohjelmia, kuin viihdytti Rinsessa Ryysystä, joten kun olin ulkohuussia siivomassa mökin takana, ilmestyi Aamu sinne - kaukosäädin suussa. Eihän sille voinut kuin nauraa  Miten niin huomionkipeä?

Tuuli taas teki Tuulit jo perjantaina, kun aavisteli, että ollaan lähdössä...eli löysin Tuulin etupihalta, makkaratikku suussa  Olkkarista se tikun oli takan vierestä napannut, liekö aikonut grillailemaan, makkarat tosin oli vielä jääkaapissa

Joten pientä koiramaistakin ollaan viritelty, lähinnä Tuulin kanssa. Ohjelmassa oli pillipysäytyksen alkeita, pallo palkkana. Ja Tuulihan tekee MITÄ tahansa, kun vaan saa pallon siitä palkaksi. Näitä asioita pitää hioa, hioa ja hioa, sillä nuoren koiran päättäväisyys ja tavallaan kaavamainen tekeminen olis nyt muokattava siihen formaatiin, että "seuraneiti on aina oikeassa", ainakin, jos pillin puhaltaa. Niih, sano se sitten Tuulille. Hyvin se oikeastaan kuunteli, kun malttoi unohtaa hetkeksi PALLON...huoh. Täytyypä alkaa lenkkeilemään pallo taskussa ja pilli mukana, että niitä onnistumisia saadaan useammin.

Huomenna olis Team Stormin reenit, tiistaina ohjattu Toko. Joten syksy on tullut myös ohjelman osalta.

Ja töihinkin pitäis jaksaa. Vilustuneena. Kauan ehdinkin töitä tehdä, ennen kuin flunssa iski - kokonaista 5 päivää.. 

Arki on alkanut, loma loppunut  Hyvään tottuu aivan liian hyvin. Seuraavaan kesälomaan on nyt liian pitkä aika

Mutta onneks on ees satanu koko halvatun päivän, eli sen puoleen ei harmittanu olla leipätyössä.

Koirat sitten. Juu, energiaa on taas siihen tyylin, että matot on olleet rutussa jne...Energian poistamiskeinoksi lähdettiin tuonne muutaman kilometrin päähän ja mukaan pakattiin vieläpä damilaukkukin.

Ensin tunnin vaellus metsässä ja sitten ohjelmassa markkeerauksia; uittoa vesialueen yli. Ensin Tuuli. Kennelpojan ohjeistuksessa sattui pieni moka (?) tai sitten vastaanottaja ymmärsi väärin , joten kakkosmarkkeerauksesta tuli pikkasen pitkä, siis siitä toisesta heitosta. Mutta hyvin lähti Tuuli tehtävää suorittamaan. Itse asiassa, kauhea kiire sillä on...ja se pikkanen kuumuminen näkyi heti luovutuksen laadussa  Siitä huolimatta Tuivertaja muisti kakkosen ja lähti ilman mitään ongelmia uimalla toista heittoa hakemaan.

Sitten pyysin KePoa vielä heittämään ns. ykkösen ja sillä välin nakkasin rantaheinikkoon ohjauksen, ensimmäisen täysin sokko-ohjattavan Tuulille. Ykkösen noudettuaan, pyysin koiran vierelle ja näytin sille suunnan. Se mietti ja käänsi rintamaa sinne markkeeraukselle päin. En kieltänyt, vaan pyysin koiran uudestaan sivulle ja pidin pienen "taiteellisen tauon". Tuon tauon käytön opin tänä kesänä leirillä, eli että koiran annetaan "nollata" edellinen ajatus, ennen kuin se laitetaan uuteen tehtävään, varsinkin jos se on epäonnistunut. Eihän Tuuli itse asiassa ehtinyt vielä epäonnistua, mutta ainekset oli ilmassa. Lähetys ja Tuuli pomppasi metrin eteenpäin ja kääntyi katsomaan markkeerauksen suuntaan. Äh.

Se ihan selvästi taas ajatteli. Tuulin herne teki pienoista työtä. Se tajusi, mitä siltä pyysin, mutta silti ajatus oli vielä siellä markkerauksella. Eikun uus lähetys - ja niin lähti Tuivertaja oikeaan suuntaan, linjalle ja sai HETI palkkion oikeasta suorituksestaan, eli törmäsi parin loikan jälkeen jemmaamaani damiin. Nyt sitten vaan metrejä kasvattamaan ja samalla koiran luottamusta. Eli että kun jonnekin osotan, niin sinne suuntaan sit mennään!

Aamu sitten. Samalla kaavalla Aamullekin kakkonen. Hillitysti se lähti noutamaan ja paineistui jostain syystä rantauduttuaan. Iloisella äänellä vaan kehotin koiraa sivulle ja olin ihan varma, ettei se muista toista heittoa. Mutta muisti se! Ja nyt oli hyötyä, kun koira tajusi sanan "Missä?" Ja eikun koira noutoon. Mutta sitten kiusaus vei voiton ja Aamu siirtyikin KePon seuraan vastarannalle. Kiltillä kehotuksella ja muutamalla pillityksellä sain Aamun takaisin vesialueen yli, dami tietysti tuliaisena  Ja voi että se reppana oli onnellinen. Nyt on koirilla hyvä mieli, ja niin on myös niiden seuraneidillä.

Ai niin, tilasin tänään Tuulille oman Pomppa-loimen. Eli kylmää talvea ilmeisesti odotan...

 

Elämä jatkuu, taippareiden jälkeen . Ollaan ihan kaupungissa, kun osa tämän hotellin henkilökuntaa (KePo) joutui jo leipätyöhön...Koirat sopeutuvat nopeasti kaupunkielämään, mutta pikkukoiran hihnakäyttäytyminen on onnellisesti unohtunut siellä mökkisaaressa, tai sitten seuraneiti on onnellisesti onnistunut unohtamaan kaiken sen poukkoilun, mitä täällä kaupungissa koirat kehittää. Energiaa siis ON, vaikka talon lämmittämiseen. Toisaalta, ei näillä helteillä taloa pahemmin tarvitse lämmittää..

Koeselostus, se lauantainen. Paperillinen täynnä rukseja kohdassa "hyväksytty". En tainnut paperia edes Tuulin kasvattajalle näyttää, joten laitan koeselostuksen nyt tähän.

1. Sosiaalinen käyttäytyminen: "Käyttäytyy siististi ihmisiä ja muita koiria kohtaan"
2. Uimahalu: "Menee empimättä veteen, ui mielellään"
3. Hakuinto: "Innokas koko ajan. Kattaa hyvin aluetta"
4. Noutohalu: "Ottaa spontaanisti kaikki riistat"
5. Nouto-ote: "Pehmeä suu, tasapainoiset otteet variksista"
6. Palauttaminen: "Ohjaajalle, ohjaajan läheisyyteen"
7. Reagointi laukaukseen: "Rauhallinen, keskittynyt"
8. Itseluottamus ja aloitekyky: "Jäljestää kanille, jonka tuo. Tarvitsee kaksi lähetystä"
9. Yhteistyö: "Erittäin hyvä"
10. Yleisvaikutelma: " Erittäin tasapainoinen, mukavalla tyylillä töitä tekevä riistaintoinen koira, osoittaa hyviä taipumuksia"

Ja sihteerin rastit ruuduissa "hyväksytty"

Siinä se, NOU1

Olikohan se unta? Eilinen siis. Ei kai, kun todisteet eilisestä lojuu tuossa pöydällä vieressä...eli taipumuskokeen pöytäkirja ja kunniakirja.

Eilen aamulla lähdin siis ajelemaan sinne, mihin olin erittäin heikkona hetkenä muutama viikko sitten koirani ilmoittanut. Laihialle, noutajien taipumuskokeeseen. Ja Tuulin kanssa, totta kai.

Ilma oli jo helteinen ihan aamusta kello kuuden aikaan, joten osasin odottaa tuskaista päivää, mutten osannut kuvitella, että taipparit käytäisiin 30 asteen helteessä!

Vaan Tuulli Tuivertaja tekikin hienoa työtä! Se ei ollut mitenkään kovin kiihtynyt, vaan selvästi ihan vaan innoissaan. Se tiesi, mitä piti tehdä, olihan noita asioita harjoiteltu.

Koe alkoi sillä, että koirien sosiaalisuuutta tutkailtiin. Tuuli oli ainoa narttu aamupäivä-ryhmässä, muut oli poikia. Paljon oli nuoria koiria ilmoitettu, eli alle kaksi-vuotiaita. useampi kesäkuussa 2010 syntyneitä. Tuulin pentueesta kasvattajan Aaron ja Vaasalaistunut Reemus osallistui samaan kokeeseen.

Tuuli starttasi viimeisenä aamupäivä-ryhmässä, eli numerolla kahdeksan. Ja eikun töihin, kun oma vuoro koitti.

Koepaikka oli ihanalla suolammella, haku tehtiin osittain suopursujen, osittain varpujen seassa. Tuuli aloitti reippaasti noutamalla rannalta veteen heitetyn lokin. Sen jälkeen se osio, josta en ihan ollut varma, eli haulikon laukaus. Ensin Tuuli tuijotti ampujaa, eikä tajunnut mitä tapahtui, mutta kun heti laukauksen jälkeen veneestä, n. 35-40 metrin päästä heitettiin lokki, tiesi Tuivertaja, mitä piti tehdä. Se lähti rivakkaasti uimaan ja ui nopeasti noutaen lokin rannalle.

Sitten hakuun. Ensin markkeeraus-varis kera laukauksen. "Peace of cake" sanoi Tuuli ja haki heitetyn variksen. Hyvällä vauhdilla se palautti, mutta luovutukset jäi pienen matkan päähän meikäläisestä, ikävä kyllä...niitä oltiin hetkeä aikaisemmin harjoiteltu auton luona metsätiellä ja siellä ne vaakut tuli ihan meikäläisen hartioille...

Otin Tuulin uuteen lähetysasentoon ja lähetin sen uudestaan hakuun. Nopeasti Tuuli haki, kattoi alueen niin hyvin, että neljännen variksen jälkeen tuomari sanoi "Kytke koira". En uskonut korviani...

Sitten tuomari siirtyi sihteerin kanssa kirjoittamaan pöytäkirjaa. Huh. Päästäisiinkö jäljelle?

Tuomio: Tuomari KEHUI Tuulia tasapainoiseksi, mukavaksi koiraksi, Sanoi, että mulla on käsissä hyvä koira, jonka kanssa ei nyt kannattaisi hätäillä. Kehuista häkeltyneenä tajusin edes kiittää hienosta "tuomiosta" ja olin kuulevinani "pääsette jäljelle"...

Siis MITÄ? Ylhäällä yleisön joukossa vielä epäilin jäljelle pääsyä, mutta kyllä me sinne päästiin, kun ei papereita käteen vielä oltu saatu.

Sitten odottelua, odottelua, odottelua. Järkytykseksi iltapäivä-ryhmä suoritti alkuosion ennen jälkien vetämistä. Me siis odotettiin 30 asteen helteessä iltapäivään, n. klo 16 asti, että päästiin pupujäljelle.

Ja juuri, kun Tuulin vuoro oli sitten jäljestää, nousi ukkonen, kerran se pamahti niin lähellä, että koirat, jotka odotti vuoroaan, ihan hyppäsivät säikähdyksestä. Onneks Tuuli ei kuitenkaan pelkää ukkosta.

Lähetin Tuulin jäljelle. Ja se tuli takaisin, niin kuin usein treeneissäkin. Lähetin uudestaan ja se tuli vielä kerran "tyhjänä" takaisin. Näin siitä, että se kuitenkin tiesi, mitä tehdä, joten kehotin uudestaan. Tuomarikin huhuili "lähetä vaan, se on käynyt kaukana", niinpä, tyypillistä Tuulia. Ja sitten näin jäljentekijän näyttävän käsimerkin. HAA; pupu oli löytynyt. Ja sieltähän se Tuuli tuli, pupu suussaan! Koe oli läpästy hyväksytysti. Halleluuja!  

Tuulin veli Aaron läpäisi myös kokeen, mutta toinen veli Reemus hieman hyytyi helteessä, mutta kokeilee uudestaan taipumista syyskuussa, meidän seuran taippareissa.

Olen ylpeä ja iloinen pikkukoirastani. Se teki erittäin hienoa työtä helteessä. Vuosi sitten se vielä remusi pentulaatikossa ja nyt se läpäisi taipparit. Tuuli on neljäs koira, jonka ns. vien taippareista läpi. Yksikään toinen omistamistani koirista ei ole tehtävästä suoriutunut näin nuorena!

Koepöytäkirjassa, yleisvaikutelman kohdalla lukee näin:

" Erittäin tasapainoinen, mukavalla tyylillä töitä tekevä riistaintoinen koira, osoittaa hyviä taipumuksia"

Eilinen päivä meni lepäillessä. Siis Tuuli huilasi, Aamu jatkoi lomailuaan mökkisaaressa. Tuuli siis seuraneidin matkassa sivilisaation parissa, koska aamuksi oli suunniteltu metsäsulkeiset taippareita ajatellen. Aamuisten treenien jälkeen Tuuli nukkui käytännössä koko päivän - kyllä lomailu on väsyttävää. Ja ensimmäistä kertaa elämässään Tuuli oli kotona IHAN YKSIN, ilman Aamua, ilman hotellin henkilökuntaa...nukkuessahan tuo aika meni, mutta yksinoloa on ihan hyvä harjoitella, koskaan kun ei huomisesta ja lauman suuruudesta tiedä.

Treeneistä lyhyesti: Ville Vaakun käsittely, etsintä, löytyminen ja ohjaajalle palauttaminen on parantunut kerta kerran jälkeen. Pieniä treenauksen "lieve-ilmiöitä" on tosin havaittavissa jo nuorisossa. Kun on kivaa, niin voi mennä överiksi, eli kattila alkaa kuumumaan. Siksi nyt ns. jäitä hattuun, eikä paljoa keitetä sillä liedellä. Eli Ville Vaakku ja Lars Lokki -osuudet Tuuli selvittää ihan taipumuskokeen vaatimalla tasolla. Ja yleensä Kalle Kanikin tulee suorinta tietä, vaikkakin eilen Tuuli jostain syystä keksi hieman omia juttuja Kalle Kanille, mutta toivottavasti tuo eilinen oli vaan ohimenevää...

Tänään jatketaan kentällä "Team Storm"in treeneillä, eli illalla kokoontuu taas kolme mustaa; Wii, Sinus ja Tuuli. Kaikki kolme yhtä energisiä ja innokkaita, taijotainsellaista...

Aamu voi hyvin. Se tiputtaa nyt totaalisesti karvansa, taas, joten olen ostanut nyt sille öljyä, jotta voisin lisätä sitä ruokaan. Yksi pullo sikakallista MEGADERM-öljyä ja tänään hain pullollisen lohiöljyä. Niin, ja kävin myös paikallisessa koiranruokatehtaassa ostamassa lihapötköjä...joten joku tässä hotellissa on jatkossakin hyvällä ruoalla...

Kaupunkikierroksella kävin pikaisesti katsomassa myös n. viiden viikon ikäisiä aivan syötävän ihania kultaisennoutajan pentuja. Nyt haisee hupparin hiha pennulle...  mutta ei, ei meille kultsua, pitäydytään nyt näissä mustissa tuholaisissa. Pennut löytyy Noudon Kennelistä ja voin lämpimästi suositella kyseistä kenneliä, mikäli kultainennoutaja kiinnostaa...Ens viikolla sitten olis tarkoitus käydä tutustumassa Kennel Elvenpath´sin pentuihin, pieniin flattiriiviöihin, joilla ikää ens viikolla n. 6 viikkoa. Nekin varmaan syötävän ihania.  Sille keikalle lähtee kamerankin mukaan...

Suru-uutinenkin tuli muutama tunti sitten. Flatti Mayalla, Iiriksen kaksoisolennolla, monivuotisella ryhmäläiselläni on tänään todettu syöpä...voimia Mayan laumalle  Joskus elämä vaan on niiiiiin epäoikeudenmukaista. Maya täytti keväällä 7 vuotta, joten taas yksi nuori flatti, jolla syöpä hankalassa paikassa...ja tätä kirjoittaessani Maya todennäköisesti on jo siirtynyt tähdeksi taivaalle...

Täksi aamuksi oltiin sovittu pieni treenihetki tuonne muutaman kilometrin päähän Tuulin kasvattajan kanssa. Ihan vaan nuorison kanssa, eli paikalla Tuuli ja veli sininen, eli Aaron. Nuorien koirien ollessa kyseessä, kaikkea odottamatonta voi tapahtua ja siihen saa varautua. Tuulin mielestä metsätreenit on tosi kivoja ja sen kuulee koko tienoo, kun Tuuli joutuu odottamaan autossa Aaronin tehdessä hommia. "Ei se ääntele" niih, se kiljuu ja huutaa, komentaa. Mutta asiassa ei ole mitään uutta, Tuulilla ON tapana muutenkin komentaa, ihan kuten eilenkin Team Stormin treeneissä

Niin, Team Storm tapasi eilen kolmannen kerran. Ohjelmassa estesuoraa vinoilla siivekkeillä, mutkaputki ja keppitreenejä. Hienosti Tuuli taas tsemppasi. Se löytää kiitettävästi 2+2+2 keppiä, jopa aika sujuvassakin vauhdissa, mutta totesin, että pidän noiden keppien välillä matkaa aika reippaasti, jotta saan harjoiteltua lähestymisvauhtia ja -kulmaa ja häiriötä. Kuuden kepin sarjalla mennään sitten itse pujottelutekniikkaa. Teoriani voi olla täysin väärä, saattaa olla, että joudun vielä kujakeppeilemään, jotta saan oikean rytmin koiralle, mutta mihinkäs meillä on kiire, kun koira kuitenkin tarjoaa ihan yhtä innoissaan tekemistä, kun tekemisen aika on. Pallo ja narulelu on kyllä pop, niiden vuoksi kannattaakin tehdä töitä

Mutta se tämän aamuinen. Hyvinhän tuo Tuuli taas teki hommia. Ensimmäisellä vaakulla se mietti taas, mutta ohjaajan yksittäinen yskäisy sai koiran palaamaan maan pinnalle ja siitä sitten homma lähti kunnolla käyntiin. Hienosti Tuulille on syttynyt lamppu nome-hommissa, tai sanotaanko taipparitreeneissä. Ei olis uskonut toukokuussa, kun aloitettiin, että tässä pisteessä ollaan nyt. Saan olla tyytyväinen koiraan. Ihan oikeasti, vaikkei Tuulin työskentely "ammattilaisten" silmissä varmaankaan herättäisi ihailua. Riittää, kun itse olen tyytyväinen. Niih.

Eilen oli viimeinen ns. aluetoiminta-koulutuskerta metsässä, eli Suomen Sileäkarvaiset ry:n "järjestämä" taipumuskoe treeni-sarja. Tutuin voimin tuo homma tehtiin, kun vetäjänäkin oli Tuulin kasvattaja

Muutaman koiran kohdalla edistystä tapahtui ihan huimasti, muutama koira taasen ei niin huomattavan paljon kehittynyt näiden viikkojen aikana.

Tuuli koki kylläkin herätyksen. Jos ajattelee lähtökohtia, eli sitä, ettei Tuuli kurssin alkaessa tiennyt, miten Ville Vaakkua kannetaan ja eilen se "tyhjensi" ruudun Ville Vaakuista metsässä ihan oma-alotteisesti, tehden hienosti nenätyötä! Ja Lars Lokkikin nousee vedestä uintimatkan jälkeen ja Kalle Kanikin löytyy.  Parannettaavakin toki on, mutta voisin sanoa, kehumatta sen enempää, että koiralla on kyllä taipumuksia! Ne asiat, joissa jokin tökkii, on ohjaajan ja koiran välisisä asioita, kuten esim luovutukset...

Tuulin velipoika, Veli Sininen, eli Aaron läpäisisi mennen tullen nykyisillä taidoillaan taipumuskokeen, sen verran tasaisen varmaa työtä se tekee kaikilla osa-alueilla...

Nyt siis jatketaan treenejä ja katsotaan, mitä loppukesä ja syksy tuo tullessaan..

Nyt en ole virsiä aikonut luritella, mutta täytyy myöntää, ettei kaukana ollut tänään illalla, että olisin jotain odottamatonta tehnyt. Siis ihan siksi vaan, että koiruus toimi taas niin hyvin!

Toiseksi viimeinen ohjattu nome-treeni. Pieni muistitreeni aluksi markkeerauksen kera, jolloin hieman komensin nuorison käytöstä. Liekö se, vai mikä, mutta loppuilta sujuikin sitten ihan sujuvasti

Tarkoituksena oli, etten tee riistalla hakua, vaan olin suunnitellut, että Tuuli saa harjoitella nenän käyttöä metsikössä dameilla. Jostain syystä Tuuli joutuikin sitten riistaruutuun ja voi viude, eihän se noin hyvin ennen ole siellä työtä tehnyt. Tippelströmit taisin saada jokaisen syliin/käteen ja syykin siihen oli, vaihdoin paikkaa, eli Tuuli ei nähnyt meikäläistä heti metsästä tultuaan, vaan joutui etsimään katseellaan seuraneitiä. Liekö tuo pieni hämmennys, mutta se edesauttoi, että kämmääminen lintu suussa unohtui! Hyvä Tuuli! Jos huomenna olis taipparit, voisi Tuuli hyvällä tuurilla ne läpäistä hyväksytysti, sen verran näytti työnteko tänään hyvältä

Eli ei kun lisää reeniä vaan...

Harmi, että ohjatut tokotreenit loppui eiliseen kertaan  Just kun oltiin päästy siihen tilanteeseen, että pikkukoira kykeni keskittymään, vaikka samanaikaisesti parkkipaikalla pörräsi ihmisiä ja kahdella toisella kentällä treenattiin agia..

Tuuli oli eilen ihan suoraan sanoen ja itsekehu haisten, hyvä! Paikallamakuussa se meni salamana maahan ja suorana - sitä ollaan treenattu siten, että pallo on ollut palkkana n. kahden metrin päässä kuonosta. Seuraamisessa pikkukoiran kroppa/asento sivulla suorenee ja suorenee katsekontakista huolimatta, sitäkin ollaan harjoiteltu sohvan reunaa pitkin kulkien. Ja sitten Tuuli vielä ymmärsi liikkeestä pysähtymisen ja seisoi kuin patsas  Tosin ollaan siinä liikkeessä vasta sillä tasolla, että harjoitellaan rauhassa pysähtymistä. Hieno likka kaikenkaikkiaan. Liikkeestä maahanmenossa Tuuli menee kyllä salamana maahna, mutta lyö maahan joko vinossa, tai pomppaa sieltä heti ylös, nopea kun on...

Torumisia en halua käyttää, kun koira yrittää kaikkensa..meikäläisen osalle jää vaan palkata Tuulia oikeasta suorituksesta, jotta se muistaa tarjota samaa asiaa uudestaan ja uudestaan...

Tänään on ns. ohjelmassa Ville Vaakun kanssa seurustelua, tarkoituksena tehdä Vaakusta ja seuraneidistä niin hyvät ystävät, ettei Tuulin tarvitse tuntea olevansa uhattu, vaikka Vaakku on mukana. Eli että Tuulilla olisi turvallinen olo, vaikka Vaakku on mukana...ei mikään helppo asia meikäläiselle, kun tilanteeseen liittyy aiempien koirien osalta niiiiiiin paljon tylsiä hetkiä, mutta nyt pitää vaan kerätä itsensä ja antaa Tuulille mahdollisuus. Se kun ei ole Iiris, Elsa tai Aamu....

EDIT klo 17:30. Per*eelleen meni hyvin suunniteltu (?) Ville Vaakku -treeni. Nyt on pikkukoiran polla sekaisin ja olo epävarma. Ja vielä kun muistuttelin sitä Dummyn sylkemisestä, niin koko treenihetki oli t-o-t-a-a-l-i-n-e-n fiasko

Oli parasta laittaa koirat Kennelpojan kanssa mökkisaari-keikalle, etten olisi pilannut niiden loppuiltaa...nyt töihin; ei, ei normi töihin vaan minnekäs muualle kuin agikentälle epävirallisiin...jos vaikka siitä sais talkoopisteitä, vaikka mihin minä niitä itse asiassa tarvitsen, en mihinkään...

Taipparitreenit tältä illalta reenattu. En ole tyytyväinen. Piste.

Jos ensin listaan ne huonot asiat. Haku takkuilee, tai sanotaanko haun käynnistymisessä on jo pieniä ongelmia.  Itse hakuruudussa liikkuminen on ihan hyväksyttävää, mutta määrätietoisuus Tuulilta puuttuu. Se etsii, mutta ehtii tehdä muutaman muunkin asian siinä ohessa .

Hyviä asioita oli tänään täydelliset uimasuoritukset ja vesinoudot, laukauksen sieto tarkkaavaisena ja suht spontaanit ylösotot. Tänään ei Tuuli tarvinnut apua Ville Variksen suhteen. Pientä miettimistä, mutta päätös oli oikea - ne on tuotava seuraneidille.

Palautukset on suht ripeitä ja suoraviivaisia. luovutukset per*eestä, ihan suoraan sanottuna. Niitä täytyy reenailla ja sitä iänikuista "johtajuutta" näissä asioissa, vaihtoehtoja käytökseen kun ei sais olla, mutta kun ON! Siis koiran osalta...

Noh, ei pistetä nuoren pollaa ihan sekaisin, sehän on vasta vuoden täyttänyt viime viikolla ja osaa ikäänsä nähden jo kiitettävän hyvin asioita.

Taas saa katsella itseään peilistä, ei siksi, että peilikuva kiinnostaisi, vaan siksi, että syyllinen siihen, ettei reenit mene kuin Strömsössä. löytyy taas sieltä peilistä....TAAS, sanoisin...

Joo, totta, tänään oli kimppatreenit taipparitreenien muodossa. Ohjelmassa mm. vesiosuus, eli lokki veneestä heitettynä, jonka jälkeen hakuun ja sen jälkeen vielä jäljelle.

Voi pientä mussukkaa, kun se taas teki hommia. Illan voisi kiteyttää taipparipöytäkirjamaisesti:

Uimahalu: Noutaa veneestä heitetyn lokin ongelmitta, ui hyvin!

Haku: Kattaa alueen hyvin, löytää varikset helposti. Empii ylösotoissa, palauttaa hyvin pääsääntöisesti ohjaajalle. Luovutuksissa toivomisen varaa. Haku kuitenkin hyväksytty tänään.

Itseluottamus jäljellä: Jäljestää suoraan kanille, palaa kuitenkin ilman kania. Uudelleen lähetyksen jälkeen kani saadaan talteen. Hyväksytty

Riistankäsittely: Moitteetonta, hieman pinnalliset otteet, variksilla empimistä. Voisi olla spontaanimpi.

Eli harjoittelemista on vielä, mutta kokonaisuutena voin olla erittäin tyytyväinen pikkukoiran tyyliin tehdä hommia

Suuri kiitos taas kasvattaja-Anille, joka jaksaa auttaa!

 

 

Nimittäin Tuulista...Eli tänään ohjelmassa ohjatut nome-treenit. Tuuli tekee töitä, mutta on niin narttumainen, niin narttumainen. Itse asiassa sillä ei ole minkään osa-alueen suhteen suuria ongelmia; ei riistan käsittelyssä tai löytämisessä. Mutta ongelmat on taas siinä, mikä kurkkaa taskupeilistä, kun siihen katson, huoh...

Tänään Tuuli on siis tuonut riistaa ihan melkein omaehtoisesti ja -tahtoisesti. Ja jäljestänyt jopa sen pitkäkorvaisenkin! Hienoa jäljestystä, siitä ei ollut epäselvyyksiä, mutta se spontaanisuus siellä saaliin luona, noh, sitä vaan tarvii reenailla...mutta on se vaan kiva koira, ei voi muuta sanoa! Ensin intoa ja energiaa täynnä, mutta osaa rauhoittuakin. Ja tekee hyvällä vauhdilla töitä...En ole tainnut ennen olla näin luottavainen koiraani, vaikka ns. ammattilaisilla olisikin varmasti nokan koputtamista yhdestä sun toisesta asiasta!

Sitten pieni linkkivinkki. Tuttavani on perustanut blogin, jossa pääsee seuraamaan kohta syntyvää flattipentuetta. Eli kohta niitä kuvattavia taas putkahtaa maailmaan! Tästä linkki Kennel Elvenpath´sin blogiin.

Punkkisaldo on tähän mennessä tälle viikonlopulle tasan 30, siis koirista poimittuna. Seuraneitiä on maistellut yksi öttiäinen, mutta sen maistelun keskeytin heti ensi puraisusta, kun satuin havaitsemaan, että punkki pureutui ihoon kiinni..

Koirilla alkaa olemaan aika kurjan näköisiä karvattomia kohtia pään alueella. Aamua punkit ovat syöneet enemmän, mutta Tuuliin näkyy jäävän isommat arvet . Arpinaamoja siis.

Niin, siellä punkkien paratiisissa ollaan oltu taas koko viikonloppu. Tehty niitä normijuttuja, tosin hieman muunneltuna, sillä sekä perjantaina, että lauantaina kehittelin Tuulille treeniä metsään. Lyhyesti summattuna on todettava, että treenattavaa on. Pikkasen Tuulilla ns. keskisormi vilkkui eilen ja sen palkaksi pääsikin Aamun hommiin. Olipa Tuulilla ilme, kun Aamu saikin kehut ja tehtävän suoritettavaksi. Se siitä, eikä siitä sitten sen enempää. Huomenna yhteisreeneihin, katotaan sitten vilkkuuko Tuulilla taas keskari...Vaikka tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, että keskarin vilkkuminen on sama asia kuin johtajuuden puute, eli  kun koira luule voivansa keksiä omia juttujaan, on kyse yleensä hihnan toisessa päässä. Eli ei kun taskupeiliä taas kaivamaan ja syyllistä etsimään peilistä...

Tänään seuraneiti on taas viettänyt koko päivän agikisoissa toimitsijana. Paljon ei tullut suorituksia seurattua, kun konetta piti tuijottaa, mutta menihän päivä näinkin...

EDIT*** klo 20:30. Nyt on koirilla uus satsi Frontlinea niskassa. Niin ja punkkisaldo on lisääntynyt yhdellä, eli nyt niitä on löytynyt koirista 31

 

Joku varmaan luulee, että nyt hehkutellaan jotain MM-kultaa...ehei, mutta on ihan pakko pikkasen hehkuttaa tuota pikku-kultaa, joka tekee niin rehellisesti töitä, kun sitä siltä pyydetään!

Tänään siis Tuulin toiset ohjatut nome-treenit. Selvästi Tuuli oli kiihtyneemmässä tilassa mitä viime maanantaina, mutta sitäkin on harjoiteltava, eli sitä, että ympärillä tapahtuu mukavia asioita, mutta jokainen tehtävä ei ole Tuulille.

Ohjelmassa siis pelkkä 1-markkeeraus paukun kera. Suht hyvin Tuuli pudotuspaikan hahmottaa, mutta sitä on selvästi harjoiteltava lisää. Tai harjoiteltava ylipäätänsä, sillä sitäKÄÄN ei Tuulin kanssa olla tehty, joten miten se voisi osata, jollei olla harjoiteltu? Itse asiassa on olemassa luonnostaan hyviä markkeeraajia ja sitten niitä vähemmän hyviä. Tuuli varmaankin on jossain siinä välimaastossa, eli tarvitsee tukea ja apua tilanteen hahmottamiseen.

Mutta sitten se haussa työskentely. Voi mamman mussukkaa, kuinka se taas teki hienosti tänään töitä. Haetutettiin pari damia peräjälkeen ja sen toisen kohdalla Tuuli sai pienen opetuksen. Seuraneiti ei lähdekään palvelijaksi, vaan on itsestään lähdettävä hakuun. Ja lähtihän se, kun ei muita vaihtoehtoja ollut. Se kattaa alueen hyvin ja on s-i-t-k-e-ä ruudussa. Ei siis anna heti periksi  Toinen opetus tuli siinä kohdin, kun Tuuli palautuksessa räkäsi damin maahan jonkin matkan päässä meikäläisestä. Dami siis jäi  vielä metsikköön, kun kävin kytkemässä koiran ja toinkin sen pois tehtäväalueelta. Rauhallinen lähetys uudestaan - ja voi viude, mitä luovutuksia tuli sen jälkeen! Sanoisko sillain, että suuhun Tuuli niitä tarjosi, en vaan halunnut dameja alkaa syömään  Tuli vissiin annettua opetus pikkukoiralle, ilman että itse asiassa sen tekemisiä kommentoitiin millään tavalla. Se vaan jotenkin alkoi toimia!! Jos joskus Tuulin pentuaikana ihmettelin, että off-nappula oli jäänyt pentupaketista pois, voin vaan todeta, että yhtäkään "nappulaa" ei tästä paketista tällä hetkellä puutu. Kaikki osat ovat oikeilla kohdin. Mun Tuulissa

Aamu sitten; noh, se tekee omia hommiaan, kanniskelee täällä lehtiä ja viimeks, hetki sitten näin sillä henkarin  suussa. Se kai on Aamua itseään...

Kooooko viikonloppu on vietetty nome-kurssilla. Ei omien koirien kanssa, vaan muita tuijottaen. Paljon sai taas ideoita ja vinkkejä, vaikkei omaa koiraa ollutkaan mukana. Mielestäni Tuuli on täysin taidoton osallistumaan tälläisiin tapahtumiin ja kun vielä kurssi-ilmon yhteydessä oli maininta, että koirien tuli olla "taipumuskoe"- tasoa, oli päivän selvää, ettei meillä ollut Tuulin (tai Aamun) kanssa asiaa kyseiselle kurssille.

Kurssin vetäjänä tällä kertaa Tuija Hukkanen Pieksämäeltä. Taitava ihminen, suoraan sanottuna, on suorastaan harmi, ettei tuollaisia ihmisiä asu lähimailla, sillä voi mikä tietotaito naisella nome-asioissa on!

Tuuli ja Aamu ovat viettäneet viikonlopun mökillä punkkimagneetteina. Voi kiesus niitä öttiäisiä riittää! Ei auta myrkyt, ei valkosipulit  Ens viikonloppuna ei sitten tällä tädillä ole mitään ohjelmaa, joten tiedossa ns. "vapaa viikonloppu" kera omien koirien

Tuulin veli Aaron "in action", eli kurssilla noutohommissa

Tiedän, joo, lepopäivät koirille ovat kullantärkeitä, mutta tämän päiväinen tuskin rasitti Tuulia kovin....

Rummutuksia....rummutuksia....RUMMUTUKSIA....: Tuuli on tänään noutanut lokin vedestä!  Yhtään empimättä. Tehtävä oli eritäin selvä kakaralle ja ei voi kun taasen olla tyytyväinen tuohon pikkuvauvaan. Eli nyt on lisätty Tuulin vesinoudon aakkosiin kirjain c, eli ensin se ui hakemaan a) pallon ja harjoitteli itse uimista räpiköiden, sitten onnistui b) damin nouto ja nyt on haettu c) lokki uimalla . Nyt sitten uinti-välimatkaa lisäämään ja jossain vaiheessa kesää veneestä heittoja.

Kennelpoika hoiti taas hommansa; toimi heittäjänä ja kuvaajana, tosin kuva on otettu kännykällä

Kovin Tuuli ui pystyssä eikä ensin edennyt montaa senttiä kerrallaan koska lokki oli tiellä, mutta ei antanut pikkukoira periksi vaan polki, polki ja polki vettä, kunnes ranta alkoi lähenemään.
 

Tänään on sellainen päivä, jolloin saa olla tyytyväinen koiranomistaja  Korkattiin Suomen Sileäkarvaiset noutajat ry:n aluetoiminta, eli osallistuttiin Tuulin kanssa ensimmäisiin kimppa-nometreeneihin. Treenipaikka oli Tuulille vieras, seuraneidille tuttu. Osa osallistujista oli Tuulille errrrrrittäin tuttuja, osa vieraita

Hyvin pysyi nuorisolla "pallo kasassa" koko treenin ajan. Tuivertaja keskittyi itse olennaiseen, teki hienoja ja nopeita noutoja ja tyytyväisin olen Tuulin tyyliin tehdä hakua metsässä. Haetutettiin vuorotellen yksi dami metsästä ja näin Tuulista, että sillä oli tehtävä selvillä. Se lähti määrätietoisesti hakuun, eli ne muutamat herättelyt toissa viikolla auttoi. Nyt ei tehty varsinaisesti hakua, vaan ihan motivoidusti lähetettiin koirat vuorotellen metsään etsimään. Ensi kerralla sitten kaksi peräjälkeen ja silloin voi ehkä nähdä koko totuuden, eli kuinka Tuuli on ns. "herännyt" (jos on herännyt)...

Aamullakin on ollut ohjelmaa, se on käynyt kennelpojan kanssa tarkistamassa, joko puput ovat muuttaneet ulkoilmaan siellä "pupu ja kanapaikassa". Mistä lie kiertäneet, sillä Aamu on märkä, ilmeisesti päässyt uimaan johonkin.

Ohjelmatoimisto jatkaa ohjelmiston suunnittelua. Sitä ennen myhäillään tyytyväisenä tämänpäiväisen ansiosta. Tämä itselle muistiin niitä päiviä varten, kun koirista tekis mieli tehdä kintaat

Tuulille on suunniteltu herätys. Ei mikään "aamulla ylös" -herätys, vaan sellainen, jossa herätellään Tuulin ajatusmaailmaa tuolla metsähommissa.

Tehtiin pikatrippi kasvattajan luo. Oltiin niin tehokkaita, joten epäilen, tajusiko Tuuli edes käyneensä syntymäkodin suunnalla .

Tehtiin pari laahausjälkeä dameilla ja sitten metsä vielä täytettiin haettavalla, eli muilla dameilla. Yhteensä niitä tais olla 8 kpl hujan hajan metsässä. Kovin oli Tuuli kiinnostunut, mutta mielestäni levoton. Tokkopa tajusi mitä teki, mutta paransi ns. loppua kohti. ts, kuumuu alussa ja tehokkuus on vääränlaista.

Tavoite oli siis herättää Tuuli haluamaan takaisin metsään etsimään lisää haettavaa. Haluan ikään kuin sytyttää lampun Tuulin aivoissa. Tehtävä EI ole Tuulille vieläkään selvä.

Hyviä puoliakin oli  herätystreenissä: Tuuli liikkuu mielellään metsässä ja palauttaa reippaassa vauhdissa. Treenattavaa: Hakeutuminen uudelleen metsään on hakusessa ja siihen se tarvitsi "ruudun täyttäjän" tukea. Luovutuksista ei voi puhua, joten ne on aaaaaivan alkutekijöissä. Pääasia nyt kuitenkin, että saatiin Tuuli käyttämään nenää ja työskentelemään. Torstaina uusiks.

Eilen koirat sai kevään ensimmäiset annokset Frontlinea punkkeja vastaan. Tuulille annos myrkkyä oli ensimmäinen, sillä viime syksynä, vaikka mökillä oltiin, en laittanut sille myrkkyjä, koska se oli niiiiin pieni. Taisi pari punkkia olla kiinni, mutta niistä ei onneks tullut sen enempää harmia. Matokuurikin pitäisi käydä hankkimassa molemmille, on nimittäin sen verran montaa kissapa*kaa maisteltu menneenä talvena. En siis minä, vaan koira(t) (lähinnä Tuuli).

Aamukin oli mukana metsässä, mutta oli häkkiapinana koko reissun. Välillä autosta kuului vieno "ooooooooo", eli olishan se halunnut mukaan, tekemään mitä? Kävelyvauhdilla etsimään...se siitä tehokkuudesta, joten ei Aamuakaan ihan heti kannata käyttää motivaattorina Tuulille...

(Ai niin. Tämä lähinnä itselle muistin tueksi. Tuuli menee nyt 4 vinokeppiä takapihalla. ja rengaskin on viritettynä , mutta eihän siitä tule agikoiraa, ei)

Tilasin toissapäivänä täältä damilaukun. Ennen olen dameja kantanut repussa, mutta nyt ajattelin sijoittaa pieneen ja sievään laukkuseen, johon voi helposti sujauttaa metsästä poimitut esineet, taijotaisellaista.

Laukku tuli eilen, eli yhden päivän kesti Itellalta kuljetus, pisteet siitä sille firmalle ja myös tavaran toimittajalle.

Tänään otin laukun mukaan metsään, en tietenkään tyhjänä, vaan täytin sen autossa lojuneilla dameilla  eli jos joku nyt näkee meikäläisen olkalaukku olalla metsässä, niin tiedätte, mistä on kyse.

Ah, että oli ihanaa taas olla kahdestaan yhden koiran kanssa liikkeellä. Ei tarvinnut purra hammasta ja vahtia sitä toista, joka lähtee niiden hippiäisten perään..

Käveltiin Tuulin kanssa suht pitkä pätkä ennen kuin kävin autosta hakemassa damilaukun. Montaa kertaa ei olla näitä juttuja Tuulin kanssa tehty tänä keväänä, mutta tänään huomasin IHAN selvästi, että se TIESI, mitä oltiin menossa tekemään. VAikka laukku oli uusi ja damit piilossa.

Tein motivoidusti, kuten oltiin kasvattajan kanssa puhuttu. Vietiin siis Tuulin kanssa yhdessä haettavat damit. Koska olen yksin ongelmani kanssa, en ole halunnut Tuulille pahoja tapoja, eli damin vaihtamista, ennen kuin olen saanut sen ymmärtämään noudon/palautuksen metsässä. Toimiihan tuo pikkumusta jo siinä, mutta nyt olis kehitettävä halua hakea lisää. Siinä onkin sitten tenkkapoo.

Tuulilla ei ollut selvää kuvaa ensiksi, että metsään jäi toinenkin dami. Kehotin pari kertaa sitä etsimään ja kun ilme oli koiralla kysyvä, lähdin kävelemään metsään päin (sanotta mitään) auttaakseni koirulaista. Muutaman metrin kävelin damin suuntaan ja sitten Tuulilla syttyi lamppu! Yes. Joko se sai vainun, tai sitten se MUISTI, että oltiin käyty viemässä toinenkin dami toiseen suuntaan.

Huoh. Kuten huomaatte, paljon on vielä tekemistä ja iiiiiiiihan alkeita vasta opetellaan. Molemmat. Mutta jotenkin olen agilityn avulla, toisia kouluttamalla OPPINUT lukemaan koiraa ja TIEDÄN, etten voi vaatia siltä mitään asiaa, jollei sillä ole asiasta kokemusta. Vaikeinta on saada muokattua kokemukset taidoiksi, osaamiseksi ohjaajan toivomalla tavalla...

Laukku, tuo illan päätähti oli siis onnistunut hankinta. Varmaankin sen ansiota, että ilta oli onnistunut. Mitähän mä seuraavaks hankkisin, jotta koiran koulutus olis nousujohteista? Merkkikuteet?

Hengissä ollaan. Sekä koira että punkit  Eilen tuikkasin Aamulle niskaan ensimmäistä kertaa Frontlinea. Ollaan siis käytetty joka kevät ja kesä viiden vuoden ajan exspotia, mutta eilen eka annos toista myrkkyä...mutta mitä mun huonot silmät löysivätkään Aamun huulesta tänään aamulla? Niinpä. Punkin.

Punkki oli sen verran pieni, että se oli kyllä tarttunut matkaan eilen illalla, kun käytiin noutajien treeneissä. Taas tuli todettua, että stressiä on monenlaista. Jo muutenkin rauhallinen Aamu h-y-y-t-y-y, kun tehdään noutohommia. Jostain ihmeen syystä se paineistuu ja tekee kaiken etana-vauhdilla. Tekee siis tehtävät oikein, mutta en paljoa liioittele, kun sanon, että Aamu joko kävellä löntystää, tai liikkuu erittäin verkkaiseen tahtiin kun pitäisi tehdä tehokkaasti hommia. Tätä asiaa olen paljon miettinyt. Eli missä tein väärin, kun asia on näin?

En ole mielestäni tehnyt sille liian vaikeita TAI liian helppoja juttuja. Eli en ole lähettänyt koiraa tehtävään, jossa se ei voisi onnistua. Olen miettinyt harjoituksen etukäteen; ei siis mitään "sinne tänne heittoja ym huiteluita", kuten ehkä joskus silloin kun ensimmäisen flatin omistin...

Eikä Aamun käytöstä voi selittää edes sillä, että se paineistuisi muista koirista...tai että ampumaradalta kuuluva jatkuva, kova pauke, olisi syy Aamun "ylirauhallisuuteen". Seuraneitikään ei mielestään käyttäydy siten, että Aamun pitäisi rauhoitella...mutta joku asiassa mättää  Mutta jokaisesta asiasta oppii jotain. Niin tästäkin. Jollei muuta, niin sen, että jokainen koira on erilainen...

Erilaisuudesta puheenollen...tapasin eilen "daamin", joka oli jotenkin, öh. paisuneempi ja eri näköinen, kuin mitä silloin, kun viimeksi tavattiin...Kävin siis tapaamassa flattia, jonka tulisi saada pennut ehkä jo viikonloppuna...Saas nährä, mitä siellä kuvun sisällä kasvaa, tuskin vaan ilmaa, mutta tuleeko narttuja? Edes yksi?

Seuraneidin väsymys vaan jatkuu. Ja nyt särkee kyynärpäätäkin... Aamu kun kolautti seuraneidin vasempaan kyynärpäähän eilen hampaansa yrittäessään tavoitella hihnaa...eli ne oli niitä meidän lämmittelyhehkutuksia ja riekkumisia, adrenaliinin nostatusta Aurinkoisella ennen ratasuoritusta agiharkoissa. Mutta pahaksi onneks seuraneidin kyynärpää oli tiellä (niin kuin aina jokin ruumiinosa, vaikka pieni ihminen onkin kyseessä) Mutta eiköhän tämä tästä, onhan huomenna perjantai...

Tänään täällä myrskyää. Hyvä kun tukka pysyy päässä! Ja mitä silloin kannattaa tehdä? Juu, lähteä metsään lenkille ja sen jälkeen viettää pari tuntia noutajien treeneissä. Tänään oli vuorossa laahausjälki-harjotteita; tosin seuraneiti ei edes epäile Aamun osaamisia tässä asiassa, kunhan vaan sen laahausjäljen päässä odottava kaveri saa hellän käsittelyn. Ja saihan se. Kyllä Aamu osaa! Voi kun vois sanoa samaa muistakin taippareissa tarvittavista osa-alueista...itseluottamusta löytyy, hakuintoakin, sosiaalinenkin tuo otus on ja osaa uida. Mutta riistan käsittelytaidot ja laukauksen sieto...hmmm. Ehkä, EHKÄ me kuitenkin vielä kokeillaan.

Voihan sitä koko ikänsä harjoitella ja järjestää koiralle virikkeitä ja kivaa tekemistä, ilman että taippareissa koskaan kävisi, eikös? Sillä ei me sitten koskaan NOMEssa startattais. Vaikka osaa Aamu ALO-luokassa tarvittavat taidot; osaa markkeerata ja etenee linjalla, mutta ohjattavuus voi olla hiinä ja hiinä. Aamu kun on sitä sorttia, joka tekee töitä vain ja ainostaan omaksi iloksi, ei niinkään seuraneidin tarpeita vastaamaan...Rehellinen, rauhallinen työskentelijä, joka ei turhia hössötä.

Seuraneiti ilmeisesti hössöttää Aamunkin puolesta

 

Seuraneiti on ollut tänään kurssilla. Kuunteluoppilaana, eli koirat jäi kotiin. Tai itse asiassa ne oli käyneet mökkisaareessa jäitä pitkin...

Paljon tuli opittua ja osa asioista valkeni vähän eri tavalla kuin ennen. Mutta yleisesti voi sanoa, että koirankoulutus ON vaikeaa. Tai eihän se vaikeata ole, kun vaan osaa puhua "koiraa", eli lukea koiraansa ja ohjata sitä käyttäytymään oikealla, toivotulla tavalla. Huh.

Kuvia tämän päiväiseltä kurssilta löytyy täältä.

Aamu päivystää. Pannuhuoneen ovella. Koska pannuhuoneessa lepää SE. Eli SE, mikä on Aurinkoiselle kaikkein rakkainta tässä maailmassa. Jänis. Tosin tästä yksilöstä on vain ja ainoastaan nahkat jäljellä, sisälmykset on joku toinen hoitanut putsvek pois.

Nyt täytyy heti sitten selventää, että jänis puppelström ei ihan itsestään sinne meidän pannuhuoneeseen ole joutunut kuivattamaan turkkiansa...seuraneiti sen sinne laittoi, mutta ei, ei seuraneiti sitä ole itse ampunut, eikä Aurinkoinen ole millään lailla osallistunut tämän yksilön kohtaloon. Puppelström, tai siis sen nahka, lähti kyytiin tuolta meren ääreltä, missä tänään käytiin harjoittelemassa markkeerauksia ja linjaa. Olisipa ollut kamera tänään mukana! Taustalla jäinen meri, jossa ei horisonttia näkyvillä ja treenipaikkana ohrapelto. Tuulinen ilma ja laukkaavia koiria, dummyt suussa. Voi hitsin hitsi, kun sitä kameraa ei ollut följussa, tänään olis saanut AIVAN upeita kuvia. Upeista koirista, upeissa maisemissa! Mutta ensi kerralla sitten kamera mukaan.

Ja se jänis, sen värinen, mitä EU oli jo jossain vaiheessa rauhoittamassa, koska se on väritykseltään niin harvinainen , eli siis talvipukuinen puppeli saa kuivatella nahkaansa jonkun aikaa ja sitten sen kohtaloksi koituu pomppia nahkapussukan ympärillä, luonnossa. Eli takaisin luontoon se pääsee, mutta kaverikseen se saa Aamu Aurinkoisen..

Nyt ei sitten ole kyse ilmavaivoista tai uudenvuoden raketeista, vaan treenihetkestä pellolla. Käytiin taas Aurinkoisen kanssa porukan mukana pelloilla reenailemassa. Ohjelmassa oli ensin ns. ruudun täyttö koiralle motivoituna ja paikan jättäminen muistiin muhimaan. Viereisellä pellolla lähetettiin koiruus sitten vuoroin markkeeraukselle ja samaan paikkaan sokkona ohjattuun noutoon, jonka jälkeen siirryttiin hakualueelle, joka oli jätetty muistiin muhimaan.

Aurinkoiselle tehtiin räätälöity paukuttelu-harjoitus. Ensin Aamu sai taaempaa seurailla, kuinka Troy teki paukun kanssa töitä, sen jälkeen Aamulle tehtiin pari noutoa paukusta. Hyvin neiti sieti tilannetta, vaikka kiihtyikin selvästi paukuttelusta.

Oli kiva huomata, ettei paukuttelu jättänyt huonoja muistoja. Markkeeraukset ja linjalle lähetykset tehtiin samaan nurkkaan pellolla, johon paukuttelukin tehtiin. Sen verran tilanne kuitenkin verotti Aamun keskittymistä, että ne sadat jäniksenjäljet alkoivat vaivata neidin korvien väliä. Jäniksenjäljistä huolimatta haku tehtiin peltotyön jälkeen Aurinkomaiseen tyyliin. Rauhallisesti, mutta tarkasti. Tehokkuus ei ehkä ole oikea sana kuvailemaan Aurinkoisen työskentelyä, mutta selvästi sillä on tehtävä selvillä; etsiä ja palauttaa, etsiä ja palauttaa jne, jne.

Mark Levengoodia lainaten "Meidän on varottava, ettemme esitä toisistamme (tai siis koiristamme seuraneidin huomautus) minkäänlaisia ehdottomia totuuksia, sillä voimme erehtyä täysin. Näinhän se on. Täytyy vaan uskoa koiraansa ja jatkaa yrittämistä...

Ai niin. Löytyi surfatessa mukava videopätkä koirasta, joka ei siedä märkää. Tai ainakaan koiran takatassut eivät selvästi kestä märkää maata. Videopätkän voi katsoa tästä linkistä

Viime viikonloppuna käytiin jälleen harjoituttamassa Aurinkoisen taipumuksia noutaa ja yhdellä kanssatreenarilla oli kamera mukana. Yleensähän kuvataan niitä onnistumisia; koiria, jotka kantaa joko riistaa tai dummyä ohjaajalleen. Mutta kun kyseessä on Aurinkoinen, niin kamera on esillä, kun jotain menee pieleen. Kiitokset A:lle kuvista!

Harjoitus tehtiin pellolla ja harjoittelimme motivoituna koiran lähettämistä iiiiiisolle maakasalle, pellon nurkkaan. Käytiin siis koirien katsoessa piilottamassa kumpareelle n. 10 dummya ja siirryttiin sitten taaksepäin, kasvattaen siten noutomatkaa. Aurinkoiselle mieleinen harjoitus. Motivoitu ja tehtävä selvä. Mutta kun kersan päästää karkkikauppaan, niin mitä yleensä tapahtuu? Valinnan vaikeus, totta kai. Aamu ratkaisi toiseksi viimeisellä lähetyksellä ongelman siten, että se toi kerralla kolme (3!) dummya kerralla! Fiksut pärjää, mitä turhaan sahata matkaa upottavassa lumessa edestakaisin, kun kerralla voi tuoda useamman? Juu, mutta katsos koiraseni, sehän ei ollut tarkoitus. Vaan lähinnä se, että koira muistaa paikan ja lähtee yhtä motivoituna maakasalle uudestaan. Eli Aamun keikka tössähti sitten siihen toiseksi viimeiseen lähetyspaikkaan. Siirryttiin tietenkin poikien seurassa ne viimeisetkin 20 metriä taaksepäin, mutta Aurinkoinen sai tyytyä katsojan rooliin. Turha neitiä on päästää karkkikauppaan useammin, jos ostokset ovat sitä luokkaa, mitä Aurinkoisella oli kumpareelta tullessaan...

Laiskanläksyjä on sitten tehty viikolla. Sisätiloissa. Dummykasa keittiöön, koira olkkarin puolelle ja lähetyksiä noutoon. Mutta ei puhettakaan, että Aamu erehtyisi haalimaan enempää kuin yksi kerralla, kun seuraneiti on lyhyen matkan päässä. Toisaalta, dummytkin olivat isompia, joten ensi kerralla täytyy "kiusata" neitiä ja laittaa pienemmät pötköt keittiön lattialle, että kiusaus olisi suurempi. Kiva-team metodit kunniaan, mutta joskus on väännettävä rautalangasta...

Iltapäivän jo hämärtyessä lähti Aurinkoinen melkein oikeisiin hommiin. Hakua harjoituttamaan. Haku on Aurinkoiselle aina ollut "hakusalla", eli miten saa koiran parantamaan hakua, jos se on aina hakusessa? Jonkin verran on asian eteen seuraneiti tehnyt töitä ja kyllähän tuo Aurinkoinen osaa, mutta tekee aina omalla tyylillään. Tänään maastoksi oli valittu rinne, ja suunnaksi rinnettä ylöspäin. Lisäksi rinne koostui kivilouhikosta sekä keskellä rinnettä oli muinainen kivimuurimuodostelma, jonka yli Aurinkoisen tuli edetä etsiessään alueelta dummyja.

Vaan hyvinhän tuo rinsessa tänään teki nenätyötä. Etsi ja löysi. Haki ja palautti. Aurinkoinen selvästi tykkäsi tehdä hommia...alkaakohan hormoonihöyryt poistua pikku hiljaa Aurinkoisen aivokopasta? Onkohan oikea Aamu astumassa esiin kuorestaan? Ainakaan tuo otus EI ole muuttunut rauhallisemmaksi, päinvastoin! Perusluonne on ihan prikulleen sama, mutta tuo iloisuus ja "läsnäolo". Ah. Tätä lisää!

Mainitsemisen arvoinen treenihetki tänään Aurinkoisella. Päästiin kuokkimaan parin tuttavan noutoreeneihin, kiitos heille, että "vanha" akka pääsi myös hommiin. "Vanha" siksi, että suurin osa koirista oli nuorikkoja, mutta todellakin taitavia sellaisia. Ja tietysti mustia. Lättyjä. Poikia ja tyttöjä. Nopeita ja osaavia.

Ja sitten porukkaan liittyi Aamu Aurinkoinen. Ponin kokoinen likka, jonka ajatuksen juoksua ei ennalta oikein osaa aavistaa. Reenipaikka oli iiiiiiiiso hevosten kesälaidun. Täynnä hevonpaskaa ja varmasti myös niitä ah - niin - ihania  jänispuppeleita.

Illan teemana oli markkeeraus ja sen jälkeen linjalle lähetys,  heti ohjattuna markkeerauspaikkaan. (Eli heittäjä heitti heti ohjausdummyn markkeerauspaikkaan, kun koira palautti markkeerausdummya. Koko ajan peruuttamalla ja välimatkaa kasvattamalla. Ja voi viude, kyllä se Aurinkoinen osasi, vaikka seuraneiti vähän epäili neitinsä taitoja. Ei epäillystäkään tehtävästä, reipasta menoa sekä markkeerauksiin, että ohjauksissa! Sekä meno, että palautusvauhti oli HYVÄ ja palautukset/luovutukset suoraan seuraneidille, iloisesti ja mielellään! Kivaa! Aamu ja pilotti haluaa LISÄÄ!!!

Jahas. Kesäkuun viimeinen kimppanoutotreeni tuli sitten mitä ilmeisemmin pellotettua tänään. Kuinkas muuten kuin sateessa. Mutta ei hätiä mitiä. Kun Aurinkoinen on mukana, paistaa aurinko, ainakin seuraneidin mielestä. Tänään paikalla oli yksi vääränvärinen, eli kultsu ja yksi lapukka, muuten porukka koostui taasen ah-niin-kauniista koirista, flateista. Sama pelto kuin viime maanantaina. Erona viime kertaiselle oli erilainen sää ja se, että pellolla oleva kasvillisuus on kasvanut viime kertaisesta jonkin verran.

Aloitettiin tutulla asialla, eli sillä pellon reunalla ja sinne ohjaamisella. Muistina tehtiin kumpikin reuna ja seuraneidin mielestä Aamusta näki selvästi, että se oli tehnyt tehtävän aikaisemmin, sillä Aurinkoinen suunnisti hyvin määrätietoisesti muistipaikkoihin, joihin ohjattiin. Uutena asiana tänään otettiin muistien muhiessa kolmanteen pellon reunaan tehty ykkös-markkeeraus. Eli ensin tehtiin osastossa kerran ohjaukset molempiin pellon reunoihin ja sen jälkeen, kun dummyt oli jätetty muistiin muhimaan, siirryttiin yksittäin työskentelemään. Ensin tehtiin ykkösmarkkeeraus, jonka jälkeen siirryttiin siihen kauimmin muhineeseen muistipaikkaan ja sitten vielä viimeiseksi poimittiin viimeinen muistiohjaus. Aamu toimi seuraneidin mielestä OIKEIN hyvin tänään! Määrätietoisesti ja keskittyen. Kerran se kävi tekemässä kierroksen "kielletyllä alueella", eli siellä, minne seuraneiti viime kerralla kielsi menemästä. Eikä Aamu muuten siellä olis käynytkään, "mut ku Sinikin sai käydä, niin määäkin haluuun käydä...". Eli Aamu kävi kiertämässä Sinin jälkiä pitkin, ihan vaan siltä varuin, että Sini olis löytänyt sieltä "väärältä puolelta" jotain...jaa- jaa. Pienet lipsahdukset sallittakoon, kun muuten työskentely oli Aurinkoiselle ehkäpä sitä parasta antia sitten syntymäkodista lähdön jälkeen!!!

Illan treeni lopetettiin vielä yhteen pitkään ykkös-markkeeraukseen, eli sinne jo tuttuun nurkkaan pellon reunaan. Tehtävät eivät olleet aivan helppoja, sillä pelto on täynnä korkeaa kasvillisuutta, mutta kivasti suurin osa koirista selvitti kaikki illan tehtävät! Kiva ilta, vaikkei ilmassa ollutkaan kehumista!

Seuraneiti sai kesälukemista: "Guldkant på tillvaron- både för dig och för din hund" kirj. Gunilla Wedeen ja "Fågelhundsträning- på naturens villkor" kirj Bengt Rödseth. Eli kaksi uutta ruotsalaista kirjaa noutajien koulutuksesta. Taitaa tieto lisätä tuskaa, eli mitä enemmän näitä opuksia lukee, sitä enemmän huomaa omat virheensä ja taitamattomuuden koirien suhteen. Huokaus

Tämän iltainen treenitilaisuus olisi pitänyt ikuistaa, oli sen verran komeata porukkaa paikalla...eli kamera jää kotiin silloin kun sillä todellakin olisi käyttöä! Treenipellolle kokoontui "eliittiryhmään" (heh, heh) 8 mustaa noutajaa, tosin yksi niistä oli lapukka, muut kauniita lättyjä. Paikalla oli kolme urosta ja loput sitten likkoja. Treenipelto täynnä niittyleinikkejä ja kun sekoittaa mustia koiria sellaiseen peltoon, on näky vallan ihana!

Tehtiin linjassa muistia. Käytettiin pellon reunaa hyväksi ja vietiin ensin koirien kanssa osastossa dummyt linjaan, eli pellon reunaan. Palattiin about 20-30 ? m ja lähetettiin koirat yksitellen noutoon. Aamu teki homman tyylilleen uskollisena; hoppuilematta ja harkiten, tietäen kuitenkin mitä tehtiin. Sama toistettiin, mutta tällä kertaa koirat jätettiin osastossa istumaan ja ohjaajat veivät samanaikaisesti dummyt samaan paikkaan, eli pellon reunaan. Ja jälleen kerran koirat yksitellen noutoon. Vietiin vielä kerran osastossa dummyt paikolleen, mutta tällä kertaa vaihdettiinkin pellon reunaa ja jätettiin ensimmäinen pellonreuna muhimaan muistiin.

Nyt otettiin käyttöön pellon reuna, joka oli 90 asteen kulmassa ensimmäisestä muistipaikasta. Vietiin taas osastossa dummyt ja palattiin sopiva matka ja lähetettiin koirat noutoon. Sama toistaen, mutta toisella kerralla koirat saivat jäädä taasen osastossa istumaan ja tölläämään ohjaajia ja mihin he dummyt jättivät. Aurinkoisella oli selvä muistikuva dummysta, mutta eihän tuo likka turhia muutenkaan näissä hommissa hötkyile. Ylösotot voisi olla paljon ripeämpiä, mutta itse palautusvauhtiin saa seuraneiti olla tyytyväinen, sillä palautukset tulevat ehkä hitusen nopeammin mitä itse tehtävään lähteminen. Ja kuten sanottu, ei salamannopeasti, vaan ajatuksella ja harkiten. Silti Aurinkoinen tietää tasan tarkkaan mitä tehdään.

Kun sieltä toiselta pellon reunalta oli poimittu dummyt pariin otteeseen, siirryttiin taasen alkuasetelmiin, eli siihen muhimassa olleeseen muistipaikkaan. Tästä Aurinkoisella ei sitten enää ollutkaan selvää muistikuvaa, mutta kun seuraneiti liikkui linjassa kohti pellonreunaa, lähti Aurinkoinen noutoon, ehkä silti jotain muistaen. Olihan se hakenut samasta kohtaa jo kahdesti aiemmin. Löytyihän se dummy ja Aurinkoisen treenit oli siltä illalta paketissa.

Vaikka tehtävä vaikutti helpolta, oli se silti vaativa koirille. Osastossa oleminen, tehtävään skarppaus ja palautukset kohti seitsemää muuta koiraa aiheuttaa varmasti stressiä jokaiselle noutajalle, mutta kyllä meidän treeniryhmässä ollaan hiljaista porukkaa. HIENO JUTTU!