Yhtä sun toista tautia on liikkeellä. Koirarintamalla riehuu kennelyskää, onneks ei kuitenkaan vielä tässä laumassa. Mutta seuraneiti sitten taas sairastaa. Koko viime viikko meni kuumeessa ja perjantaina iski sellainen räkätauti, etten ollut uskoa kroppaa omaksi, kun heräilin perjantaina. Nimittäin kun torstaina nukahdin, en arvannut, missä kunnossa perjantaina heräilin...

Eli kun seuraneiti sairastaa, joutuu kennelpoikaa kunnolla hommiin. Hyvin on hommansa hoitanut, ulkoiluttanut koiria ahkeraan ja siihen tyyliin
Ja kun oikein kauniisti pyytää, on KePo suostunut nikkaroimaan uuden härvelin treenikamojen sekaan, eli Aamun ramppi saa jatkoa Tuulin "istuinlaudalla". Eli nyt olis tarkoitus viritellä Tuulia istumaan oikein. Ei sinänsä, sehän istuu jo nyt mielestäni "täydellisesti", mutta tuo taito hiipuu, jollei sitä treenaa. Eli sitä mukaa kun sisätuki katoaa, niin istuminenkin huononee. Ja kun koira on etupainoinen, ei ole haitaksi reenailla ihan niinkin yksinkertaista, kuin istumista!

Mutta koska KePon aikatauluista ei koskaan tiedä, on otettava muut härvelit käyttöön. Eli kellarin kätköistä sellainen muovinen musta, tukeva muovilaatikko olkkarin lattialle ja siihen sitten Tuuli tekemään sirkustemppuja. Naksutinta en nyt käyttänyt, en liioin houkutellut, vaan odotin, että Tuuli tarjoaa jotain ja tarjosihan se - heti! Ensin etutassut laatikon päälle. Sitten takatassut laatikon päälle. Mutta minä halusin sen ISTUMAAN laatikon päälle...ja eipä siinä kauaa kestänyt, kun Tuuli nakotti laatikon päällä istumassa! Ja siitä sitten käskyllä "koske" Tuuli löi etutassut lattiaan...eli monta kärpästä yhdellä iskulla!

Sitten käänsin lootan toisin päin ja kriteeriksi "takatassut lootaan sisälle" Ensin Tuuli seisoi tassut lootassa. Kehuin vain suullisesti. Ja sen jälkeen Tuuli kokeili laittaa pelkästään takatassut lootaan sisälle - ja siitä jo irtosi namia. Fiksi likka, sehän ajattelee!

Sitten Aamu. Aamun ison (?) takapuolen takia en edes uskaltanut kokeilla, kestäisikö laatikko Aamun painoa, joten Aamu sai jumpata kahta asentoa: etutassut laatikolla ja etutassut lattialla. Ja kivaa oli. Jäykkä selkä tietysti rajoittaa sirkustemppuilua hieman, mutta kuola valuen Aamu teki töitä..

Huomenna mennään naapurikaupunkiin rokotuksille. On Aamun vuoro saada uusintapiikit. Kiva nähdä, mitä Aamu painaa, sillä se on viime viikkoina kerännyt "massaa" vyötärön seudulle. Taitaa raaka liha tehdä tehtävänsä. Hyvä sinänsä, sillä alkutalvesta Aamu oli ihan karvaton ja paleli, nyt sillä on ihrakerros, joka lämmittää

Tänään herättiin taas kirpakkaan pakkaseen. Mutta kovat pakkaset tietää vain sitä, että jäätilanne paranee, joten suunnitelmissa oli tehdä keikka mökkisaareen.

Koirille molemmille Pomppa-loimet niskaan, koska puut näyttivät huojuvan siihen tyyliin, että arvatenkin jäällä olisi kylmä. Ja ei kun menoksi! Venesatamasta oli mennyt jos jonkinmoista ajoneuvoa jäälle, joten mekin uskaltauduttiin jääkeikalle. Lunta oli ohuelti jäällä ja heti lumen alla vettä, mutta jos kulki mönkijän/moottorikelkka uria, niin hyvin pysyi kengät kuivina.

Rannalta tarttui keppi matkaan mukaan. Koirilla oli kivaa. Aamu vasemmalla, Tuuli oikealla.

 

Tässä Tuuli on jo kovaa vauhtia juoksemassa mökille, mutta päättääkin odottaa muuta laumaa

Mökillä tehtiin lumityöt, eli poistettiin terasseilta lumet ja aurattiin polku sille puulle, jossa meillä talvisin on ruokaa linnuille. Eipä aikaakaan, kun tiaisparvi pyrähti puuhun sirkuttaen siihen tyyliin, että nyt tarvis ruokaa. Ikävä kyllä siemeniä ei ollut varastossa, joten tipit saa pärjätä muutaman päivän vielä ilman meidän noutopöytää.

Tuuli haki mökistä, minkäs muun kuin oman pallonsa ja ryhtyi palloilemaan sillä aikaa, kun me tehtiin lumitöitä.

Tässä ollaan jo matkalla takaisin venesatamaan. Kylmältä näyttää.

Kotiuduttiin mökkisaari-keikalta juuri sillain sopivasti, että päätin sittenkin lähteä TOKOilemaan Tuulin kanssa, vaikka ensin olin päättänyt hieman toisin. ja onneksi menin, sillä Tuuli se vaan parantaa! On se aika näppärä likka oppimaan asioita.

Eilisellä kurssilla kuullut asiat vielä muhii päässä ja hieman olen uskaltautunut katsomaan videomateriaalia, joka Tuulista kurssilla kuvattiin. Tuskin materiaalista kokonaisuudessaan on julkiseksi, mutta ehkä saisin koostettua muutaman pätkän siitä, mitä me kurssilla eilen touhuttiin..

Vihdoinkin sain toteutettua sen, mitä olen suunnitellut jo pitkään, eli sain tilattua Aamun hovihierojan paikalle. Itse olen omin sormin Aurinkoista hieronut ja tunnistanut "yhtä sun toista" ristiselässä ja oma diagnoosi oli oikea - nimismiehen kiharaa siellä Aamun selässä oli, eli hieronnalle OLI tarvetta.

Aamu otti hovihierojan vastaan sillä tyylillä, että tulkitsin Aamun sanovan Tuulille "tää on nyt mun juttu". Aamu nimittäin istahti heti hovihierojan eteen ja ikään kuin kertoi kuulumisia  Etuosa oli ok, mutta kun hierojan sormet läheni ristiselkää, ehdin sanomaan, että "tuossa kohtaa se kertoo mulle, että jumeja on" ja samalla Aamu jo oli nousemassa lattialta...Muutama hetki siinä kului, mutta lopuksi Aamu luovutti ja antoi luvan hieroa ne jumipaikatkin. Sen verran kuitenkin oli ristiselässä nimismiehenkiharaa lihaspuolella, että sovittiin uus aika ens viikolle.

Mitäs Tuuli oli mieltä tilanteesta? Oli aika mainiota seurata Tuulin käytöstä. Ensin se ei ymmärtänyt, miksi vieras ihminen istuu (ja välillä konttaa) meidän olkkarissa. Ja siihen päälle vielä Aamu kertoi omalla olemuksellaan tiettyä tarinaa. Hovihieroja sai muutaman kerran korvansa Tuulin toimesta pestyksi ja koko session aikana Tuuli kävi myös "nauramassa" hierojalle, eli irvistämässä koko hammaskalustollaan. Liekö epävarma tilaisuuden luonteesta, mutta mielenkiintoista oli pikkukoiran kommunikointia seurata.

Aamu Aurinkoinen on siis saanut 'syntymäpäivälahjansa' tänään,,eli kokovartalonhieronnan. Jotain kertoo asioiden tärkeysjärjestyksestä myös se, että peruin oman hierojalla käynnin, kun sain Aamulle täksi illaksi hovihierojan paikalle. Ihan vaan siksi, etten olisi ehtinyt metsäkäppäilylle, jos olisin itse mennyt hierojalle. Koirat ensin. Aina.

Töttöröö! Aamu, se Aurinkoinen täyttää tänään seitsemän vuotta! Tuoretta, julkaisukelpoista kuvaa ei päivänsankarista nyt tähän hätään (?) saa, joten kuvatodistetta tulee siinä vaiheessa, kun raahaan kameran metsään mukaan ja aurinko suostuu näyttäytymään.

Synttäreiden kunniaksi Aamu sai turkinhoitoa, trimmausta ja pedikyyrin aamukäppäilyn jälkeen. Turkkia ei tosin ole, sillä jostain kumman syystä Aamulle on nyt tullut tavaksi irrottaa kaikki karvat loppusyksystä, joten se palelee reppana koko talven. Mutta silti Aamu nautti toimenpiteestä; harjauksesta ja kaulakarvojen/tassujen trimmauksesta. Nyt ainakin valopanta näkyy, kun se ei uppoa kaulakarvoihin

Keskellä päivää kävin Tuulin kanssa paikallisen, eli oman agiseurani agilityn soveltuvuustestissä. Itselleen tyypillisesti Tuuli oli rauhaton ja keskittymätön, mutta suoritti testin tehtävät hyvin. Pienellä testiradalla oli numerolaput jotka Tuuli tietysti tulkitsi targetiksi, mutta sehän on selvä, koska targetilla ollaan treenattu. Muuten Tuuli sitten suoriutui testistä hyvin; onhan se positiivinen ja suhtautuu toisiin koiriin hyvin. Yhden shelttineitosen Tuuli tosin onnistui ensin säikäyttämään hosuvalla tyylillään, mutta kyllä koirista kamut tuli, kun shelttitypykkä sai rauhassa todeta, ettei Tuuli ole "paha musta", vaan syntymästään ihan "tuollainen".

Ai niin, Tuulikin sai tänään turkinhoitoa. Ja samalla voin todeta, että Tuuli irrottaa TAAS turkkinsa, eli se näköjään ajaa turkin pois aina ennen juoksuja , eihän edellisistä juoksuista ole vielä kuin vajaa 4 kk!!

Synttärisankari Aamu on vielä saanut iltapäivällä erityishetken. Aivojumppaa naksuttimen kera. Vielä olisi tänään "ohjelmassa" iltakäppäily ja sitten voikin alkaa viettää lauantai-iltaa ja odotella huomisia Tuulin tokotreenejä.

** EDIT klo 19:45

Perun aiemmat sanani, tässä tuorein kuva päivänsankarista. Tein äsken lämpöisiä voileipiä ja Aamu on kulkenut nyt n. 10 minuuttia oma ruokakuppi suussaan; istunut välillä keittiössä ja kun se ei auttanut, niin olkkarin lattiallakin voi päivystää...kuppi suussa. Nyt sitten herää kysymys, mitä Aamu kupin kantamisella tarkoittaa...haluaako se ruokaa, vai haluaako se ruokaa?  (huom. koirat ovat jo saaneet ruokansa)

Uusi vuosi ja uudet kujeet, vai? Moni tekee uudenvuodenlupauksia asiasta jos toisesta, asettaa tavotteita, minä taas itselleni tyypiillisesti ehdin jo aamulla herätessäni miettiä kauhulla, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Saako koirat olla terveitä, on kai se päällimmäisin ajatus monen sairaan koiravuoden jälkeen.

Aamu täyttää nyt tammikuussa 7 vuotta. Ennen tuo ikä oikeutti veteraaniluokkaan. Aamu ei enää ole nuori, sen huomaa varsinkin selän jäykkyydestä, mutta mieleltään se on vielä pirteä ja täynnä jekkuja - kun sille tuulelle osuu. Eilen oli yksi niistä päivistä vuodessa, kun Aamu yleensä pelkää. Pelkää, niin että se tärisee ja on levoton. Ilotulitteita, mitäs muuta.  Aamun ääniherkkyys on vaan vuosi vuodelta pahentunut ja asia on minulle niin uusi, että olin ensin hyvin ihmeissäni kyseisen käytöksen vuoksi. Meille kun noita ääniherkkiä koiria ei ennen ole osunut. Vaan toisin on Aamun kanssa. Se pelkää kesäisin ukkosta ja talvisin kun lumet tulee katolta alas ja tietysti ilotulitteita. Mitään muuta Aamu ei pelkää, mutta autossa matkustaminen on sille koettelemus. Olenkin vasta ihan viime aikoina herännyt huomaamaan, kuinka ahdistunut itse asiassa Aamu onkaan, kun se joutuu auton kyytiin. Onko syy ahdistuneisuuteen äänet auton ulkopuolla, auton liike (jota Aamu ei voi itse kontrolloida), vai silmissä vilisevät maisemat? Hmm.

Niin, olin eilen illalla  varautunut viettämään Aamun kanssa yhteistä aikaa saunatiloissa, kellarissa, mikäli Aamu olisi saanut paniikkikohtauksen. Ja lisäksi olin tilannut Calmex -nimistä rauhoittavaa valmistetta, ihan vaan varmuuden vuoksi. Olin kuitenkin kahden vaihella, käyttääkö mitään lääkitystä, sillä olin lukenut hieman ristiriitaisia käytännön kokemuksia vastaavien tuotteiden käytöstä.

Mutta miten kävi? Aamu nukkui koko illan kuin härski silli, se kuorsasi äänekkäästi, kun pahin paukuttelu alkoi  Käytin koirat ulkona n. klo 22 ja kumpikaan koira ei reagoinut mitenkään ääniin. Tuuli tosin ei edes tajua, että paukkuu, se jopa leikki yksin palloleikkejä pihamaalla pimeässä

Nyt olen hieman ymmälläni mutta erittäin tyytyväinen eiliseen iltaan. Ymmälläni siksi, ettei Aamu reagoinut ollenkaan (miksei se nyt tällä kertaa pelännyt OLLENKAAN) ja tyytyväinen tietysti siksi, ettei se reagoinut!

Ja sitten vähän niitä tavotteita  Edetään päivä ja kuukausi kerrallaan. Aloitetaan tammikuusta. Silloin on tavotteena läpäistä oman agijaoston soveltuvuustesti, jotta voidaan jatkossakin reenailla jaoston esteillä. Mistäs sitten tehdään, jos soveltuvuustesti menee poskelleen???

Niin, ja toinen tavoite tammikuulle on oppia jotain Vappu Alatalon motivointiklinikalla   Siinäpä on sitten tavotteita meikäläiselle ihan tarpeeksi. Helmikuu on sitten jo oma lukunsa

Nyt toi Itella Aamullekin valopannan, eli talossa on nyt kaksi LOISTAVAA koiraa 

 

Nettishoppailu on helppoa...liian helppoa.

Tänään tuli postissa Tuulille tilaamani valopanta ja kun se osottautui hyväksi, tilasin samantien toisen, sen Aamulle. Eli ensviikosta lähtien tässä hotellissa on ainakin kaks "valopäätä"

Noita "ihme"valopantoja pääsee ihailemaan klickaamalla tästä.

Ja lisää shoppailua.

Soitin tänään eläinlääkärille ja kysyin, voiko "epileptikolle" (Aamun epilepsiastahan EI ole varmuutta) antaa tätä tuotetta. Eläinlääkärin mukaan tuotteesta ei pitäisi olla haittaa, joten ajattelin kokeilla Aamulle uudenvuoden aattona. Tuote on uusi Suomen markkinoilla, mutta se, mikä itseäni kiinnosti tuossa kyseisessä tuotteessa oli se, ettei sitä tarvitse syöttää montaa päivää. Eihän Aamua tarvitse rauhoittaa, kuin ihan vaan siksi hetkeksi, kun paukkuu (tai lunta tulee katolta). Mikäli tuote osottautuu hyväksi, voin ehkä uskaltaa antaa tuotetta Aamulle myös siinä vaiheessa talvea, kun katolta tulee seuraavat lumet. Ettei Aamun tarvitse kiipeillä pitkin seiniä, tai nukkua saunan lauteen alla

Ja tässä Tuuli mannekiinina, kaulalla uusi valopanta

Tuuli uuden valopantansa kanssa

Viime yönä, kun olin juuri nukahtanut, havahduin kolahdukseen. Pimeässä jo mietin äänen alkuperää, kunnes tajusin, että viereisessä huoneessa Aamu touhuaa jotain. Sytytin valot makkariin ja näin mitä Aamu teki. Se yritti paniikissa tunkea itseään n. 30 cm leveään, kirjahyllyn ja seinän väliseen rakoon. Siis ihan paniikissa.

Muutaman metrin matkalla makkarista Aamun luo ehdin jo ajatella vaikka mitä. Onko kyseessä epileptinen kohtaus vai etiäinen, eli että Aamu tuntee olonsa epämukavaksi.

Aamu kitisi ja oli levoton, jännittynyt. Häntä matalalla, katse pelokas. En voinut käsittää mistä oli kyse. Kokeilin vatsan seutua, eihän kyseessä vaan ole vatsalaukukun kiertymä??

Seurasin Aamun käyttäymistä tovin. Se meni paniikissa sängyn alle...ja ottaen huomioon Aamun koon ja selän jäykkyyden, pelkäsin, ettei se pääse pois sängyn alta ja joutuu vielä enemmän paniikkiin. Sai sen houkuteltua pois piilosta ja kävin itse levolle uudestaan. Aamu rauhottui.

Kunnes sama toistui kahden tunnin päästä uudestaan. Lähdettiin käymään ulkona ja Aamu oli siellä "ei oma itsensä". Jotenkin niiiin poissaoleva. Sisälle se ei olisi halunnut tulla, joten jouduin hakemaan sisätiloista herkkua, jolla sain sen houkuteltua sisälle. Ehdin siinä välissä pelätä, kun herkkuja hain sisältä, että Aamu kaivautuu pimeässä jonnekin, mistä en sitä saa pois. Ja kello oli tuolloin 02.00..

Uusi yritys saada yöunesta kiinni. Avasin kellarin oven Aamulle ja se painui yksin pimeään kellariin, saunaan nukkumaan. Reppana. Ovet oli tietenkin auki, eli se pystyi tulemaan kellarista pois, kun halusi.

Heräsin kellon soittoon klo 6.20. Aamu nukkui tuolloin vierelläni sängyssä ja alkoi nuolemaan kättäni, kun sille pimeässä juttelin, iloisena siitä, että se oli tullut pois kellarista.

Mitä Aamu panikoi? Sattuiko sitä, vai pelkäsikö se katolta tulevaa lunta? Kallistun jälkimmäiseen vaihtoehtoon.. Viime talvena oli jo havaittavissa paniikkireaktio, kun lunta tuli katolta alas. Vai oliko kyseessä jonkinlainen epileptinen kohtaus? Aika näyttää.

Nyt on väsy. Ja pikkasen huoli Aamun olotilasta  

Tuuli näki tänään mölön. Lumiukon. Mistä sellainen nyt oli meidän maisemiin muuttanut? Eihän täällä ole lunta juur nimekskään! Mutta sellainen oli nyt yhden portin pieleen ilmestynyt. Sisukas oli tuo mölkö, sillä se ei liikahtanutkaan, vaikka sai aika kovaäänisen kohtelun. Käpysilmät tuijotti tiukasti mustia ja silmiäkään räpäyttämättä luminen ukko otti vastaan Tuulin kovaäänisen tervehdyksen.

Aamu ei puhunut mitään, kävi vaan ohimennen haistelemassa lumista ukkoa ja siunasi siinä samalla varmaankin mielessään Tuulin lapsellista käytöstä...haukkua nyt yhdelle metrin mittaiselle lumikasalle,,,  voi tuota nuorisoa, joka muuten huomenna täyttää 18 kk!

Team Strom on korkannut hallikauden! Tuuli ei ollut moksiskaan hallista, vaikka se on ihan eri, kuin viime vuonna. Homma ja porukka nimittäin oli tuttua, eli paikalla loput myrskyisästä porukasta, eli Wii ja whippet Goldy.

Koirilla oli kivaa, jolleei suorastaan ihan mukavaa. Koonsa puolesta pienimmällä mustalla, eli sillä nuolennopealla Wii-puudelilla on suuria vaikeuksia treenien alussa kanalisoida energiamääränsä, mutta loppua kohti Wii vaan parantaa...

Tuulilla taasen painoi turnee-väsymys, ainakin loppua kohden, sillä aamupäivällä käytiin aivan ihana kimppalenkki dalmis Kittyn ja Aamun kanssa. Aamukin pääsi ensimmäistä kertaa Kittyn kanssa käppäilemään...olen sen tähän asti jättänyt kotiin kennelpojan seuraksi, sillä en ole halunnut nuorison oppivan huonoja tapoja, eli keijujen perässä juoksua. Hyvin Aamu hoiti homman tänään ja kävi vaan kerran pienen keikan, eikä sitä keikkaa nuoriso edes huomannut. On ilo omistaa kaksi tervepäistä ja sosiaalista yksilöä!

Kittyn emäntä oli virittänyt sport trackerin ja metsäkäppäilyn lopuksi todettiin keikan olleen 8 km pitkä. Ja arvata saattaa, että koirat juoksee "pikkasen" pitempää lenkkiä, eli ei ihme, jos Tuulilla loppui energiat kesken Team Stormin treeneissä..

Ai niin, Tuulilla on raidat. SEEPRAN raidat. Meillä nimittäin remontti jatkuu ja KePo on maalaillut ovien karmeja...sillä seurauksella, että Tuuli hankki itselleen raidat sekä kylkeen, että häntäänsä. Aamukin sai raidoitukseen korvaansa (kaikista paikoista) mutta ne ehdittiin kuivata pois ennen maalin kuivaamista...

Joten vaikka tänään pitäis tunnustaa sinivalkoista, on meillä teemana "black & white"

Aamu jaksaa aina yllättää...eihän se täytä tammikuussa kuin vasta 7 vuotta

Perjantai-aamu, seuraneiti valmistautuu työpäivään. Ja tuohon valmistautumiseen kuuluu aina suihkussa käynti n. 07.45, siis ihan tarkka aika

Suihku tässä hotellissa sijaitsee kellarikerroksessa, ei siis mitään yläkerran luksusta, siis kattohuoneiston sviittiä, vaan ihan kellariin joutuu tässä hotellissa suihkuun...Mutta onhan siellä lattialämpö sentään.

Niin, tänään, kun seisoin suihkussa, kuului kellarinovelta "raapaisu". AHA. joku koirista pyrki samaan suihkuun. Uus yritys ja PAM - Aamu tuli tassua huitaisemalla, siis oven voimakkaasti avaten saunatilaan. Sen näköisensä Aurinkoinen käppäili saunatilaan, ettei ihan itsekään tiennyt, mitä oli tekemässä. Se kävi saunassa, kurkkasi kuivauskaappiin (haisteli siellä sukkia ja tuumi hetken) ja lähti sitten saunatilasta pois.

Jo siinä vaiheessa näin siinä ovensuussa "jotain mustaa" lattialla. Ei vaan aivot yhdistäneet perjantai-aamuna, mitä siinä lattialla lojui...vaan se selvisi, kun kulji mustan "möykyn" ohi..

Aamu oli tehnyt keikan jo ennen suihkuun saapumista. Se oli kaivanut seuraneidin työrekvisiittaa, eli oli löytänyt kellarin käytävässä lojuvasta muovipussista sorminuken, sellaisen, jonka seuraneiti on itse tehnyt hämä-hämähäkki-laulua varten.

Ja kun sitten noustiin kellarin portaita ylös, niin voi vaan arvata, kuka oli vastaanottokomiteassa vastassa ja jakamassa saalista...juups, Tuuli.

Vaan ei ollut lättyjen ilo pitkä, sillä tuollainen iso hämä-hämähäkki ei ole koirien lelu, varsikaan, kun siinä on liimattuna 8 piipunrassia jalkoina.

Että sellaista täältä hotellista..

Kuvatodistetta siitä, että koirat on hengissä ja voi hyvin. Eli kuvassa Aamu taaempana ja Tuuli edessä
 

Jos vaikka päivittäis tätä blogia...

Team Storm on tänään reenaillut. Tais olla tämän ulkokauden viimeinen ulkoreeni, sillä lunta tuprutti sen verran, että siitä oli hyötyä,,,eli kun mietittiin pikku Wiin askellusta A-esteellä, voitiin tarkkailla ohueen lumeen jääneitä jälkiä. Lunta siis todellakin vain niin vähän, että lumimäärän juuri ja juuri aavisti esteellä.

Tuuli teki reippaasti töitä. Mutta pieni tauko taitaa taas tehdä ihan hyvää, eli muutaman viikon tauko, kunnes taas siirrytään halliin. Taitaa seuraneitiä kyllästyttää enemmän, mitä Tuulia

Aamu-reppana olis niin ollut lähdössä tänään reenailemaan...mutta lupasin sille, että kun hallikausi alkaa, mennään joskus iltapäivisin hallille ja tehdään jotain KIVAA! Sydäntä särkevää katsoa 'nuorta' spondyloosi-koiraa, joka niiiiiin haluaisi mukaan tekemään hommia, mutta joutuu "varmuuden vuoksi" jäämään kotiin. Kyllähän Aamu voisi pieniä agi-kikkoja tehdä (ei hyppyjä tai kiipeämistä) mutta mistä minä tiedän, sattuuko sitä, kenties koko ajan??

Aamu voi muuten NIIIIIN hyvin, se leikkii leluilla, mitä se ei KOSKAAN aiemmin ole tehnyt. Suosikkileikiksi on muodostunut ison pallon kanssa riehuminen...ja tämä siis tarkoittaa Aamun kohdalla hurjaa tuhinaa, pään heilauttelua puolelta toiselle ja selällä loikoilua siten, että tassut on kattoa kohti ja lelu on hampaissa ja etutassujen välissä. Toki Tuuli on aina hengessä mukana, eihän täällä hotellissa yksin saa leikkiä!

Molemmille pimuille on taas laitettu silmätippoja viikon verran. Sateinen syksy lienee syynä siihen, että silmät rähmii ja vuotaa  mutta ehkä tämä tästä, kun maa näyttää jäätyneen tänään...

Siinä lyhyesti tämä kulunut viikko.

Hiljaista on koirarintamalla. Päivittäin käppäillään pimeässä ja viikolla ehdittiin jopa valoisaan aikaan metsään keikalle, siis ihan vaan kävelylle. Koirat vetivät erämaassa tuhatta ja sataa - jokainen haju piti tutkia ja kävipä molemmat sessulit ihan erämaajärvessä kastautumassa marraskuun kunniaks.

Tuulikin täytti kuluneen viikon tiistaina 17 kk ja samana päivänä sai seuraneiti lisää vuosirenkaita . Tuulissa iän karttuminen ei näy kuin ehkä hieman hillitympänä käyttäytymisenä, seuraneidin habituksessa taas ikä alkaa näkyä sillain niiku vyötäröllä   

Sisätiloissa lätyt leikkii toistensa kanssa ihan päivittäin. Tai siis Tuulilla on omat bisnekset pallonsa kanssa ja siinä välissä täytyy hieman remuta Aamun kanssa. Aamukin kunnostautui pallorintamalla ja skalpperasi yhden Tuulin palloista. Eikä Tuuli voinut kuin katsoa kaihoisasti vierestä, kuinka kamu kuori hänen rakkaan pallonsa. Noh, tapansa kullakin näyttää kaapin paikka

Mutta sitten siihen lättymäiseen yhteistyöhän. Istuin tässä tietokoneella, kun kuulin olohuoneesta "ryöstely"-äänen. Tuuli siis oli bongannut kaukosäätimen ja ryöstämisen hurmoksessa tiputti sen lattialle. Tai siis tässä vaiheessa en vielä tiennyt, kumpi koirista oli syyllinen, mutta asiahan selvisi, kun Tuuli tulla tassutteli tietsikkahuoneeseen kaukosäädin suussaan. Eikä siinä mitään, mutta Aamu-kamu tuli heti Tuulin vanavedessä ja kantoi huuliensa välissä kaukosäätimestä irronnutta osasta, eli patteriluukkua . Patterit oli tallella (kerrankin, sillä yleensä ne leviää lattialle). Eihän noille kahdelle voinut kuin nauraa ääneen. Toinen tekee keikkaa ja toinen höppänä siivoa toisen jälkiä ja tuo kaikki puuttuvat palaset seuraneidille. Molemmat koirat saivat ns. pisteitä, Tuuli siksi, että se toi kutsumatta kaukosäätimen ja Aamu siksi, että se toi patteriluukun kannen. Hassuja koiria!

Huomenna olis taas tarkoitus kokoontua Team Stormin merkeissä, saas nähdä, millä tyylillä huomenna mennään!

Lokakuu vaihtui marraskuuksi ja pimeä kietoo kouransa ympärille. YÖK. En pidä pimeästä, mutta minkäs tälle nyt voi...

Koirat voi hyvin, mutta jotain on nyt laitettava muistiin vastaisuuden varalle, eli olen löytänyt Aamun vasemman takajalan kintereestä "jotain". Tämä "jokin" on kuin kovettuma, mutta silti ei. Niin tylsää kuin se onkin, on tämä Aamun ensimmäinen "patti", jonka löydän...

Eli tuossa tuo punertava "jokin" näkyy

Mutta sitten ihan jotain muuta.

Tuulilla on tapana puhua silmillään. Se tulee katsomaan suoraan silmiin, kun sillä on jotain tärkeää asiaa. Yleensä on kyse siitä, että PALLO on mennyt (tai Tuulin toimesta laitettu) sellaiseen paikkaan, ettei Tuuli siihen itse ylety. Näin siis kävi tänäänkin, eli Tuuli oli tullut tuijottamaan Kennelpoikaa silmiin, kun olivat olleet pihalla KePon ruokatunnilla. Tuuli siis oli tullut hakemaan KePon etupihalta, tuijottaen silmiin siihen tyyliin, että "nyt olis niiku PALLO taas pulassa". KePo oli lähteyt Tuulin perässä takapihalle, koska Tuuli oli ihan selvästi näyttänyt, että nyt tarvis apua.

Olivat siirtyneet toiselle puolelle taloa. Tuuli välillä vilkuillen ja varmistaen, että KePo varmasti on tulossa auttamaan. Tuuli oli johdatellut KePon vesitynnynin viereen, rännin kohdalle ja rännistä tulevan vesiletkun viereen. KePo ihan "hoomoilasena", koska ei tajunnut, mihin pallo siinä kohtaa olisi voinut kadota. Mutta Tuulipa olikin katsonut KePoa silmiin ja sitten siirtynyt tuijottamaan sitä ränniletkua...ja voitteko kuvitella, letkun päästä oli pilkahtanut kuolleen talitintin pää!! Tuuli oli siis löytänyt kuolleen linnun, joka oli ilmeisesti tullut katolta ränniä pitkin ja juuttunut sitten letkun suulle.

Tuuli siis osaa kommunikoida. KePo oli sitten tintin huomattuaan poistanut sen letkusta ja kehunut Tuulia...jälleen kerran Tuuli, ensi viikolla 17 kk osasi kommunikoida ja kertoa jotain tärkeää. Tai sitten me vaan ollaan opittu kuuntelemaan

....kuinka iso koira rrrrrakastaa pientä vekotinta, eli naksutinta - klickeriä. Aamu on erikoistunut tuon laitteen suhteen, vaikka seuraneiti on armottomasti myöhässä naksautuksen suhteen..

Tänään tuli muisteltua, mitä naksuttimen avulla Aamun saa tekemään...Ventapad olkkarin lattialle ja kysymys lausuttuna ääneen, eli "Väsyttääkö?" Ja totta, muistihan Aamu mistä siinä tempussa oli kyse. Se löi ventapadille maate ja kellahti kyljelleen maate. Kun vielä sanoin "Ota täkki päälle" ja osoitin ventapadin reunaa, nappasi Aamu siitä reunasta kiinni hampaillaan ja veti peiton "päällensä". Ja kaikki vaan sen takia, että se odottaa sitä pientä "klick"-ääntä naksuttimesta

Tuuli ei toimi ihan yhtä hyvin  naksuttimen kanssa. Osaksi siitä syystä, että Tuuli on NIIN nopea tekemisissään, että olen varonut naksuttimen käyttöä, juuri siitä syystä, että varmasti vahvistan vain väärä tekemistä oman hitauteni takia.

Mutta samalla teorialla leikittiin Tuulin kanssa, mutta naksuttimen sijaan palkkana PALLO.  Olen yrittänyt vahvistaa Tuulille avonaista kättä, eli että mikä tahansa esine Tuulilla on suussa, tulisi tuo esine tuoda käteen, EIKÄ "räkäistä" syliin, kuten Tuuli nyt tekee. tarkoituksena siis tehdä ns. luovutuksista varmemmat ja hillitymmät. Hosu, mikä hosu  ts. paljon on vielä Tuuliviirin kanssa tuon asian suhteen tekemistä....mutta onhan tässä koko pitkä talvi aikaa harjoitella...

Mutta Aamu, AH-niin onnellinen, pienisuuri koira. En muista koskaan sille erikseen opettaneen sitä, että tavarat voi kerätä ruokakuppiin...mutta sinne Aamu alkoi tavaroita keräilemään, kerjätessään huomiota...ja kaikki vaan sen takia, että Aamu tiesi minulla olevan taskussa se pieni kilisevä kapistus; naksutin...kyllä pienillä hetkillä saa isonkin koiran onnelliseksi...

Eilen myrskysi ja tänään säiden haltijat ovat tarjonneet sitä kaikkein kauneinta syyssäätä - aurinkoa! Kauniista säästä huolimatta tein tänään viikkosiivouksen ja sen jälkeen lähdettiin katsomaan, miltä meri näyttää näin syksyisenä lauantaina. Ja sen kunniaksi ja tietysti vähän myös siksi, että Tuuli täyttää tänään 16 kk, otin kameran mukaan. Vaan eipä noista mitään "edustuskuvia" taaskaan saanut ja kuvia kun katselee, ei olis varmaan kannattanut taloakaan siivota  sen verran on lätyillä hauskaa hiekkarannalla...

Tämä otus täyttää tänään 16 kk  Löysi jotain -ah niin ihanan hajuista- ja synttäreiden kunniaksi pyöri siinä..

Ja sitten läträttiin merivedessä:

 

Ja laukattiin ja riekuttiin..

Jonka jälkeen lätyt siirtyi hiekalle rällästämään. Tuuli menee minkä tassuista pääsee ja Aamu perässä..

Kolme kuvaa, jotka kertoo meidän lauman voinnista enemmän kuin yksikään blogipäivitys:

Pehmolelu saa kyytiä..Tuuli vasemmalla

Jaiks! Aamu on täysillä mukana juonessa..

"Ja sitten me vertailtiin hampaiden kuntoa..." Tuuli vasemmalla.
Mielestäni kuva kertoo siitä, kuinka sopuisasti meillä eletään, vaikka kuvasta voisi jotain muuta luulla

Jee, hirvestys on alkanut! Ja sen kunniaksi Aamu on tänään löytänyt syksyn ensimmäisen hirvenraadon. Tai sanotaanko, ne rääppeet, jotka metsästäjiltä oli jääny metsään.

Tiesin ja osasin odottaa tapahtunutta. Lähdin entisen-nykyisen kolleegani kanssa metsärundille sinne ns. erämaahaan, jossa tiesin hirviporukoiden kokoontuneen viikonloppuna. Ja kun vielä työkaverini, joka asuu aivan erämaan laitamilla kertoi viikonloppuna kuulleensa laukauksen, tiesin odottaa hetkeä, kun Aamu kääntää kuononsa kohti metsää ja häviää keijujen matkaan.

Tuulikin lähti Aamun perään, mutta ei kyllä tiennyt, miksi laukkasi niin lujaa. Ja Tuuliha tottelee, joten se ei lähtenyt herkkuapajalle.

Aamu siis kiihdytti metsätiellä siihen tyyliin, että tiesin kaadosta lähettyvillä. Aamu hävisi kuin *ieru saharaan. Huhuilin sitä hetken ja sanoin työkaverilleni, ettei se välttämättä ole kaukana. Ei niin.

Siirryin syvän ojan kohdalla tutkimaan, missä kohtaa lihoja oli raahattu. Ja aivan oikein. Ojan pientareelta löytyi kasa karvoja. Jes. Tuuli lähti hiipien ja häntä kippuralla jäljestämään, tai no, se seurasi kiinnostuneena hajua. Minä harpoin perässä. Työkaveri jäi metsätielle odottamaan.

Ja aivan oikein. n 10 metriä metsätieltä löytyi Aamu JA rippeet entisestä hirvestä. Komeasti Aamu suolia kiskoi , mutta jätti leikin kesken, kun saavuin paikalle. Tuuli ei vieläkään tiennyt, mistä oli kyse, enkä päästänyt sitä lähelle raatoa.

Onneks ei Aurinkoinen ehtinyt juhlia kauaa hirven rääppyjen keskellä, mutta annoin varmuuden vuoksi sille tehobactia iltaruokaan...saa nähdä tanssitaanko ens yönä riPASKAA...

Ja Tuulille sain soittaa uuden reseptin simmuja varten. Silmät rähmii taas ja Tuuli hinkkaa niitä tassuillaan. Eläinlääkäri-tädin mukaan kyse on vuodenajasta, nuoren koiran vaivasta. Ja voin kuvitella, että Tuulin elämäntyylilläkin on jotain tekemistä asian kanssa...Pitääkö seistä päällänsä joka paikassa??

Jos ei tarjoilu toimi, niin kannattaa toimia itse. Jos siis kysyy asiaa Aamulta.

Meillä on keittiössä yksi laatikoston laatikko pyhitetty koirien herkuille. Alalaatikosta on kyse ja alalaatikosta ihan tarkoituksenmukaisesti siksi, että laatikko on koirien ulottuvuudella, mutta oppivat, ettei laatikko ole mikään namiautomaatti. Ja hyvinhän tuo toimii. Paitsi jos on opettanut koiran aukaisemaan laatikkoja  Aamu nimittäin tuli hetki sitten näytille pussillinen kuivattuja broilerin siipiä kuontalossaan.

Ihme otus se on, täytyy myöntää. Normikoira olis varmaan jäänyt saaliin saatuaan syömään pussin tyhjäksi, vaan eipä Aamu. Se tuli ylpeänä näyttämään, että oli löytänyt laatikosta herkkuja. Ja Tuuli tietenkin "hoo moilasena" perässä. Ja totta, saihan ne herkkuja siitä pussista, eli kannatti tulla näyttämään.

Aamuhan on ennenkin kunnostautunut samanlaisessa asiassa. Pari vuotta sitten se kiikutti mulle jostain suklaalevyn käärepaperit ja hassuinta asiassa oli se, että suklaata oli vielä käärössä jäljellä ja sen Aamu tunsi, joten kuljetti aarrettaan erittäin varovaisesti suussaan. Höppänä.

Muutenkin se voi nyt niiiiiin hyvin, etten oikein uskalla sitä edes ääneen ajatella..kun katselee noiden kahden koiran välistä, AITOA ystävyyttä ja yhteiseloa, ei voi kuin olla kiitollinen jokaisesta hyvästä hetkestä.

Mutta huumoriakin tarvitaan, jos lättyjä omistaa. Yhtenä aamuna kuluneella viikolla Aamu yllätti taasen kerran, tehdessään tyypillisiä aamuaskareitaan. Tavaraa oli roudattu makkarista jo aika tavalla; lehti ja tyyny. Vessasta se tavallinen, eli vessapaperirulla. Energiaa vaan oli vielä ylimääräistä, joten mitä keksii Aamu Aurinkoinen? Juu...nauroin ääneen, kun Aamu toi TÄKIN makkarista  näky oli aika huvittava, kun kaksi isoa mustaa roudaa täkkiä huoneesta toiseen. Toinen ihan tosissaan ja toinen, tuo nuorempi, roikkui täkissä vaan siksi, että täkki oli Aamun suussa.

Eli huumoria ja pitkää pinnaa...sitä tarvitaan, jos omistaa lättyjä

Tänään aamulla käteni osui Aamun kaulalla "johonkin". Kyllä siitä viime sunnuntaisesta kahakasta sitten jäikin jälki Aamuun  Luojan kiitos, ettei sen vieraan koiran hampaat olleet uponneet Aurinkoiseen tuon pahemmin...

Haava Aamun kaulalla hirvikoiran hyökkäyksen jäljilta

Vihdoinkin se valopallo jaksoi näyttäytyä! Siis aurinko! Sen kunniaksi lähdettiin aamusta mökkisaareen. Tarkoituksena hieman siistiä paikkoja tulevaa talvea varten ja totta kai, tehdä kunnon käppäily syksyisessä metsässä.

Lähdettiin heti metsään, kun tultiin mökkisaareen. Aamun elkeistä osasin jo tietää, että joku vieras koira oli käynyt aiemmin tontilla, sillä Aamu kävi "poliisiopistomaisesti" tontilla partioimassa.

Tuulillahan on juoksu, joten oltiin silmät ja korvat tarkkoina, jos vaikkapa jostain ilmestyisi uroskoira.

Ja aivan oiken. Kun oltiin kävelty n. 10 minuuttia ja tultiin eräälle hakkuualueelle, lähestyi takaa iso harmaa hirvikoira (Jämtlanninpystykorva). Kytkin Tuulin. Mutta vieras koira kävi uteliaana tutkimaan Tuulia. Tai noh, utelias ei ole oikea sana, koira käyttäytyi erittäin röyhkeästi. Tuuli kiljahti pelosta, kun vieras koira ahdisteli sitä. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, oliko kyseessä uros vai narttu, mutta isosta koirasta oli kyse, joten luulin sen olleen uros.

Koira ei yrityksistäni huolimatta jättänyt meitä rauhaan ja Tuuli pyöri kuin väkkyrä hihnassa ja minä yritin pelastaa sen ahdistelijalta.

Siinä vaiheessa Aamu astui kehiin. Se suorastaan hyökkäsi vieraan koiran päälle, joko suojellakseen minua, tai Tuulia. Vaan miten kävikään. Vieras koira hyökkäsikin takaisin ja tarrasi Aamua kurkusta kiinni. Kennelpoika ehti hätiin ja repi vierasta koiraa karvoista. Vaan sepä pysyikin kiinni Aamun kurkussa!!  Jouduin päästämään Tuulista irti ja menin apuun, eihän Aamua nyt noin vaan tapeta!! Vasta kun kennelpoika käänsi hirvikoirana leukoja, päästi se irti Aamusta.

Aamu siirtyi kauemmaksi ja yski muutaman kerran. Hui, mikä hetki.

Ja sitten pusikoista tuli vieraan koiran isäntä. Haulikko olalla. Kaivoi esiin hihnan ja sanoi pitävänsä koiransa kiinni. Metsästäjä sanoi "Int kombe ho på na meir, ja ska ha fast ho"...Siitä lauseesta meikäläiselle kävi ilmi, että kyseessä oli narttukoira! Tilanne rauhottui. Ehtipä metsästäjä vieläpä kysellä, jos oltiin nähty hirviä...ei, ei viime aikoina, vastasin...

Käännettiin suuntaa ja jatkettiin käppäilyä. Metsälenkistä ei tosin tullut pitkä, koska jouduttiin kääntyä toiselle puolelle saarta. Ei haluttu enää törmätä kyseiseen vieraaseen koiraan.

Olihan episodi! Yllätyin ehkä eniten Aamun rohkeudesta. Vaikka se muuten saattaa säikähtää mitä hassuimpia asioita ja mennä "lukkoon", niin ainakin puolustushalua siitä löytyy. Mun Aamusta. Tiedänpähän vastaisuudessa, mikäli on "tosi kyseessä", että Aamuun voi luottaa...

Aamu istuu mökkirannassa ja nauttii hiljaisuudesta

Paita & Peppu. Tuuli vasemmalla. On ne vaan kamuja

Sun ja mun pallo - MEGApallo. Kuten kuvasta näkyy, palloa on korjailtu jeesusteipillä aika useasti
Aamu vasemmalla, Tuuli tuo toinen

Tuuli mielipuuhassaan. Tarkkasilmäisimmät voi havaita, että Tuulilla on lehti huulien välissä...kaikkea siis voi vedestä noutaa

Meillä on rutiineja. Aamurutiineja. Joka aamu käydään koirien kanssa käppäilemässä ja sen jälkeen hotellin asukkaille tarjoillaan aamiainen. Asukkaat syö hyvällä ruokahalulla ja vetäytyvät muutaman minuutin rauhaan.

Kun hotellin henkilökunta syö aamupalaansa, alkaa AAMUrutiinit osa 2  Aamu nimittäin alkaa keräämään tavaroita. Se kantaa makkarista yöpöydiltä lehdet ja olkkarista kaukosäätimen keittiöön. Vessan patterilta se hakee kaiken sen, mikä on kuivumassa ja lisäksi vessasta tulee keittiöön vessapaperirulla.

Tänään aamulla ei yöpöydillä ollut lehtiä, joten mitä Aamu toi tuliaisia makkarista? Juu, tyynyn. Ja vessasta tuli ensin vessapaperirulla ja sen jälkeen....koko pussillinen vessapaperia  En voinut kuin nauraa ääneen, kun Aamu käveli ohitseni olkkarissa iso kassi vessapaperia kuontalossa...

Voi siis vaan kuvitella, miltä meikäläisten keittiö näyttää joka aamu...tavaraa on vähän joka lähtöön

Tänäänoli taas ihan pakko käydä tuolla erämaassa kävelyllä. Ollaan käyty muutaman viikon aikana siellä usein ja aina siellä on yhtä ihanaa. Mukaan pakkasin pari damia ja heti auton luona kävin jättämässä Tuulille muistidamin.

Lähdettiin kiertämään isoa lampea. Koirat riekkui, ui ja remusi. Ja löytyihän sieltä rannalta ihan sitä "itteänsä", eli ihmispeetä  Ajatella, että joku on siellä ilta-auringossa vääntänyt "torttua". No joo, nyt nekin on ns. syöty parempiin suihin. YÖK

Kierrettiin metsässä n 1½ tuntia ja palailtiin autolle. Istutin Tuulin siihen paikkaan, missä sen muistipaikan olin sille virittänyt. Kysyin "Missä?" ja näin heti Tuulista, että se muisti damin. Ilman mitään ohjaus-kättä tms. laitoin sen hakuun pusikkoon ja sieltähän se dami tuli! Hyvä Tuuli!

Kun pakattiin koiria autoon, huomasin, että Aamu piti kiinni vasenta silmäänsä  Nyt en uskalla siihen tippoja laittaa, kun jos silmässä vaikka on haava  Eli ne tipat, joilla olen Aamun silmiä viikon hoidellut jää tänään illalla laittamatta. Eikä Tuulinkaan silmät ole vielä hyvät

Käytiin tänään Tuulin kasvattajan kanssa tekemässä markkeerauksia. Aamukin pääsi mukaan. Vuoroteltiin koiria, joten 4 koiraa sai tehdä töitä.

Tuuli markkeerasi hyvin. Mutta se ei kylläkään muistanut toista pudotusta, eli sitä ON harjoiteltava. Mutta, mutta, mutta. Se on ohjattavissa!!!  siis ihan oikeasti. Se pysähtyi pillistä, kuunteli luoksetuloa ja seuraneidin oikealla hetkellä pillittämällä - kuunteli myös lähihaku pillitystä. Kaikki onnistuminen oli vain sattumaa, mutta olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen pikkukoiraan. Eihän me edes olla harjoiteltu, ja se tekee työtä MEIKÄLÄISELLE! Ei itselleen.

Aamu. Joo. Innoissaan reppana. Markkeerasi tosi hyvin, vaikka joutui korkeassa heinikossa hieman tekemään työtä. Ei tarvitse apua, hoitaa homman itse. Mutta oli selvästi tyytyväinen itseensä. Mun Aamu. Reppana...kylläpä pieni tekeminen sai sen tänään tyytyväiseksi

Mutta sitten se poskisuudelma. Treenien päätteksi laitoin Tuulin istumaan. Koska se kävi hieman kierroksilla. Kumarruin ja POKS! Koira hyppäsi kohti naamaa ja antoi poskisuudelman.

Nyt on sitten vasemmassa poskessa koiran hampaiden kokoiset jäljet  Mutta jäljistä viis, treeni OLI ihan onnistunut. Tuuli saa siis kurittomuutensa anteeksi, koska se on ihan oikeasti HYVÄ koira!

Tuuleeko? Ei tuule! Tai, noh, onhan meillä Tuuli

Alkuviikkolla ollaan lintsattu kaikista ohjatuista treenihetkistä. Laiskuutta? Ehei, mutta ei paljon ole hekottanut lähteä kaatosateeseen seisoskelemaan. Muutama muistelo-reeni ollaan tehty sisätiloissa. Tuulin kanssa ollaan menty ihan oikeasti seiniä pitkin ja vähän maton reunaakin ja Aamulle viritin keittiön laatikostoon narupallon ja käskytin - ja toimihan ne Aamun aivot  vielä!

Eli Tuulin kanssa ollaan tehty seuraamisliikkeen asennon korjausta seinän avulla ja sitten ollaan kierretty olkkarin mattoa siinä toivossa, että koira tajuais hahmottaa, missä sen tassut on. Huonolla menestyksellä, sillä kun tultiin sohvan kohdalle, Tuuli ponkaisi sohvalle ja käveli muutaman askeleen sitä pitkin, kunnes taasen siirtyi sivulle. Niin flattia, niin flattia.

Ja Aamu. Voi sen iloista ilmettä, kun viritin narupallon keittiölaatikostoon ja annoin käskyn. Käskysanasta en ollut varma, mutta eipä Aamu sitä edes kuunnellut, vaan tarttui palloon kiinni ja avasi laatikon. Hjyvä, hjyvä Aurinkoinen.

Aamulla muuten hoidetaan nyt kaikki röörit kuntoon, kun kerran aloitettiin. Silmätippojen lisäksi aloin lääkitsemään myös korvia, jotta ruskean mömmön tulo loppuisi. Ei korvat Aamua mitenkään häiritse, mutta niistä on jo useamman viikon erittynyt ruskeaa mökköä. Liekö syynä kuuma kesä, uiminen tai ajoittainen lihan syöttäminen. En tiedä, mutta nyt menee canofitea korviin.

Tällä viikolla tulee kuluneeksi vuosi Aamun ensimmäisestä kohtauksesta. Ja jos koiran habitusta vertaa viime vuotiseen, voisi sanoa, että on kyseessä toinen koira. Mikähän ihme Aamua vaivasi viime syksynä? Pitkäaikainen stressi? Ensin elämä kuolemaa tekevän koiran kanssa, sitten uusi koira taloudessa. Ja Aamu kun on aika sielukas olento, voin kuvitella, että se on voinut sekä fyysisesti, että psyykkisesti huonosti.

Mutta nyt se voi hyvin! Takapaksiin hyppäminen on työlästä, joten selkään on ilmeisemmin kasvamassa lisää luusiltoja, mutta muuten tuo Rinsessa Ryysynen voi hyvin. Leikkii Tuulin kanssa päivittäin niin, että talossa seinät on siirtyä.

Että sellaista syyskuun keskiviikkoa.

Ei mitään uutta, samalla kaavalla on tämäkin viikko pyörähtänyt käyntiin. Maanantaina Team Stormin reeneissä, eilen ohjattu tokoreeni ja tänään ah - niin ihana erämaakäppäily.

Maanantaisen ns. agireenin voi kai kiteyttää kahteen sanaan: Me tehtiin. Joo. "Ohjelmassa" pussi, kolmen hypyn suora ja kaksi putkea sen jälkeen, sillain ympyrällä. Äh, vähän tuota on vaikea selittää, mutta ehkä tuo reeni oli sellainen eka kaarityöskentely reeni. Tuuli se vaan jaksaa tuijottaa mua, jos lelu on taskussa (eli se odottaa palkkaa) ja jos target on maassa, on vauhti sellainen, että hyvä kun lähipuista ei lehdet tipu tuulen mukana alas

Hyvää maanantaisessa oli se, että Tuuli kykenee odottamaan paikoillaan kolmen esteen verran - ei siis varasta lähdössä, vaikka liikun. Muuta hyvää oli 12 kepin onnistunut suoritus (useammin) siltä ns. "helpommalta puolelta". Niin ja putkihandlaus-reenissä Tuuli irtosi ihan hyvin putkiin, mutkaisiin sellaisiin. Aika hyvin koiralta, josta ei tule agikoiraa...

Eilisissä tokoreeneissä olin ottanut uuden strategian käyttöön. Olin e-r-i-t-t-ä-i-n hillitty ja silittelin Tuulia rinnuksilta usein, enkä sallinut sen ponkasta heti palkan jälkeen virittyneenä sivulle. Se on siis niiiiiin virittyneessä tilantessa, että heti palkan jälkeen se tillittää ja odottaa uutta käskyä. Relaa, koiraseni, relaa...en uskonut ongelmaksi muodostuvan sen, että koira katsoo liikaa ja KOKO AJAN mua silmiin!!

Aamu sitten. Juu, se viettää kotihengettären elämää. Ja muistaa joka Tuulireenin jälkeen haukkua meidät ihan maan rakoon, kun vihdoin tullaan kotiin  Haluais reppana mukaan, vaikkei se koskaan mitään ole mielellään tehnytkään...

Tänään käytiin taas siellä erämaassa, jossa meidän likkojen on tapana käydä. Hyvä keikka. Aamu sai olla irti koko keikan, ei siis tänäänkään keijuja liikenteessä. Onkohan keijut muuttolintuja tai onko niiden kutsuäänet vaimenneet? Niin tai näin, Aamu kuunteli tänään pilliä (luoksetuloa) 10+ arvoisesti ja se oli silmiinnähden tyytyväinen, kun sai loikkia vapaana. Harvinaista herkkua, sanoisin.

Tuulille muuten on aloitettu syöttämään hieman vahvempaa sapuskaa. Se muistuttaa nyt kovin pulloharjaa karvoitukseltaan ja ajaa selvästi toista juoksua. Juoksu tulee varmasti juuri sopivasti, kun päästäisiin Ulla Kaukosen hyppytekniikka-kurssille  Team Stormin yksi ohjaajista kehui Tuulia maanantaina "sporttimalliseksi flatiksi", sellaiseksi "agilityyn sopivaksi" lainatakseni Ankin sanoja. Niinpä niin, juupa juu. Totta. Nyt se muistuttaa enemmän käyttölapukkaa, kuin flattia  Ulkoisesti. Ajatus on yhä niin kuin lätyllä. Siis mikä ajautus? Öööööh?

Taas viikonloppu siellä - tiedättehän missä  juu, mökkisaaressa. Kovin oli saaristo rauhoittunut sitten viime pyhän. Viime lauantaina suurinpiirtein KAIKILLA mökeillä oli väkeä, nyt saatiin olla aika rauhassa. Molemmat naapurit olivat kyllä lauantaina paikalla, mutta kuinka moni yöpyi, on arvoitus.

Tämä lauma on samoillut metsässä. Löytänyt uusia kanttarellipaikkoja. Jee! Eli törmättiin kanttarelleihin sekä lauantaina, että sunnuntaina! Ja puolukkkaakin tuli poimittua siitä mökin takaa, ihan vaan muutaman lappapuuron verran.

Koirat ovat nauttiineet, niin kuin aina. Sienestys on niille mieluisaa, koska me kuljetaan sellaisia reittejä, joita ei yleensä tule kuljettua. Yksi menehtynyt haavakkokin bongattiin, tai Aamu sen löysi  Oli reppana kulkeutunut kalliorinnettä ylös ja tuupertunut katajan juurelle. Pirskutin metsästäjät, kun eivät käytä noutavaa koiraa apuna! Tulis moni tipu talteen, eikä jäis kitumaan metsään.

Tuuli on uinut. UINUT. Ja jo perjantaina venematkalla kiinnitin huomiota sen perskarvoihin. Tai siis niihin muutamaan haiveneen, mitä on jäljellä. Iho hilseili ja oli kumman hajuista. Mitä ilmeisemmin pohjavillan puuttuessa flatin turkki kastuu ihoa myöten, eikä siten kuivu, kuten normaalisti. Tarkoitus olis pestä Tuuli Tuivertaja pyrstösulat vielä tänään, saas nährä, tuleeko tehtyä...

Jotain pientä räpellystä dami-rintamallakin. Lähinnä malttia, eli ei niinkään noutoja. Ai, ai, kyllä olikin vaikeaa....P-I-K-K-A-S-E-N on koira virittyneessä tilassa...
 

Näyttelyynkin Kauhajoelle olin jossain vaiheessa Tuulin ilmoittautunut, mutta kerrankin oli köyhällä onnea, eli flatit oli siirretty tuomarille, jota ei oltu ilmoitettu varatuomariksi, joten saan rahat takaisin. Olisin häpäisyyt itseni ja koirani, jos olisin sen tuossa turkkikunnossa näyttelyssä esittänyt. Pientä rajaa nyt sentään. Näyttelyitä tulee ja koira kehittyy vielä, joten ehtiihän noita yli 30 euron eri värisiä muovinauhoja käydä autolla ympäri Suomen hakemassa...

Kuviakin räpsin, Niitä ihan tavallisia.

Useaan otteeseen korjattu "megapallo" vetelee Tuulin käsittelyssä viimeisiä hengenvetoja

Normi riehuntaa. Tuuli vasemmalla ja Aamu haukkaamassa kaverista palasen

Aamu punnitsee, jaksaisko innostua hanskasta

Totta kai, kun kaverikin innostuu!

Tai sitten ei...eli Tuuli osaa myös rentotua. Tässä kuvassa Tuuli muistuttaa erittäin paljon Elsaa...

Tätä kirjottaessani Kennelpoika tulee kertomaan, että Tuuli vetää yksikseen keppejä tuolla ulkona, pallo suussa. Siis agilitykeppejä, joita olen virittänyt pihalle...Toivottavasti meni edes oikein...mihinkä mä vielä joudun tuon koiran kanssa?

Eilen tokokentällä, tänään päätin lähteä töiden jälkeen koirien kanssa "erämaahan". Eli ei kun auton nokka kohti Pörkenäsiä ja menoksi! Puolukanpoimijoita oli heti auton parkkipaikalla takapuolet pystyssä, mutta muuten saatiin olla yksin. Tai no, yksi erämaa-pyöräilijä tuli vastaan ja tervehti. Kumma, miten kaikki tuntemattomat tervehtii aina keskellä metsää , ajatteli varmaan, että oon aika ihme tyyppi, kun siellä keskellä "ei mitään" tulin vastaan...

Aamukin käyttäytyi hyvin. Se sai juosta vapaana koko 1½ tuntia, eikä aikonutkaan keijujen matkaan. Ikävä kyllä autoon hyppääminen on hieman työlästä, joten johtuikohan tämän päiväinen tottelevaisuus jäykästä selästä?

Kun oltiin käppäilty ja tultiin takaisin autolle, kaivoin dami-laukun autosta. Suunnitelmissa ohjausta häiriödamilla. Ei kun koira istumaan hiekkatielle, ohjausdami jonkin matkan päähän tielle (tehtävä selvä!) ja sitten se häiriödami risteävälle tielle oikealle. Ajatuksena siis, että Tuuli ohjautuu suoraan damille, eikä välitä damista siinä risteävällä tiellä. Piece of cake, koira toimi kuin unelma, joten lisäsin välimatkaa peruuttamalla. Helppo nakki, häiriödami ei ollut häiriöksi, vaan Tuuli teki noudon hyvin.

Sitten vaihdoin häiriödamin puolta, eli siirsin sen tien vasemmalle puolelle, eli sinne risteävälle polulle, mutta vasemmalle. Sama juttu, lähetin koiran, mutta sinnehän se meni, häiriödamille. Kielsin ja vahvistin "eteen"-käskyä ja niin tuo pikkulikka luopui häiriödamista ja kävi hakemassa ohjauksen. Tässä vaiheessa olis pitänyt tajuta lopettaa...mutta käänsin koiran sille häiriödamille ja lähetin. Tuuli ohjautuikin tien oikealle puolelle, eli se muisti selvemmin sen puolimmaisen damin jostain syystä. Vai olinko kieltänyt niin voimakkaasti, ettei se "uskaltanut" noutaa häiriödamia tien vasemmalta puolelta??

Kerrankin toimin nopeasti. Kun Tuuli ohjatui sinne oikealle puolelle, puhalsin pilliin. Koira pysähtyi kuin seinään ja kääntyi mua kohti ja ISTUI alas!!! HALLELUUJA! Mikä fiilis! Sitten vaan vasenta kättä damin suuntaan ja koira ohjautui tien yli suoraan damille...On se vaan ihme koira

Taisin silti ahmia ja harjoitella vähän liian sekasortoisesti pikkuflatin pään menoksi. Se vasemmalle viety häririödami olis pitänyt jättää viemättä, eikä sitä olis kannattanut ohjauksella haetuttaa. Näin oppii siis koiran lisäksi myös ohjaaja. Minä virheistäni, koira onneksi positiivisella vahvistamisella!

Huvilakauden päättäjäiset. Joillakin. Meillä sesonki jatkuu, kunnes jäät estää mökille menon

Eilen siis paukkui. Kunnolla. Raketteja ja paukkuja, kuin olis 3. maailmansota syttynyt...Tuuli ei korvaansa letkauttanut paukkeelle ja raketeille; Aamu oli yhdessä vaiheessa iltaa sitä mieltä, että kuusen alla on parempi olla, mutta hain koiruuden mökkiin ja siellä sitten istutiin loppuilta. Kuumassa mökissä. Lämpötilat nimittäin ovat huidelleet kesän hellelukuja! Eilen +20 vielä klo 22 ja tänään oli mökkisaaren mittari ajoittain +26,5 asteen lukemissa. Uskomatonta! Viime vuonna huvilakauden päättäjäisiä  juhlittiin +8 asteessa

Mitäs muuten ollaan touhuttu? Kerätty sieniä. Herkkutatti-safarilla käyty sekä  lauantaina, että sunnuntaina. Muutama matonen tatti löytyi ja muutama puhdas. Mutta tänään löysin kunnon saaliin karvalaukkuja - ämpärillisen! Nyt on sieniä laitettu pakkaseen ja "appi-ukkokin" sai omansa . Koirat nauttivat sienisafarista ja Tuuli fiksuna likkana laittoi loppuvaiheessa reissua ihan maate, kun kyykin karvalaukkuja poimimassa. Noh, tulihan sille vaelluksellekin ajallisesti määrää, lähdettiin klo 9 matkaan ja mökin kello oli 11:30, kun tulin takaisin mökille..onneks koirat osaa etsiä vettä metsässä, seuraneidille ehti tulla jano...

Mitään koiramaailman treenejä ei ole tullut tehtyä. Laiskuutta. Tänään oli tarkoitus vahvistaa pillipysäytystä, mutta kun elohopea pysähtyi hellelukemiin, päätin jättää harjoittelut tulevaisuuteen.

Eikä me käyty Tuulin kanssa viime viikolla edes Team Stormin reeneissä. Ei huvittanut. Ja vuosien saatossa olen viisastunut...jollei huvita reenata, ei kannata lähteä reenaamaan  Mutta eipä me lähdetty Tuulin kanssa Sievin näyttelyynkään lauantaina. Ilmoitettu oli, mutta Tuuli on tiputtanut karvansa siihen tyyliin, että totesin, ettei bikinikierrosta kannata flattikehässä esittää. Tuulin Äiskä, iskä ja velipoika kävivät näytelmissä, hyvin tuloksin. Tuulin mamma oli ROP, iskä PU2 ja VSP-vet ja Aaron velikin sai ERIn, onnittelut!

Tuulin näyttelyt lillui mökkisaaren rantavedessä - se likka nimittäin on taas uiskennellut pallonsa kanssa. Pallo on kiva tuikata laiturilta veteen ja sitten se haetaan uimalla . Ja kun väsy iskee, täytyy vetää mökissä tirsat. Pallo tietysti unileluna:

Harmiksi Tuuli heräsi uniltaan, kun kaivoin kameran esille...sen uniasento pallon kanssa olisi ollut kuvan arvoinen...Tuulin kuono nimittäin oli kiinni pallossa, ikään kuin varmistamassa, ettei pallo vaan unien aikana lähde kälppimään..

Ja vähän huonojakin uutisia tuli tänään Etelä-Suomesta  Lähetän ajatuksen voimalla lisää voima-ajatuksia kaikille osapuolille...

Mökkisaaressa, missäs muualla, kun on viikonloppu...Ollaan käyty kahdesti herkkutatti-safarilla ja saaliiksi saatiin useampi litra herkkutatteja ja muutama yksittäinen kanttarelli. Osa sienistä ollaan nautittu jo grillatun sisäfileen kyytipoikana, loput sienet saa kaupunkilaistua huomenna.

Eilen illalla tuntui jo aika syksyiseltä. Ilma oli ihanan kuulas. Nautittiin pimenevän syysillan äänistä ja löysinkin Aamun laiturilta istumasta:

Siellä se höppänä nökötti yksinään laiturilla ja katseli lahdenpoukamaan. Kävi laiturilla katsastamassa, mitä Aamu tiiraili ja näkymä oli tämä:

Me hotellin henkilökunta nautiittin mm. tästä näkymästä mökin terassilla:

Tänään sitten alkoi sorsastus ja useampi porukka on klo 12 jälkeen käynyt tuolla lahden perällä paukuttelemassa. Eikä yhdelläkään porukalla ole koiraa matkassa. Ihme metsästäjiä! Siinäpähän kahlaavat itse hakemaan ampumansa linnut...

Seuraneiti on tehnyt jonkinlaista mökkisiivousta kesän jäljiltä. Pessyt mm. ikkunat. Siinä tohinassa huomasin yhtäkkiä, että Tuuli ei ollutkaan vieressä, kuten se yleensä aina on. Avasin mökin oven ja huusin Tuulia. Ei missään. Aamu istui mökin pihassa hölmö ilme naamalla ja lähti kohti metsää, kun huhuilin Tuulia. Apua. Tuulihan ei KOSKAAN ole vielä jättänyt meikäläistä...mihin se on mennyt? Ehdin jo kuvitella vaikka mitä. Tiesin, että Tuulilla oli tennispallo följussa, eli sillä oli omat palloleikit meneillään. Lähdin katsomaan KePon kasaamia puukasoja...eihän vaan Tuuli ole onnistunut jemmaamaan palloa johonkin koloon ja saanut koko kasallista puita päällensä??

Aamu lähti haukkuen metsään. Poliisivoimat. Äh. Komensin sitä olemaan hiljaa, mutta en vieläkään ymmärtänyt mihin Tuuli oli kadonnut.

KePo tuli ulos mökistä ja alkoi etsimään Tuulia. Ja huusikin hetken päästä "Täällä se on!" Ja mistä se Tuuli sitten löytyi? Talon alta, mihin se oli jossain vaiheessa mennyt pallohommiin ja KePo oli sulkenut Tuulin vankilaan. Meillä nimittäin on koko mökin ympäri sellainen "ritilä", ihan vaan ulkonäöllisestä syystä ja tietty vähän sen vuoksi, ettei koirat tosiaan kolua mökin alustaa turhaan.

Siellä se Tuuli siis oli ollut koko ajan, kun olin sitä huhuillut, eikä puhunut mitään! Kun ritilää raotettiin, hyppäs Tuuli pallo suussa ulos vapauteen. Huh, seuraneiti ehti jo säikähtää...

Huomenna seuraneiti sitten kurssittaa itseänsä ratamestariksi. Eli luvassa agilitya, hieman eri tavalla kuin yleensä.

Arki on alkanut, loma loppunut  Hyvään tottuu aivan liian hyvin. Seuraavaan kesälomaan on nyt liian pitkä aika

Mutta onneks on ees satanu koko halvatun päivän, eli sen puoleen ei harmittanu olla leipätyössä.

Koirat sitten. Juu, energiaa on taas siihen tyylin, että matot on olleet rutussa jne...Energian poistamiskeinoksi lähdettiin tuonne muutaman kilometrin päähän ja mukaan pakattiin vieläpä damilaukkukin.

Ensin tunnin vaellus metsässä ja sitten ohjelmassa markkeerauksia; uittoa vesialueen yli. Ensin Tuuli. Kennelpojan ohjeistuksessa sattui pieni moka (?) tai sitten vastaanottaja ymmärsi väärin , joten kakkosmarkkeerauksesta tuli pikkasen pitkä, siis siitä toisesta heitosta. Mutta hyvin lähti Tuuli tehtävää suorittamaan. Itse asiassa, kauhea kiire sillä on...ja se pikkanen kuumuminen näkyi heti luovutuksen laadussa  Siitä huolimatta Tuivertaja muisti kakkosen ja lähti ilman mitään ongelmia uimalla toista heittoa hakemaan.

Sitten pyysin KePoa vielä heittämään ns. ykkösen ja sillä välin nakkasin rantaheinikkoon ohjauksen, ensimmäisen täysin sokko-ohjattavan Tuulille. Ykkösen noudettuaan, pyysin koiran vierelle ja näytin sille suunnan. Se mietti ja käänsi rintamaa sinne markkeeraukselle päin. En kieltänyt, vaan pyysin koiran uudestaan sivulle ja pidin pienen "taiteellisen tauon". Tuon tauon käytön opin tänä kesänä leirillä, eli että koiran annetaan "nollata" edellinen ajatus, ennen kuin se laitetaan uuteen tehtävään, varsinkin jos se on epäonnistunut. Eihän Tuuli itse asiassa ehtinyt vielä epäonnistua, mutta ainekset oli ilmassa. Lähetys ja Tuuli pomppasi metrin eteenpäin ja kääntyi katsomaan markkeerauksen suuntaan. Äh.

Se ihan selvästi taas ajatteli. Tuulin herne teki pienoista työtä. Se tajusi, mitä siltä pyysin, mutta silti ajatus oli vielä siellä markkerauksella. Eikun uus lähetys - ja niin lähti Tuivertaja oikeaan suuntaan, linjalle ja sai HETI palkkion oikeasta suorituksestaan, eli törmäsi parin loikan jälkeen jemmaamaani damiin. Nyt sitten vaan metrejä kasvattamaan ja samalla koiran luottamusta. Eli että kun jonnekin osotan, niin sinne suuntaan sit mennään!

Aamu sitten. Samalla kaavalla Aamullekin kakkonen. Hillitysti se lähti noutamaan ja paineistui jostain syystä rantauduttuaan. Iloisella äänellä vaan kehotin koiraa sivulle ja olin ihan varma, ettei se muista toista heittoa. Mutta muisti se! Ja nyt oli hyötyä, kun koira tajusi sanan "Missä?" Ja eikun koira noutoon. Mutta sitten kiusaus vei voiton ja Aamu siirtyikin KePon seuraan vastarannalle. Kiltillä kehotuksella ja muutamalla pillityksellä sain Aamun takaisin vesialueen yli, dami tietysti tuliaisena  Ja voi että se reppana oli onnellinen. Nyt on koirilla hyvä mieli, ja niin on myös niiden seuraneidillä.

Ai niin, tilasin tänään Tuulille oman Pomppa-loimen. Eli kylmää talvea ilmeisesti odotan...

 

Kahden päivän kaatosateen jälkeen päästin vihdoinkin mökkisaareen. En muista koska oltaisiin viimeksi vietetty kesälauantaita vapaaehtoisesti kotona kaupungissa.

Niin, aamupäivällä lähdettiin saareen ja Tuulilla oli sellaiset energiavarat käytettävissä, että tuntui siltä, että koira voisi räjähtää minä hetkenä hyvänsä. *POKS* Jo venesatamassa se sai sellaisen pitkäkestoisen hullunkuuri-hepulin, eli ympäri, ympäri, ympäri piti juosta ja välillä virnistää Aamulle. Aamu katsoi parhaakseen seistä ihan paikallaan ja antaa kakaran juosta. Fiksu valinta.

Heti kun päästiin rantaan saaressa, alkoi samanlainen kaahailu ja nyt Aamukin liittyi joukkoon. Onneks on pihaa ja lääniä missä juosta...eihän niille voinut kuin nauraa. Välillä Tuuli pinkoi edellä, välillä Aamu. En muista, koska Aamu olis viimeks revitellyt vastaavasti. Se meni edellä ns. hippulat vinkuen

Ja kun pahimmat höyryt oli päästetty pois, lähdettiin marjakipon kanssa metsään. Tarkoituksena kuitenkin tarkistaa sienimaastot, eikä vadelmapensaita.

Ja totta, ensin löytyi herkkutatteja, madottomia sellaisia! Ja sitten siirryttiin paikkaan, jossa tiedän kanttarelleja kasvavan. Aikani pyllisteltyäni löysin yhden vaivaisen kanttarellin. Tuuli tietenkin oli tikkana tutkimassa, mitä olin löytänyt ja näytin sientä Tuulille. AHA, että tollanen, juu.

Sitten siirryttiin n. 10 metriä polulla eteenpäin ja taas meikäläinen pyllistelemään ja katsomaan heinikkoon. Tuuli siinä vieressä, n. metrin päässä meikäläisestä. Sitten tuo helmi haisteli maata ja katsoi nopeasti meikäläistä ja sitten uudestaan maata. Tajusin HETI, mitä Tuulilla oli asiaa ja siirryin siihen kohtaan, mistä Tuuli oli haistellut. Ja aivan oikein, siellä heinien alla, piilossa oli KANTTARELLEJA! Voi vain kuvitella, kuinka Tuulia kehuin!

Kaikista hienointa tuossa hetkessä oli se mun ja koiran yhteistyö. Tuuli puhui mulle ja mä ymmärsin sitä. Jotenkin hienoa...

Ja samaan aikaan Aamu mennä puhalsi missä lie, tai noh, ei se kaukana ollut, muttei todellakaan etsimässä sieniä mun kanssa  On ne vaan niin erilaisia.

Olo oli hetki sitten kuin kokilla ohjelmassa mitä katsoin, eli töllöttimestä tuli ohjelma Sokkokokki.

Istuin nimittäin olkkarissa, nojatuolissa ja lautasellani oli leipäjuuston palasia...Tuuli siinä vieressä leikkimässä uudella lelulla, joka ristittiin nimellä "HAI". Kyseessä on n. 5 cm pitkä vaaleanpunainen lateksi lelu, jonka tänään hankin "rekvisiitaksi" lauantaista näyttelyä varten. Ollaan nimittäin menossa ihan ensimmäistä kertaa viralliseen näyttelyyn ja Tuulia pitäis osata seisottaa kauniisti. Kaikkea muuta ollaan vuoden aikan harjoiteltu, mutta tuo kyseinen asento on pikkuflatilla hieman hakusessa. Siksi siis tänään viime hetken hätäiset rekvisiitta-ostokset.

Ja täytyyhän lelulla sitten leikkiä. Voi, kuinka pieni, kissan leluksi sopiva, pieni VAALEANPUNAINEN hai voikaan olla pikkukoiran mielestä i-h-a-n-a.

Paitsi että se löytyi hetki sitten myös meikäläisen ruokalautaselta...Tuulilla on nimittäin tapana tuoda leluja sillain syliin asti, kun se kerjää huomiota. Ja jos meikäläisellä on lautanen sylissä, niin mihinkäs se HAI laitetaan, jollei lautaselle?  Kala kuin kala

Näppärästi Tuuli on jo oppinut uuden lelun nimen ja haki sen myös pihamaalta sisälle, kun kysyin aiemmin illalla "Missä hai?" Aika monta lelua se jo tuntee nimeltä....viisas koira.

Entäs Aamu Aurinkoinen? Juu, ei ole jänispaistin perään haikaillut, kun nahkahihna saatiin kestävämmäksi...Eli ei ole keijun kutsu käynyt, sitten tiistain...

Team Storm kokoontui tänään kahden jäsenen voimin. Pikku-Wii juoksee vielä ensimmäisiä juoksujaan, joten mustat myrskyt Sinus ja Tuuli treffasivat agin alkeiden merkeissä. Vanhan kertausta ja yksi uusi asia. Eli rengas oli ns. vanha asia, kepit Tuuli menee nyt oikealta puolelta kuuden kepin virityksellä  ja sitten se uus asia, eli kääntyminen siivekkeen ympäri. Tuulilla ei vielä rimoja, vaan ponnarit. Syyskuussa sitten hyppytekniikka-kurssin "tuomion" jälkeen aletaan käyttämään rimoja.

Hyvin Tuuli tsemppasi taas. Sen mielestä tosin kaikkea pitää kokeilla ensin tassulla ja tietäähän sen, miten rikkoutuvan renkaan käy, kun flatti sitä tassulla huitaisee  no joo, tuskin Tuuli vauhdissa tassujaan alkaa huitomaan, mutta ihan selvästi se käyttää etusiaan, kun yrittää muistella, miten asiat tehdään.

Kepeissä, niissä 2+2+2 kepeissä on Agimetin tarra siinä keskellä. Ja jostain syystä Tuuli on oppinut, että sitä tarraa pitää kyylätä, kun kepit suoritetaan siten, että ohjaaja on keppien vasemmalla puolella. Huoh. Oon tainnut naksutella täysin väärässä kohdassa  

Mutta sitten se illan jännitys-momentti. Juuri kun olin pakkaamassa Tuulia auton takaluukkuun kentällä, soi puhelin. KePo soittaa ja sanoo vaan lyhyesti: "Ongelmia, suuria ongelmia"...Aamu, tuo kaikkien jänisten kauhu, oli bongannut kaupungissa, ns. Vanhan Sataman metsässä jäniksen ja NAPS! nahkahihna oli mennyt POIKKI-KATKI ja Aamu tietysti tikkana TÄYSILLÄ jäniksen perään. Tuo kyseinen alue on kauniina kesäiltana suhteellisen kansoitetttu läheisen meren ja uimarannan, sekä purjehduspaviljongin ravintolan aukiolon takia. Eli porukkaa, nuorisoa autoineen liikkuu alueella paljon.

Lähdin sitten Aamua etsimään ja olin jo varautunut siihen, etten löydä sitä hengissä, sillä kyseisen metsän toisella puolella on pitkä suora satamaan ja siellä ajetaan yleensä LUJAA.

Soitin KePolle ja kysyin, kauanko Aamu oli ollut jäniksen matkassa ja saman keskustelun aikana KePo sanoo "Tuolta se nyt tulee". Hengissä!

Luojan kiitos se taas selvisi yhdestä keijujen kutsusta hengissä. Eihän sitä millään voi kuvitella, että nahkahihna katkeaa...mutta tulipahan tuokin koettua, toisen kerran. Elsan kanssa on nimittäin kans kerran nahkahihna napsahtanut poikki..

Käytiin sitten vielä jäähdyttelemässä Aamua merivedessä kera Tuulin ja samalla reissulla tavattiin KePon serkku, joka kertoi nähneensä mustan koiran hetkeä aikaisemmin hiekkatiellä...ja muutama auto oli joutunut koiran takia pysähtymään. Onneksi. Voi tuota meidän Aamu Aurinkoista. Koskahan se lopettaa keikkailun??

Melkein tasan minuutilleen on nyt kulunut vuosi siitä, kun Tuuli muutti meille asumaan. Kuinka nopeasti vuosi onkaan kulunut ja kuinka paljon yhteen vuoteen mahtuukaan tapahtumia!

Vuodessa Tuulista on kasvanut "melkein" kunnon kansalainen. Se on hurmannut iloisuudellaan, leikkisyydelllään, positiivisuudellaan. Ja pallohulluudellaan. Tätä kirjoitettaessakin Tuuli leikkii tennispallolla. Paljon on Tuuli oppinut asioita vuoden aikana. Aivan uskomattoman paljon, kun oikein asiaa ajattelee!

Aamu ja Tuuli tulevat toimeen, kuten koirien tuleekin tulla toimeen. Aamu on Tuulille yhä edelleen matriarkka, jota tosin voi riepotella miten sattuu...Aamu on ensimmäisten viikkojen kiroilujen jälkeen hyväksynyt Tuulin laumaan ja yhteiselo on erittäin harmoonista. Aamun terveys on hieman horjunut kuluneen vuoden aikana, mutta se ei todellakaan ole johtunut Tuulista. Mutta Aamun ns. mielenterveys on voinut kuluneen vuoden aikana enemmän kuin hyvin. En muista Aamun koskaan leikkineen Elsan kanssa siten kun se leikkii nyt Tuulin kanssa

Tuulin kasvattajaa tulee myös kiittäminen tässä vaiheessa, ihan näin julkisestikin  mukavasta koirasta!

 

Kun sata salamaa iskee tulta, niin Aamu on ihan paniikissa (ei siis ihan niin kuin laulussa lauletaan) . Liekö ne ne kaksi kohtausta aiheuttaneet jotain Aamun aivoissa, mutta nyt voin sanoa, että Aamu pelkää ukkosta. Se on levoton, vinkuu, pyrkii paniikissa pieniin koloihin. Reppana. Ja kuten arvata saattaa, on viime aikojen helteet päättyneet ukkosiin, ihan kuten Pekka Pouta Maikkarilla aina sanoo.

Viime kesänä Aamu ei vielä ukkosiin pahemmin reagoinut. Oli hieman vaivautunut, mutta ei muita merkkejä paniikista näyttänyt. Tänä kesänä kaikki on toisin, kahden ison kohtauksen jälkeen. Aamu siis pelkää, muttei Tuuli. Tuuli ei ole edes tajunnut, että on ukkostanut...ja täällä todellakin on paukkunut!

Mutta muuten helle on tehnyt Tuulillekin ns. kepposen. Helle on vienyt Tuulin ruokahalun. Tuuli kuuluu niihin koiriin, jotka normaalisti "syö vaikka pieniä kiviä", eli ruokahalu on ns. hyvä  Nyt hellepäivinä Tuuli ei ole edes vaivautunut nousemaan ylös, kun hotellin väki on aamupalaa tarjonnut...Mutta konstit on monet, koiraseni, on tässä taloudessa ennenkin ollut huonoja syöjiä, joten ei oveluudella vertaa, kun Tuulikin saadaan syömään

Ens viikolla sitten Opelin nokka kohti Porin ympäristöä ja FLATTILEIRIÄ! Edellisestä leireilystä onkin kulunut 5 tai 6 kesää...Ihan kiva lähteä keikalle Tuulin kanssa, tapaamaan tuttuja ja ennen kaikkea Pinni-siskoa ja Velmu-veljeä. Pinni, se vaaleanvihreä pentu, oli nimittäin toinen vaihtoehto "Tuuliksi". Vaikken ole Pinniä tavannut pentuajan jälkeen, luulen, että Pinnistä on kasvanut ulkomuodollisesti kauniimpi koira mitä Tuuli, mutta Tuuli oli Tuuli, eli jokin tuossa koirassa vaan kiehtoi enemmän. Tai sanotaanko niin, että sydän valitsi

Että sellasta täältä mökkisaaresta. Koirat muistuttaa yhä edelleen enemmän pulloharjaa, kuin flattia, mutta nyt on KESÄ ja LOMA ja HELLE. Silloin UIDAAN monta kertaa päivässä, niih,

Pikavisiittillä kaupungissa, tai itseasiassa tänään ja huomenna on Tuulin treenit; tänään viimeinen ohjattu nome-treeni ja huomenna kokoontuu "Team Storm". Hellettä ovat lupailleet, joten loppuviikko sitten meneekin varmaan vedessä lotraamiseen..

Viime kesänä tilasin kennelpojalta sellaisen "puomin osasen", eli maasta korotetun, silti maassa olevan kapeahkon siltamaisen rakennelman. Jotta saisin hahmotella pikkukoiralle kroppaansa ja eikä tuolla riulla keikkuminen tee Aamullekaan pahaa.

Tänään tuo laitos sitten valmistui, "muutaman" muistuttamisen jälkeen. Ja ei kun koirat riulle.  Tuuli tasapainoilee sujuvasti, mutta ei kykene katsomaan meikäläistä, kun jo tassut tippuu nurmelle. Samoin saan unohtaa kaiken maailman hössötykset ns. puomin loppupäässä, sillä kun target astia ilmestyy, menee Tuulin tasaapaino ja keskittyminen totaalisesti targetille osumiseen, minkä seurauksena takatassut on missä milloinkin. Totesin, että hyvä kun pelkästään kävelen edes takaisin ja koira oppii laittamaan tassunsa oikeaan kohtaan. "Laitos", eli ns. puomi on normi puomia kapeampi, joten luulis sitten koiruuden puomilla pysyvän. Tai sitten ei, on meinaan aika hosuvaa sorttia  

Aamu sitten. Juu. Sen silmissä syttyi loiste ja se tiesi heti, mitä siltä vaadittiin. Hienot 2 on/offit lopussa. Reppana. On se vaan niiiiiiiin sääli, ettei sen kanssa enää voi harrastaa agia  Toisaalta Aamun kroppa on kyllä niin raskasrakenteinen, että olis ollut ajan kysymys, milloin se menee rikki, joten on ehkä onni, että spondyloosi tuli jo nuorena (voiko näin sanoa?) Eli olikohan onni onnettomuudessa? Tänään nimittäin taas luin naamakirjasta yhdestä agikoirasta, joka oli kolaroinut ja kipeytynyt....ja omassa ryhmässänikin on muutama sairaslomalainen ollut, joten laji on vaativa. Mutta huomenna olis tarkoitus ottaa Aamu myös kentälle "Team Stormin" treeneihin. Jollei muuten, niin seurustelemaan kääpiövillis Wiin kanssa

Ja Tuulistahan ei tule agikoiraa, ei. Ei ainakaan ole tarkoitus harrastaa kilpailumielessä. Kunhan koira oppii jotain. Se kai on pääasia. Ja pysyy terveenä.

Otin riskin, ostin koirille putkiluut. Oli sen verran jykevän näköiset luut, että uskalsin koirille tarjota. Viimeksi kun aitoja luita koirille tarjosin, Elsa sai jonkin asteisen tukoksen ja alkoi venyttelemmän ja ihan selvästi yritti jumpata, että "jokin" suolistossa siirtyisi eteenpäin. Selvittiin säikähdyksellä silloin ja sen jälkeen en ole aitoja luita uskaltanut koirille ostaa..

Vaan nyt hairahduin, kun näin Cittarissa kunnon luita...Luut on paikallisen koiranruokatehtaan tuotteita, eikä hintakaan ollut hurja,,,

Noniin, eilen sitten tarjosin koirille täällä mökillä nuo kyseiset herkut...Aamu ihastui herkkuun ja alkoi heti jyystämään, Tuuli ei tajunnut, mitä herkulle piti tehdä , mutta ilmeisesti esimerkki auttoi, sillä alkoihan tuo pikkukoirakin luutansa jyystämään...

Vaan eipä jaksanut kauaa. Jossain vaiheessa havahduin siihen, että sekä luu, että Tuuli olivat kadonneet mökin edustalta, missä koirat luitansa jyystivät. Huhuilin Tuulia ja se kurkkasi saunan takaa...Ahaa, luu on siis haudattu! Taas yks asia, mikä muistuttaa Elsasta, sillä Elsalla oli kans tapana jemmata luitansa.

Osoitin suurta kiinnostusta ja kysyin Tuulilta, missä luu oli, ja pönttö vei mut luupiilollensa  Kaivoin luun esiin ja siirryttiin takaisin mökin edustalle Aamun seuraan. Siirryin mökkiin ja kun seuraavan kerran vilkaisin koiria, oli Tuuli taas ilman luuta. Sama prosedyyri, kysyin, missä luu, ja Tuuli vei meikäläisen uuden luupiilon luo. Tämän jälkeen otin molemmilta koirilta luut pois, arvelin Tuulin olevan väsynyt, eikä se siksi jaksanut jyystää herkkua.

Vaan se olikin väärä teoria. Tänään, aamuisen metsälenkin jälkeen tarjosin luuherkkuja uudelleen...Tuuli söi luutansa, ilmeisen näennäisesti ja kuinka ollakaan, luu on nyt jemmattu uudestaan, eikä kukaan nyt tiedä, mihin luu on haudattu...Tuuli kyllä vei mut eilisille luupiiloille, mutta eihän niissä luuta ollut...uutta luupiiloa ei Tuuli paljastanut, tai sitten en vaan osannut tulkita koiraa oikein. Täytyy kysyä iltapäivällä uudestaan, jos Tuulin muisti olis silloin parempi  Aikamoinen kettu, täytyy sanoa...eli täällä on nyt luu haudattuna...

Kaksi ammattilaista löytyy tästä hotellista...Kumpikin oman alansa asiantuntijoita ja omien polkujensa kulkijoita

Eilinen super-hellepäivä mökkisaaressa poiki uusia osaamisia, varsinkin Tuulin suhteen. Lämpötila nousi päivän mittaan +31 asteeseen, oliskohan ollut hitusen jopa sen yli, ja arvata saattaa, mitä mustat teki...Joko ne lojui ison koivun varjossa, tai sitten ne oli jorpakossa.

Helle aiheutti myös sen, että hotellin henkilökunta kävi pakollisilla uintikeikoilla ja sekös varsinkin pikkukoiran meinasi aivan sekoittaa! Ettäkö palvelusväki hyppää laiturilta ja meinaa jättää hotellin asukkaat? No way - sanoi Tuuli, ja hyppäsi perään! Ja tietäähän sen, miten siinä käy, kun laiturilta hyppää veteen...koira uppoaa järveen ensin kuin kivi, eli menee huppeluksiin!

Rehellisyyden nimissä Tuuli ensin kylläkin tippui laiturilta ja meni huppeluksiin - kastui siis koko koira ja eikun uudestaan laiturille ja seuraamaan kennelpojan uintiharjoituksia. Ei siinä mitään, mutta kun seuraneiti laittoi uimapuvun päälle ja oli aikeissa heittää talviturkkinsa, tapahtui vain se, mitä yllytyshullulle voi vain tapahtua.

Itse seisoin laiturin nokassa ja aikeissa mennä tikapuita pitkin veteen. Sanoin Tuulille, samalla sitä taputtaen selkään "Nyt uimaan" ja eiköhän se torvi ota ja loikkaa veteen laiturilta. Hätäisimmät ensin, vaikka kaivoon! Tuuli ei itseasiassa ole mikään tyhmänrohkea yllytettävä, mutta helle taisi sekoittaa sen pään..noh, tulipahan uitua, sillain niin kuin aika useasti eilen...

Sitten tuo toinen taiteilijasielu. Viime kesänä ei rembranteja tainnut pihamaalle muodostua, vaan eilen saatiin taas nähdä yksi tilateos! Tässä siitä kuva, taiteilija myös kuvassa mukana:

 

Eli taideteos koostui meikäläisen sukista, kennelpojan lippiksestä, ruokakupista ja muutamasta lehdestä. Sillä aikaa, kun siirryin mökin terassille, jotta saisin instalaatiosta paremman kuvakulman ja kuvio erottuisi paremmin, saapui paikalle nuoriso....ja tietäähän sen, miten siinä käy:

Eli kuten osalla nuorisosta on tapana (?), paikkoja rikotaan, niin myös kävi meidän taitelijan taideteokselle, Eli Tuuli kävi kähmimässä meikäläisen sukat, jotka oli osa Aamun tekemää tilateosta. Syyllinen tallentui turvakameraan, eli tuo tuossa kuvan alareunassa on epäilty, tunnistaako kukaan? Mites ne siinä poliisitv:ssä tapaa sanoa? Vihjepuhelin on auki ja mikäli tunnistat kuvassa näkyvät henkilöt (?) ota yhteyttä poliisiin...

Nyt ei sitten kannata alkaa sinivuokkoja alkaa häiritsemään ihan turhanpäiväisellä, rikollinen on saatu jo talteen ja hän on korvannut rikkomansa taideteoksen - yhteiskuntapalvelulla, olemalla koira

Sitten lopuksi vielä yksi kuva, jonka KePo oli napannut kännykällään keskiviikkona, kun meikäläinen oli kouluttamassa muiden koiria. Eipä tuosta koirien keskiviikko-ilta oikein voinut paremmaksi muuttua:

Aamu vakiopaikallaan, eli veneen kokassa istumassa, Tuuli tähyilee

Mökillä, saaressa. Luojan kiitos, että meillä on tälläinen paikka, missä vesi on muutaman metrin päässä mökistä! Tämä siis tarkoittaa sitä, että koirat voivat vilvoitella raikkaassa järvivedessä niin usein kuin niitä huvittaa..

Nyt lauantai-aamuna, kun kello on n.10:?? on lämpömittari kohonnut jo +27 asteeseen...taitaa tulla kesän lämpimin päivä tästä päivästä. Ohjelmaan ei siis kuulu muuta kuin ison koivun varjossa köllöttelyä  

Niin, ulkoruokinnassa. Koirat saavat täällä mökillä usein ruokansa pihalla; eikös se vähän niin kuin kuulu asiaan? Ja koska helteitä on pidellyt, on Aamu jäänyt nyt parina iltana ulos terassille nukkumaan. Ovi on ollut koko yön auki, joten sisälle on koira päässyt hyttysiä pakoon, jos sille on ollut tarvetta. Jostain syystä Aamu on alkanut herättämään meidät joka aamu klo 05:20. Ja tuo kellonaika on sama joka aamu. Ne ärsyttävät kymmenen minuuttia, ennen kuin herätyskello kuitenkin herättäisi. Mitään "teoriaa" en ole käytökselle keksinyt, taitaa olla niitä "Aamun Aivoituksia"

Aamun Aivoituksia. Juu, taiteilija on palannut lomaltaan, eli pihataidetta on taas nähty. Muistaakseni viime kesänä Aamu ei geometrisiä taideteoksia rakennellut, mutta tänä aamuna pihamaalle oli ilmestynyt taas uusi taideteos. Siitä on ihan kuvakin, mutta koska yhteydet täällä mökillä on niin hitaat, lataan kuvan näytille myöhemmin. Taideteos koostui meikäläisen sukista, KePon lippiksestä, ruokakupista ja muutamasta lehdestä. Kaikkien esineiden välillä oli taas sama välimatka. Pitäis joskus ihan mitata, kuinka tarkasti Aamu mittaa esineiden etäisyydet. Onko siis aamu hyvä etäisyyksien arvioija??

Ainakin Agissa se oli sitä, en muista koskaan yhdenkään riman tippuneen (vaikka niin on ehkä tapahtunut, mutta hyyyyyvin harvoin). Etäisyyksiä Aamu siis on osannut arvioida, mutta se on aina ollut kömpelö ja huono kääntyjä. Nykyään riittää, että se kääntyy meikäläistä kohti, kun huutelen

Ensi viikon ohjelmaan kuuluu mm. kimppatreenit metsässä ja torstaille varattu lonkkakuvaus. Muitakin "pentuja" on tulossa joukkokuvaukseen, kiva nähdä, miltä ne näyttää ja millaisia niistä on kasvanut.

Itse lonkkakuvaustulos ei meikäläistä jännitä; ne on, mitä ne on, niille ei voi tässä vaiheessa enää mitään tehdä. Kaiken järjen ja tilastojen mukaan Tuulin lonkat pitäisi olla kunnossa, toivottavasti myös silmät, polvet ja kyynärät ovat priima-laatua, koira kun muuten vaikuttaa hyvältä paketilta

 

Tämänpäiväinen työpäivä tuntui jotenkin raskaalta...väsymyksen huomasi vasta, kun pääsi tänne mökkisaareen, jossa kepo ja koirat ovat viettäneet tämän päivän..iltapäivä vietettiin kauppakasseja purkaen - ja "korkaten" kesä. Siis sillä tavoin, että olin ostanut kesäkauden ensimmäisen possupitkon, NAM. Fiilikset aika korkealla, kun sai juoda kahvit ja herkutella, terassilla istuen.

Kahvittelun jälkeen kellahdin BadenBaden-tuoliin, ja nukahdin hetkeksi. Korvissa laineiden liplatus ja lintujen laulu. Aah, tätä rauhaa täällä.

Nokkaunilta heräsin Aamun huomiota herättävään huokaisuun. Sillä oli nälkä, eikä palvelu pelannut...käänsin kylkeä ja mitä tekee Aamu? Käy mökissä ja tulee takaisin -kaukosäädin suussa  Joko se yritti sanoa, että olen aika "kauko-ohjattava" tapaus, tai sitten se tiesi, että kaukosäädintä kantamalla, saa jonkun nostamaan takapuoltansa...ja kuten arvata saattaa, tuo jälkimäinen vaihtoehto toimi tälläkin kertaa...Kyllä Aamu osaa!

Toinen asia, mikä saa hymyillyttämään on se, kun Aamu käy bongaamassa täällä mökillä tiskirätin ja kantaa sitä ylpeänä. Kun sitä vähiten osaa odottaa, ilmestyy Aamu Wettexi suussaan ja häntä heiluen. Aamu ilmeisesti voi hyvin, ainakin jos näitä 'keikkailuja' pitää merkkinä siitä, että kaikki on hyvin...

Murusia, onnen murusia. Näistä pitää nyt nauttia. Onnen murunen voi olla pelkästään se, että istuu mökin rappusilla ja katselee järvelle päin....ja molemmilla puolilla kiinni kyljessä on musta koira. Tuijottamassa sitä samaa, kesäistä järveä...

Miten viettää vapaapäivä? Juu, mökkisaaressa tietenkin. Yö ollaan nukuttu ja koirat saavat kera kennelpojan viettää täällä huomisenkin, meikäläinen lähtee kaupunkiin kello 05.30 veneellä, tosin saattajina kepo ja koirat.

Koirista huokuu täällä mökillä sama asia, kuin omistajista; rauhallisuus ja sanoisko jopa onnellisuus. Molemmat koirat nauttivat elämästään - Tuulilla on omat bisnekset, Aamulla omansa. Aamu vetää aina välillä poliisin virka-asun päällensä ja haukkuu pystyyn kaikki epäillyttävät hajut. Sinänsä hyvä, sillä tuolla jonkin matkan päässä mantereella mellastaa KARHU, eli on vain ajan kysymys, koska nalle ui tänne meidän saareen ja asettuu asumaan .

Karhuista puheenollen. Sain aamulla tekstiviestin. Tuulin kasvattaja oli Tuulin velipojan kanssa jälkikokeessa ja odotteli vuoroaan päästä jäljelle. Kokeen järjestäjillä vaan oli tullut hieman ns. c-osia matkan varrella, sillä jäljentekijät olivat nähneet metsätiellä KARHUN!  Jaiks. Meikäläistä tuskin sais yksin jälkeä purkamaan kokeeseen, missä nalle olis nähty. Toisaalta, voihan olla, että olen joskus jälkikokeessa lähellä nallea ollut, kun yksin, ilman koiraa olen jälkeä purkanut. Parempi, kun ei asiaa edes ajattele.

Niin, ja miten Aaron-velipojan kävi? Hienosti, totta kai. AVO1 tulos ja 46 pistettä. Hienoa! Taitava velipoika, mutta onhan hihnan toisessa päässä kulkeva kasvattajakin taitava mejä-asioissa   

Niin, Tuulin bisnekset. Ne on vähän kuin Uuno Turhapuron. Hyödyttää vain siis itseään. Kennelpoika kaatoi rannasta ison lepän, joka kaatui osaksi veteen. Sen seurauksena vedessä on kellunut jos jonkinmoista moskaa ja roskaa ja mitä tekee Tuuli? Kalastaa kaikkea kelluvaa, tietenkin. Jossain vaiheessa olin jo huolestua, sillä Tuuli oli viettänyt aikaa aika kauan vedessä kahlaten, mutta fiksuna likkana se kävi aina välillä kaislikossa touhuamassa jotain.

Eli ei kai tarvitse kertoa, että kakara on väsy? Onneksi se tänään tajusi ottaa powernap-torkut keskellä päivää...eli viisastuuhan tuokin yksilö, kun aikaa kuluu. Kuviakin olis, mutta tekniikka on täällä "ei missään" niin hidasta, että jääköön kuvien lataaminen kaupunki olosuhteisiin.

Ens viikolla sitten juhlitaan Tuuli Tuivertajan 1-vuotis synttäreitä! Voi hurja, että vuosi on kulunut nopeaan..

Huh, kiireistä kevättä! On niin paljon ns. ohjelmaa, että hyvä kun ehtii nukkumaan.

Eilen oltiin taas ohjatuissa nome-reeneissä, aiheena enimmäkseen riista. Meeeeeelkein Tuuli jo on rohkaistunut käsittelemään riistaa, mutta vain melkein. Mieli tekis kovin, mutta en tiedä, mitä viestitän, kun Tuulilta loppu luotto. Mutta Tuulin velipoika Aaron taasen on jo vanha tekijä tuossaKIN lajissa, joten eiköhän taas kannattaisi kaivaa sitä taskupeiliä esiin, jos syyllistä etsitään...

Tänään sitten vuorossa toko-reeni. Myrskyssä ja kentällä jossa oli samanaikaisesti kaksi muuta ryhmää treenaamassa agia. Tarviiko kertoa enempää?  Öh, eli juu, käytiin kentällä.

Aamukin pääsi tänään mukaan kentälle. Voi viude, että se oli onnellinen! Aamu tapasi vanhoja tuttuja, niin ihmisiä, kuin koiria. Lisäksi osuttiin paikalle juuri penturyhmän loputtua ja pennuthan on Aamun suuri rakkaus (vai onko, kun muistelee Tuulin ensimmäisiä päiviä täällä kotona?) Mitä nuorempi pentu, sitä enemmän Aamu niiden edessä ryömi

Laitoin koirat hetkeksi autoon ja jäin seuraamaan 3-luokkalaisten agireenejä. Kuinka ollakaan, alkeisryhmällä oli kentällä kepit, sellaiset 2 x 2 x 2 ja olihan ne pakko testata Tuulin kanssa. Näppärästi se tiesi, mitä tehdä, varsinkin kun keppisarjojen välillä oli välimatkaa. Tosin niitä ihme raketti-hyppyjä tuli nytkin (eli suoraan kohti taivasta-hyppyjä). Tuuli ilmeisesti luulee, että kepit suoritetaan hyppäämällä ilmaan?? Noh, tästä on hyvä jatkaa, mutta nyt tarvis Tuulin nassu saadan sinne viistosti alavasemmalle, eikä kohti taivasta. Mutta minkäs teet, kun koira on vikkelä ja ketterä...Ai niin, eikä Tuulista tule agikoiraa, kunhan leikitään.

Viikonloppu vierähti taas siellä meidän paratiisi-paikassa. Ilma mitä parhain, sopivan lämmin (viileä) metsässä samoiluun ja jos halusi naamansa kärventää auringossa, onnistui sekin.

Punkkeja vaan on taas riittänyt. Menee kyllä luotto kaikkiin punkki-myrkkyvalmistajiin, heidän tuotteet EI kyllä toimi  Jos sanon, että koirista on poimittu perjantai-illan ja sunnuntai-illan välisenä aikana n. 40 punkkia, en paljon liiottele , niin ja molemmilla otuksilla on Frontline-myrkkyä niskassa.

Perjantaina Tuuli tutustui uudestaan laitteeseen nimeltä ruohonleikkuri. Onhan se masiinan jo viime kesänä tavannut, mutta nyt laite sai uuden ulottuvuuden Tuulin mielestä....siihen nimittäin voi kätkeä PALLON! Eli ruohonleikkuristaKIN löytyy KOLO, johon pallon voi tunkea

Tuulin uimaharjoitteita on jatkettu. Tekniikka on selvästi parantunut, varsinkin palauttaessa. Nyt Tuulin uiminen näyttää jo uimiselta! Mutta damille uinti muistuttaa vielä jotain ihme olympialaisten perhosuinnin finaalia...vesi roiskuu ja koira huitoo etusillaan, kun on kiire.

Lochness-hirviö? Ei. Tuuli syöksyy damia noutamaan

Sama tyylinäyte toisesta kuvakulmasta

Kiire, kiire, kiire!!!

Mutta palautusvauhti on jo rauhallinen ja uiminenkin sujuu

Tuuli rantautuu

Ja luovuttaa damin

Mutta kyllä Aamukin osaa! Lähtövauhti on yhtä hurja, mutta uiminen selvästi rauhallisempaa

Aamun vuoro lähteä vesinoutoon

Sikariote, mutta käyhän se näinkin...

Tänään sitten ollaan vietetty vapaamuotoinen vesiurheilupäivä, eli ei mitään "pakollisia kuvioita". Aamu tosin herätti meikäläisen klo 07.30 tuomalla sängyn viereen Hemmets veckotidningin ja kun olin lehden lattialle tippumis-ääneen herännyt, totesin, että sängystä löytyi myös tiskirätti  Aamun kolttosia sekin, sillä Tuuli ei tiskirätistä ole kiinnostunut. Nyt en tiedä, kauanko Aamu on sängyn vieressä istunut lehti suussa ja lopulta kyllästänyt ja mäjäytti lehden lattialle. Aamu nimittäin saattaa istua minuutteja lehti suussa, jos sille päälle sattuu. Ai niin, sen verran Tuuli tiskirätistä tykästyi, että raahasi sen mukaan ulkohuussi-keikalle heti aamutuimaan. Pienet asiat voi hymyillyttää sunnuntai-aamuisin, kuten energiaa pursuva "pikku"-flatti wettex-tiskirätti suussa

Niin, tänään sunnuntaina ollaan otettu iisisti. Aamu teki pienen, pienen metsästyskeikan aamulenkin aikana ja sen johdosta oikea etunen on nyt hieman pipi. Mitäs lähtee keijujen matkaan...

Tuuli taasen keksi uuden ulottuvuuden palloleikilleen. Nyt se keksi tiputtaa pallon laiturilta veteen ja kun en ollut auttamassa, kimakasta "Tuu palvelemaan"-haukusta huolimatta, haki Tuuli pallonsa itse uimalla  En tiedä montako kertaa Tuuli palloa laiturilta veteen pyöritti, mutta hauskaa sillä näytti olevan...

Tuuli Tuivertaja, alias palloMaster kahlailemassa tänään aamulla

Aamu Aurinkoinen taasen otti aurinkokylpyjä laiturilla. Tosin karvaa ei tarvis enää ruskistaa, se on aivan järkkyä jo nyt... 

Ei olla leikitty "10 tikkua laudalla", vaan 6 keppiä pihalla. Vaan uusiks meni sekin leikki, sillä Tuuli Muuli alkoi suorittamaan kepit laukassa  sillain "hop, hop, hop".  Nyt on keppejä kaks paria, eli 2 + 2 ja ne on suorassa rivissä, eli Muulin pitää ratkaista ongelma - miten saada se "NAKS" ääni kuulumaan. Ja onhan tuo aika hyvä ratkaisemaan ongelmia, mutta kaikkea muutakin voi kokeilla, eli esim lyödä etutassulla toista keppiä  Siinäpä suoritusta kerrassaan, jos kyseinen tyyli jatkuisi, joku voi pian luulla, että Tuuli tarkastaa keppien kestävyyttä...

Ja sitten se päivän paras uutinen, ainakin Aamun mielestä. KANAT ja niiden KUKKO olivat vihdoinkin muuttaneet ulos siellä missä niitä ollaan käyty katsomassa jo parina kesänä. Pieni stressi nousi kyllä kanojaan vartioivalle kukolle, kun kaksi mustaa ilmestyi häkin viereen. Noh, eiköhän ne meihin totu, sillä tuolla tulee käytyä usein, ja vielä kun lampaat muuttaa laitumelle, niin Aamu suunnistaa varmasti unissaankin kyseiseen paikkaan, joka on muuten hieno Aspegrenin puutarha; kunnostettu historiallinen vanha pappila/puutarha. Vierailun arvoinen paikka, ainakin jos Aamulta kysytte

Eilinen ilta vietettiin treenikentällä. Kauden avaus sen suhteen oman koiran kohdalla. Tarkoituksena tehdä "jotain pientä" tokon saralla ja tehtiinhän me. Muutama asia on parantunut kevään aikana, mm. peräpään käyttö (juu ei, sitä pötköä on tullut ennenkin, mutta nyt puhunkin takajaloista)  Mutta tulipa havaittua sekin, että Tuuli katsoo meikäläisen OLKAPÄITÄ ja hakee niistä vinkkiä, hmm. Taitaa olla ensimmäinen mun flateista, jonka huomaan näin voimakkaasti lukevan yläkroppaa. Toisaalta, Tuuli on ensimmäinen, jonka kanssa olen harjoitellut paljon targetille irtoamista, joten se ei ole saanut vihjeitä huitovista käsistä. Asialla on hyvät ja huonot puolet, mutta nyt kun asian tajuaa, voi sitä käyttää hyväksi, tai sitten ei...Treenien jälkeen jäätiin vielä katsomaan 3-luokkalaisten agitreenejä ja iisisti Tuuli osaa ottaa, vaikka radalla meni muutama kuumakalle...ja ehdittiin me vähän flirttaillakin, en minä, mutta Tuuli  Tavattin x-rotuiset Nicke ja Valle, jotka ihastuivat aikoinaan jo Aamuun, joten värillä taitaa olla väliä

Tänään sitten. Pitkästä aikaa kaivoin vinokepit esille ja pystytin 4 tikkua sillain V-kujaksi. Kepit on siis peräjälkeen, mutta V-asennossa, ei kujana. Neljä keppiä meni het ens yrittämällä tuosta vaan, joten oli pakko hakea yks pari keppejä lisää kellarin kätköistä...Ja meneehän nekin, sanoisko siten, että onnistumisia on useampi, mitä yrityksiä onnistua  Huomasin vaan, että V-kuja EI ole Tuulille oikea tapa, koska se kokeili muutaman kerran laukalla kepit, jotta pääsi nopeimmin loppuun ja kuuli "NAKS" äänen. Ei siis mikään tyhmä koira, mutta nyt täytyy vaan saada pikkukoira tajuamaan, että kroppaa kannattaa hieman taivutella matkan varrella...

Aamukin teki hommia. Sen nyt voi lähettää miten päin vaan kepeille ja se menee ne vaikka yksin, KUNHAN saa kuulla sen samaisen "NAKS"-äänen keppien jälkeen..

Sitten vuorossa hyppykaari sekä vasemmalle, että oikealle. Käytössä siivekkeiden välissä ponnari ja yksi vino rima ja tarkoituksena saada pikkukoira taipumaan kaarella molempiin suuntaan. NO broblemas! Kova on kiire, kun pallo oli palkkana. Täytyy nyt kehaista, että Tuuli vaikuttaa luonnostaan ns. "hyvältä kääntyjältä", eli se kykenee hallitsemaan kroppaansa tällä tasolla näppärästi  (harmi, ettei siitä tule agilitykoiraa )

Aamukin sai taas tehdä jotain, samoilla maamerkeillä, eli ponnarilla ja vinolla rimalla. Takaakiertoa ja nopeaa käännöstä. Ja voi reppanaa, kuinka sen silmissä taas syttyi palo . Kun siivosin esteitä pois, hävisi Aamu etupihalle ja tuli takaisin takapihalle...pakasterasia suussaan. Sitäkään se ei siis ole unohtanut, eli palkkaansa. Aamulla kun oli aina treenien lopussa tapana saada tyhjentää namiloota. Olenkin sanonut, että pakasterasia oli ainoa syy, miksi Aamu suostui mitään koskaan tekemään  

Joku varmaan luulee, että nyt hehkutellaan jotain MM-kultaa...ehei, mutta on ihan pakko pikkasen hehkuttaa tuota pikku-kultaa, joka tekee niin rehellisesti töitä, kun sitä siltä pyydetään!

Tänään siis Tuulin toiset ohjatut nome-treenit. Selvästi Tuuli oli kiihtyneemmässä tilassa mitä viime maanantaina, mutta sitäkin on harjoiteltava, eli sitä, että ympärillä tapahtuu mukavia asioita, mutta jokainen tehtävä ei ole Tuulille.

Ohjelmassa siis pelkkä 1-markkeeraus paukun kera. Suht hyvin Tuuli pudotuspaikan hahmottaa, mutta sitä on selvästi harjoiteltava lisää. Tai harjoiteltava ylipäätänsä, sillä sitäKÄÄN ei Tuulin kanssa olla tehty, joten miten se voisi osata, jollei olla harjoiteltu? Itse asiassa on olemassa luonnostaan hyviä markkeeraajia ja sitten niitä vähemmän hyviä. Tuuli varmaankin on jossain siinä välimaastossa, eli tarvitsee tukea ja apua tilanteen hahmottamiseen.

Mutta sitten se haussa työskentely. Voi mamman mussukkaa, kuinka se taas teki hienosti tänään töitä. Haetutettiin pari damia peräjälkeen ja sen toisen kohdalla Tuuli sai pienen opetuksen. Seuraneiti ei lähdekään palvelijaksi, vaan on itsestään lähdettävä hakuun. Ja lähtihän se, kun ei muita vaihtoehtoja ollut. Se kattaa alueen hyvin ja on s-i-t-k-e-ä ruudussa. Ei siis anna heti periksi  Toinen opetus tuli siinä kohdin, kun Tuuli palautuksessa räkäsi damin maahan jonkin matkan päässä meikäläisestä. Dami siis jäi  vielä metsikköön, kun kävin kytkemässä koiran ja toinkin sen pois tehtäväalueelta. Rauhallinen lähetys uudestaan - ja voi viude, mitä luovutuksia tuli sen jälkeen! Sanoisko sillain, että suuhun Tuuli niitä tarjosi, en vaan halunnut dameja alkaa syömään  Tuli vissiin annettua opetus pikkukoiralle, ilman että itse asiassa sen tekemisiä kommentoitiin millään tavalla. Se vaan jotenkin alkoi toimia!! Jos joskus Tuulin pentuaikana ihmettelin, että off-nappula oli jäänyt pentupaketista pois, voin vaan todeta, että yhtäkään "nappulaa" ei tästä paketista tällä hetkellä puutu. Kaikki osat ovat oikeilla kohdin. Mun Tuulissa

Aamu sitten; noh, se tekee omia hommiaan, kanniskelee täällä lehtiä ja viimeks, hetki sitten näin sillä henkarin  suussa. Se kai on Aamua itseään...

Tuuli täyttää tänään 11 kk, ihan äitienpäivän kunniaksi! Päivänsankarista lähtevä haju on vaan aika kuvottava vieläkin, vaikka joutui HETI pesuun, kun tultiin kotiin...

Automatkan Aamun kanssa sujui ilman kohtausta. Oltiin tehty järjestelyjä...Aamu yksin takakontissa, seuraneiti ja Tuuli takapenkillä. Halusin olla Aamun lähellä, jotta pystyin seuraamaan, mikäli kohtaus olisi tulossa...vaan kaikki sujui hyvin  Sen verran huomasin takapenkillä istuessani, että auto oli epävakaampi takaosasta ja jos Aamu jännittää muutenkin automatkaa, miltä on mahtanut tuntua, kun takana on kolissut peräkärryllinen puita??

Lisäksi ruokin koirat jo saaressa, joten sekin "stressi" oli pois, nälkä siis. Nyt on vaikea mennä sanomaan, mikä kohtauksen laukaisee, mutta tänään säästyttiin siltä, onneksi.

Tuuli on tänään noutanut elämänsä ensimmäistä kertaa vedestä dummyn! Ihan näin melkein 1-vuotis päivän kunniaksi! Kennelpoika oli suostuteltu kameran taakse ja hienoja kuvia onnistui reippaasta Tuulista saamaan. Kovin Tuulilla on kiire dummylle ja ui siksi pystyssä, mutta eihän kaikkea voi oppia heti ensi yrittämällä, varsinkin kun Tuuli ui virallisesti vasta perjantaina muutaman metrin. Vedessähän tuo viihtyy "aina", mutta ei vielä ole tajunnut uimisen ihanuutta...jahka vedet lämpenee, laitan ne nappulajahtiin veteen...

Kohti sitä ensimmäistä Tuulille heitettyä dummya

NAPS! Dummy suuhun ja kohti rantaa ja ohjaajaa

Kova on kiire rantaan, siksi vesi roiskuu

Aamukin sai noutaa vedestä, mutta sehän ei turhia stressaile...

Iltasanomiakin on luettu

ja muuten vaan riekuttu...Aamu vasemmalla

Tuuli yrittää karkuun. Mitä lie mennyt puhumaan rumia, kun Aamu haluaa saada sen kiinni

Tuulin opiskelut jatkuu...tänään Aamu on esitellyt Tuulille rrrrraaadon (?) tai ainakin siltä Tuuli haisee nyt..Oltiin täällä mökkisaaressa aamukäppäilyllä, kun koirat hävis erittäin korkeaan kaislikkoon, jonne ei ole asiaa ilman kahluusaappaita. Hiljaisuus laskeutui kaislikon ylle ja ehdin jo kysyä kennelpojalta, mihin likat hävis, kun kaislikko alkoi kohisemaan...

Ja mikä haju ystävävien yllä leijuikaan, kun tulivat kaislikosta! YÖK. Kennelpoika yritti ensin sanoa, että haju tulee paperimassa-tehtaalta kaupungista, mutta kyllä seuraneidin nenä märäntyneen hajun tunnistaa...

Tuuli joutui siis kylmään kylpyyn, kun tultiin takaisin mökille. Eihän hajua millään saa pois saari olosuhteissa, vaikka kuinka pesis, joten nyt ei tarvitse katsoa, kumpi koirista on vieressä, sen voi todeta hajusta...tosin Aamu nyt ei muutenkaan ole seuraneidin lähellä, joten on kai itsestäänselvää, kumpi koirista meikäläistä seuraa kuin hai laivaa.

Tuuli virutettiin pesun jälkeen järvessä. Uiden. Sille heitettiin palloa muutama kerta jotta se uisi ja uihan tuo. Reippaasti. Ja tekniikka paranee kerta kerralta  On se vaan kiva koira. Ihan oikeasti. En olisi mukavempaa koiraa tähän laumaa saada Elsan tilalle

Mitähän Tuuli huomenna oppii?

Saaressa. Päästiin tänne jo iltapäivästä, ihmeellistä sinänsä. Perjantai-iltapäivä ei paremmaksi voi muuttua; munkkipossukahvit terassilla...

Tuuli on tänään uinut. Ihan oikeasti. Oltiin käyty metsässä ja Tuuli leikki rannassa PALLOLLA. Mitään sen kummemmin sanomatta otin pallon maasta ja viskasin sen veteen, n. 4-5 metrin päähän rannasta. En sanonut mitään, tai en ehtinyt sanoa mitään, sillä Tuuli ampaisi pallon perään kuin ammus (miten niin paukkunoutoja?) Pohja loppui tassujen alta ja Tuuli joutui uimaan viimeiset 1½ metriä. Kovasti se kauhoi etutassuilla, mutta eteni varmasti kohti palloa. Vesi roiskui sen verran, että Tuuli oli kääntyä pallon kohdalla rantaan päin. Kehoitin rannalta "JOOOOOO" ja Tuuli nappasi pallon uimalla suuhunsa ja palautti sen rantaan!!! Se siis on tänään uinut ihan oikeasti ensimmäistä kertaa elämässään!

Ihan hyvä, että koirat kävi järvessä, sillä Aamulta olen poiminut jo neljä punkkia  Toivottavasti kylmä vesi huuhteli osan punkeista pois.

Aamu on onnellinen. Ja minä myös, kun näen koiran noin onnellisena. Aamu on ihmeen pirteä JA nälkäinen. Ihan kuin se olis saanut shokkihoitoa ja piristynyt. Ja onhan se tavallaan saanut sähköä....aivoihinsa...Kunhan viikonloppu vaan päättyisi hyvin. Lääkkeet on mukana, ja sotasuunnitelma automatkaa varten mietittynä...ei tässä muu auta, vaikka kuinka hirvittäis. Pakkohan sitä on autolla liikkua. Mutta sen verran olen säikähtänyt kahdesta kerrasta, että reagoin pieniin ääniin, mitä auton takaluukusta kuuluu. Eihän se vaan kramppaa??

Tuuli on opiskellut luonnontieteitä koko kevään. Päivittäin se tutustuu uusiin lajeihin. Uusin, ja varsin huomiota herättävä hyönteinen on humalainen.

Totta. Käveltiin pienessä metsikössä ja Tuulin nokan edestä, maasta lähti lentoon pörriäinen, kimalainen. Koska omat aivot ei tällä viikolla ole sen Aamun kohtauksen jälkeen olleet ihan ajan tasalla, sanoin ääneen Tuulille "Kato, humalainen". Noh, siis. Öh. Tarkoitus oli siis sanoa KIMALAINEN, mutta kun ajatus kulkee välillä tuolla toisella kotimaisella, niin kimalaisesta tuli humalainen...koska kimalainen on humla ruotsiksi...eli sellaista.

Kyllähän noita kimalaisia voisi välillä humalaisiksi kutsua, sen verran ne pörrää ja heiluu sinne tänne siitepöly-houruissa...

Aamu sitten. Juu, se on kunnostautunut tänään. Kävi tuossa äsken roskalaarissa keikalla (eli siellä, mihin poltettavat roskat heitetään). Löysi mukamas tyhjän kaurahiutale-laatikon ja täytyy myöntää, ettei olohuoneen ja keittiön lattia ole ihan roskaton tällä hetkellä. Ihan niin kuin Aamu odottais pölynimuri-myyjää...taijotainsellaista...

 

Kaikki hyvin, ainakin verinäytteiden mukaan. Eli taaskaan ei löytynyt mitään syytä kohtaukselle. Diagnoosi on yhä edelleen "Epilepsia epäily" ja sillä mennään. Eilen hain apteekista ensiavuksi peräruiskeita, mikäli mahdollinen tuleva kohtaus ei jostain syystä mene ohi. Lääke on ihmisten lääke - rauhoittava sellainen. Toivottavasti ei koskaan tarvitse lääkettä käyttää.

Aamu on ollut iloinen ja leikkisä. Vaikea uskoa, että se oli taas sunnuntaina hetken tajuttomana...

Näillä eväin, taas yhtä kokemusta rikkaampana, jatketaan huomista kohti.

EDIT klo 18.35:

Käytiin pimujen kanssa erämaassa. Oli ihana olla kolmestaan ja vaan tyhjentää ajatukset...Muutama muukin nähtiin; pari kurkea, vai oiskohan ollut sama yksilö, joka lensi meidän edellä ja joutui aina siirtymään seuraavalle suolle, kun tultiin perässä. Hienosti Tuuli tottelee, vaikka Aamu pinkaiseekin mukaan "kurkitanssiin" tai kutsuikohan sitä tänään vähän myös keijut? Tuuli kuuntelee seuraneitiä ja katsoo ainakin toistaiseksi parhaimmaksi jäädä meikäläisen seuraan , vaikka toinen musta häviää.

Elsakin tuli mieleen. Käveltiin suorpursujen seassa ja se haju toi mieleen Elsan ja jälkikokeet. Haju on "hyvänolonhaju", koska mejä-kokeet oli Elsan kohdalla niitä harvoja hetkiä, kun saatoin ihan aidosti olla ylpeä koirastani. Elsa osasi jäljestää ja ratkoa jopa ongelmia jäljen suhteen. Muistan esim, kuinka se teki hienon tarkastuksen traktoriuralla molempiin suuntiin ja suorastaan hyppäsi takaisin jäljellä, kun oli tarkastuksensa tehnyt ja jatkoi jäljestämistä. Muistan myös erään kokeen ja jäljen Kannuksen soilla; suurin osa jäljestä oli suolla, suopursujen keskellä ja opas, tuomari, sekä tietysti minä, pieni ihminen rämmittiin korkeassa suopursussa. Ja muistan tunteen, kun lähdin purkamaan samaista jälkeä...samanlaista suota ja harmaata karahkaa koko jälki, eipä siellä saanut äitiä tulla ikävä, kun yksin tarpoi...onneks ei tullut karhua vastaan...

 

Ohessa muutama kuva saarikauden korkkaamisesta. Nähtiin paljon lintuja, mm. kolme kurkea laskeutui meidän mökkirantaan ruokailemaan, mutta viipyvivät tosin vain muutaman sekunnin, sillä koirat päästivät sellaisen "moikipää-hälytys"-äänen sisätiloissa, että kurkiporukka katsoi viisaammaksi poistua..

Tuuli näki elämänsä ensimmäistä kertaa metsähiiren. Eikä uskaltanut ottaa sitä kiinni  Jos Elsa olisi ollut mökillä, ei hiirtä enää olisi  Lisäksi Tuuli näki ensimmäistä kertaa hirven, mutta keskittyi enemmän olennon jätöksien syömiseen, mitä itse olentoon. Tuuli on myös kokeillut tassujensa alla suopohjaa, sellaista hyllyvää ja on se kaislikossakin juossut ja käynyt uimassa (kastellut kinttunsa) siten, että se on mennyt veteen kalliolta. Eli paaaaaljon on pikkukoira saanut uusia kokemuksia. Tänään aamulla Tuuli on lisäksi kohdannut ensimmäistä kertaa elämässään kaksi siiltä...ja niiden tuhinalle piti vähän haukkua

Tässä näitä kuvia niille, jotka niitä ei vielä ole nähnyt:

Ensimmäiset revittelyt mökillä 28.4. Tuuli irvistää vasemmalla, Aamu oikealla

Ja sitten ne pakolliset pallo-jutskut. Tuuli totta kai.

Tämä oli kiva leikki. Vierittää palloa veteen makuuasennosta

Ja sitten palloa piti yrittää hukuttaa. Itse asiassa Tuuli yritti sovitella palloa rantatörmässä olleeseen piisaminkoloon

Viimeiset jäät tuli vastarannalta pohjoistuulen tuomana. Tämän kuvan otin vaikka samanaikaisesti puhuin puhelimessaä äitini kanssa

Naapurin ruopatulta tontilta kellui rantaan "aarteita". Tuuli ja mikälie vesikasvin juurakko

Yksi naapureista

Uusi isännänviiri

Pikkukoira, eli Tuuli väsähti aina alkuillasta. Ja sängyssä auringon paisteessa oli ihana ottaa tirsat

Aamu taasen keikkaili ja kantoi mitä milloinkin irti sai ympäristöstään. Uni tuli sohvalla muovikippo (unilelu) "kainalossa"

Sisäjärven rannalta löytyi tämä sulka. Merikotkan sulka. Itse lintukin nähtiin kahtena päivänä, suht lähteltä. Mahtaa sillä olla pesä jossain lähellä?

Vastavaloon otettu kuva. Kuten kuvasta näkyy, Tuulissa on "nostetta", se tosin ei ole juonut UPcider-siideriä, vaikka kaikki neljä tassua onkin yhtä aikaa ilmassa

Ja tämä on nähty ennenkin...eli kaksi mustaa Ronsu-reppanan kimpussa. Tuuli vasemmalla, Aamu kyljellään

Wappu saaressa oli aiiiiivan ihana. Kotimatka järkyttävä Aamun kohtauksen takia. Tänään kävin Aamun kanssa eläinlääkärissä. Verikokeiden mukaan Aamu on kunnossa, osa veriarvoista oli juuri viitearvojen alapuolella, mutta eläinlääkärin mukaan kysessä voi olla virhemarginaali, tai vaan se, että Aamun elimistö ei vielä ollut palautunut eilisestä kohtauksesta. Luotan hänen sanaansa. Tänään mitattujen arvojen lisäksi osa verikokeesta lähetettiin eteenpäin VetLabiin ja ne tulokset saan tietää keskiviikkona iltapäivällä.

Lääkitystä ei vielä aloitettu, koska kohtaukset, ne kaksi, ovat tulleet niin harvakseltaan. Reseptin sain ensiavuksi, eli haen varalta lääkettä peräruiskeen muodossa, jotta voin saada mahdollisen liian pitkäkestoisen kohtauksen laukeamaan. Toivottavasti lääkettä ei KOSKAAN tarvitse käyttää...

Aamu on ollut tänään oma iloinen itsensä. Ehkä hieman jäykempi liikkeissään, mutta itsekin olisi, jos lihakset olisivat krampanneet yhtä voimakkaasti, kuin mitä Aamu eilen kramppasi..

Eiköhän tämä taas tästä. Kun ei muutakaan voi...

Miks kaikki mukava yleensä päättyy aina pienee katastrofiin? Niin tänäänkin. Tultiin n. klo 18 mökkisaaresta. Peräkärryllinen puita auton takana kiinni. Mukava vappu mökillä, ei paremmin olisi voinut kesää korkata.

Ja sitten se tapahtuu taas. Aamu saa kohtauksen autossa. Kramppaa. Melkein täsmälleen samassa kohtaa, kuin silloin viimeksi syyskuussa. Auto nopeasti tien sivuun ja Tuuli ripeästi ulos takakontista.

Aamu oli jo siinä vaiheessa täysin krampin vallassa. Suusta valui vaahtoa ja tassut törrötti jäykkinä, jokainen varvas sojotti erikseen. Odotettiin rauhassa kohtauksen loppumista. Tuuli oli levoton, minä rauhallinen. Aloin jutella rauhallisesti ja Aamu alkoi tulla tajuihinsa, ei taaskaan tajunnut, missä oltiin. Otin sen hetken päästä pois autosta ja se oli iloinen ja hössötti, ikään kuin todisteli meille, että kaikki oli ok...

Kotimatka, ne viimeiset n. 5 km sujui hyvin. Aamu istui autossa ja seurasi ympäristöään. Kotona se oli hieman sekava. Vaelteli jonkin aikaa ja mielestäni sillä ei oikein ollut motoriikka kohdillaan

MIKÄ ihme laukaisi taas kohtauksen? Onko kyseessä epileptinen kohtaus, sydämen rytmihäiriö, kipukohtaus? MIKÄ??

En nyt kykene lisäämään kuvia, joita räpsin mökkisaareessa viikonloppuna. Olo on niin tyhjä ja surullinen. Miks aina pitää tulla jotain...

Terveisiä täältä mökkisaaresta! Eilen tultiin ja yksi yö ollaan jo nukuttu. Päiväkirjan mukaan 412. yö sitten mökin oston kesän 2004.

Tuuli on touhunnut koko päivän. Ei ole ollut hetkeäkään, etteikö se olisi ollut nokkansa kanssa just siinä, missä meikäläinenkin. Ollaan samoiltu metsässä ja sillä reissulla todettu harmiksi, että uusi naapuri on kaatanut "puoli metsää", eli kulkeminen vaikeutuu, varsinkin, kun pitäisi heidän tontin läpi päästä, jos aikoo tuonne toiselle puolelle saarta. Onneks kuitenkaan he ei vielä tänä kesänä rakenna mökkiä, joten eivät ole täällä meidän kiusaks...

Aamu on ollut onnellinen. Se on päässyt metsään keijujen kanssa, tosin keijut ei tänään kutsuneet kovin pahasti. Onneks Tuuli näyttää kulkevan meikäläisen kanssa, eikä lähde kannustusjoukoiks Aamun ja keijujen matkaan. Ainakaan vielä..

Tuulikin pääsi kunnon metsäkävelylle. Maastot oli sille uusia, koska syksyllä se oli niin pieni, ettei sitä viety pitkille reissuille. Kovasti Aamu oli näyttämässä sille paikkoja ja illalla Tuuli saikin ensimmäisen oppitunnin siinä, miten hirveä ajetaan takaa...huoh...

Ollaan siis oltu tämä päivä täällä vain me pimut. Kennelpoika oli töissä ja tuli vasta illansuussa takaisin...mutta mikäs meillä täällä on ollessa.,,,

Punkkeja on ollut. Koirissa useampi kiinni, toistaiseksi ei meissä ihmisissä. Aamussa jostain syystä useampi, mitä Tuulissa. Ja molemmillahan on myrkyt niskassa. Sitkeitä sissejä nuo punkit, sillä yhden otin pois Aamun niskasta juuri siitä kohdasta, mihin Frontline oli laitettu. Pitäisköhän laittaa reklamaatiota??

Kuviakin oon räpsinyt ja kaikki muu tilpehööri oli mukana, paitsi uuden kameran ajurit tähän saaritietsikkaan. Eli kuvia paratiisista sitten, kun päästään sivilisaation pariin...

 

Noniin, onhan se hereillä! Tuulin herättely metsässä onnistui, tai sanotaako, lähti ainakin käyntiin! Käytiin hetki sitten uusimassa herättely ja kyllä pikkukoiralle alkoi jo asia hahmottumaan

Seuraava postaus tuleekin mitä todennäköisemmin MÖKKISAARESTA! Sinne punkkien valtakuntaan lähdetään parin tunnin päästä tarkoituksena viettää Wappu mökillä, kuten parisen viikkoa sitten haaveilin. 

Kamera, videokamera ja läppäri ladattuna. Keittiö täynnä laukkuja. Aamu jo ehkä aavistaa, Tuuli ei vielä osaa yhdistää laukkujen määrää tulevaan keikkaan, mutta eiköhän tuo senkin opi, on nimittäin aika fiksu likka

Tuulille on suunniteltu herätys. Ei mikään "aamulla ylös" -herätys, vaan sellainen, jossa herätellään Tuulin ajatusmaailmaa tuolla metsähommissa.

Tehtiin pikatrippi kasvattajan luo. Oltiin niin tehokkaita, joten epäilen, tajusiko Tuuli edes käyneensä syntymäkodin suunnalla .

Tehtiin pari laahausjälkeä dameilla ja sitten metsä vielä täytettiin haettavalla, eli muilla dameilla. Yhteensä niitä tais olla 8 kpl hujan hajan metsässä. Kovin oli Tuuli kiinnostunut, mutta mielestäni levoton. Tokkopa tajusi mitä teki, mutta paransi ns. loppua kohti. ts, kuumuu alussa ja tehokkuus on vääränlaista.

Tavoite oli siis herättää Tuuli haluamaan takaisin metsään etsimään lisää haettavaa. Haluan ikään kuin sytyttää lampun Tuulin aivoissa. Tehtävä EI ole Tuulille vieläkään selvä.

Hyviä puoliakin oli  herätystreenissä: Tuuli liikkuu mielellään metsässä ja palauttaa reippaassa vauhdissa. Treenattavaa: Hakeutuminen uudelleen metsään on hakusessa ja siihen se tarvitsi "ruudun täyttäjän" tukea. Luovutuksista ei voi puhua, joten ne on aaaaaivan alkutekijöissä. Pääasia nyt kuitenkin, että saatiin Tuuli käyttämään nenää ja työskentelemään. Torstaina uusiks.

Eilen koirat sai kevään ensimmäiset annokset Frontlinea punkkeja vastaan. Tuulille annos myrkkyä oli ensimmäinen, sillä viime syksynä, vaikka mökillä oltiin, en laittanut sille myrkkyjä, koska se oli niiiiin pieni. Taisi pari punkkia olla kiinni, mutta niistä ei onneks tullut sen enempää harmia. Matokuurikin pitäisi käydä hankkimassa molemmille, on nimittäin sen verran montaa kissapa*kaa maisteltu menneenä talvena. En siis minä, vaan koira(t) (lähinnä Tuuli).

Aamukin oli mukana metsässä, mutta oli häkkiapinana koko reissun. Välillä autosta kuului vieno "ooooooooo", eli olishan se halunnut mukaan, tekemään mitä? Kävelyvauhdilla etsimään...se siitä tehokkuudesta, joten ei Aamuakaan ihan heti kannata käyttää motivaattorina Tuulille...

(Ai niin. Tämä lähinnä itselle muistin tueksi. Tuuli menee nyt 4 vinokeppiä takapihalla. ja rengaskin on viritettynä , mutta eihän siitä tule agikoiraa, ei)

Pääsiäinen alkaa olemaan ohi ja vi viude, MIKÄ pääsiäinen! Tänäänkin lämpötila kipusi pohjoisen puolen mittarissa parhaimmillaan +21 asteeseen ja silloin meinas mustille tulla jo kuuma.

Aamu-ulkoilut tehtiin tänään erikseen. Olin sopinut Kittyn emännän kanssa metsäkäppäilystä nuorison kanssa ja täytyy taas todeta, kuinka mukavia meidän nuoret neidit ovat. Leppoisissa tunnelmissa käveltiin n.1½ tuntia metsässä, välillä pysähdellen ja ihan vaan siksi, kun koirilla oli niin mukavaa  Mistä näin hyväluontoisia koiria oikein saakaan??

Aamu sitten. Aamu oli lähtenyt Kennelpojan kanssa tarkistamaan jäätilannetta ns. Vanhan Sataman venepoukamaan. Ja olihan sitä jäätä vielä jonkin verran, mutta avovettäkin. Avovettä sen verran, että Aamu oli käynyt kunnon uintikierroksen ja sitten sitä jäätä...joo, ainakin yks lautta oli, kunnes Aamu hyppäsi sille ja upposi jäälautan kanssa uudestaan meriveteen...

Kennelpojan sanojen mukaan hän ei huomannut, miten koko asia edes tapahtui...noh, tiedossa on, että Aamun ajatukset näkee ihan käsinkosketeltavasti, jos vaan osaa koiraa seurata, mutta epäilen vahvasti, että Kepo katseli merelle, eikä huomannut Aamun suunnitelmia.

Aamu siis oli hypännyt rannalta kelluvalle jäälautalle. Mikä ihme sen sai niin tekemään, on arvoitus, sillä kyseinen tyyli ei suoranaisesti ole Aamua itseään. Samaan aikaan, kun Aamu oli hypännyt jäälautalle, lähti jää vajoamaan. eli eihän se kantanut sellaista n. 32 kg painavaa koiraa...niin siinä sitten kävi, että Aamu oli vajonnut uudestaan veteen, mutta eihän tuo ole moksiskaan, osaahan se uida ja tiesi jo ensimmäisen uintikeikan jäljiltä, mistä kannattaa rantautua. On se vaan ihme matami!

 

Tilanne venesatamassa 24.4. Ei vielä toivoakaan, että päästäis saareen. Nuo vaaleanruskeat kasat eivät ole kiviä, vaan puuhaketta, jota meidän uusi mökkinaapuri on kaatamastaan metsästä tuottanut. Siinä lojuu "mun" peikkometsä ja kuuset "mun" herkkutattien yltä

Tehtiin matka sillä toisella autolla, jossa ei ole ilmastointia. Aamulle tuli kuuma, se meni heti kahlaamaan

Ja Tuuli perässä

Jäähdyttelykierros ja Tuuli seuraa tarkkana, mitä Aamu aikoo tehdä

HEI kamu!

"Mä löysin kepin"

Tuulin ensimmäinen kevät ja jäiden lähtö. Jäähile kiinnosti kovasti

Ihan kuin se vuotaisi etupäästä

Jäähileet tuotti ääntä ja sille suhinalle piti haukahtaa kerran

Aamu oli heti tarkastamassa, mille Tuuli haukkui

Kaislikossakin oli kivaa

Ja sitten leikittiin sukellusvenettä

Vai nouseeko jorpakosta kenties jokin aarre?

AVOT! Jääkimpale!

Tässä vaiheessa vene on jo saatu näin lähelle vesirajaa. Tuuli tonkii yhä edelleen vesirajassa

Ja pyörii "jaloissa", kun vene työnnetään veteen

"Kah, se on vedessä"

Sitten raahattiin moottori; Tuuli tarkistaa tilanteen, totta kai

Rekvisiittaa

Ja nyt sitten veneeseen, mutta mitenkäs sinne mentiinkään?

"Pääsisköhän täältä puolelta?"

Kiltti Kennelpoika tulee hätiin

Ja muistuttaa Tuulia, mistä kannatta hypätä veneeseen

Kas näin! Aamu odottaa vuoroaan.

No niin, kolmen kopla on paatissa

Sitten ruuvataan moottori kiinni

"Onks se nyt varmasti oikealla paikalla?"

Pusi, pusi, kyllä sä Kennelpoika osaat!

Miten niin Tuuli on mukana joka käänteessä?

Samaan aikaan toisessa päässä venettä. Aamu vakiopaikallaan ja vakioasennossa

Pusuttelutauko

"Tiiraa sä sinne, niin mä katon tänne"

Sitten Aamu aikoi pois paatista, mutta tiesi, miten käy, jos nyt hyppää...

Vaan Tuuli tulikin takaa oikealta ja hyppäsi!

Puh, raskasta hommaa tämä veneen vesille lasku

Tipin sulka. Tarkemmin joutsenen.

Muutama muukin oli käynyt tarkistamassa veneen kunnon

Toivotonta. Tuo keskimmäinen on meidän venepaikka

Luonnon oma Aalto-maljakko

Automatkan Tuuli sitten nukkui sikeästi, se jopa kuorsasi. Taisi olla ensimmäinen hetki, kun lepäsi tänään. Ei ihme, jos pikkukoiraa vähän väsyttää...

Tämän hotellin henkilökunta lähti trulleja pakoon naapurikaupunkiin aamupäiväksi ja jätti hotellin muut asukkaat yksin. Pieni lepohetki oli tarpeen, sillä ainakin Tuuli oli eilisestä koko päivän kestäneestä ulkoilusta vielä aamullakin ihan sippi.

Naapurikaupungista ostettiin uutta aitavärkkiä, tuo nykyinen aita kun alkaa olemaan jo 13 vuotta vanha ja käytössä muokkaantunut sen malliseksi, ettei se enää hyppytaitoisia koiria pidä pihamaalla. Tosin kumpikaan koirista ei ole tajunnut, että aidan yli VOI mennä, toista se oli Elsan kanssa, joka ei edes tajunnut, että koko pihan kiertää aita...sillä Elsa meni rajan yli siitä kohdin, missä se kulloinki oli, oli siinä sitten aitaa, tai ei

Iltapäivällä ollaan sitten leikitty pihalla. Tuulille on esitelty kaksi paria keppejä. Se tietää jo, mistä palkkaa saa  mutta kovin ollaan alkutekijöissä...jos käyn seisomaan keppien eteen, enkä sano mitään, alkaa Tuuli hommiin. Homma alkaa hahmottua ja oikeasta väliköstä saa aina palkkaa. Tuulin mielestä lelu palkkana on hyvä, mutta se ei niitä halua palauttaa. Miten niin se päättää, mitä se haluaa tehdä?

Sitten tuo Aamu Aurinkoinen. Olin parkkeerannut sen hieman sivummalle, kun esittelin Tuulille keppiparia. Mutta sitten Aamu tulikin toisen keppiparin toiselle puolelle istumaan, eli JUURI siihen kohtaan, mihin palkka Tuulille olisi tullut heittää onnistuneesta suorituksesta. Sanoin Aamulle tiukkaan sävyyn, "pois siitä". Mutta eihän se liiku, jollei halua. Istui vaan leveällä takapuolellaan. Uusi yritys: "Pois!". Ja mitä tekee Aamu? LYÖ tassulla keppiä...heh, siinä vaiheessa mua jo alkoi naurattaa...ja kolmas yritys saada Aamun iso ruho pois tieltä: "POIS!  Ja arvatkaa mitä se tekee? Lyö maate kyljelleen, just ja prikulleen siihen kepin viereen. Häntä sillä heilui...huoh

Kun käänsin selkäni, ponkasi Aamu pystyyn  Se siitä keppitreenistä...

JA kyllähän Aamu sai treenata keppiparia, mutta se pyöri niissä kuin väkkyrä, eikä oikein tiennyt, mistä se palkka oikein tulee...kun niitä keppejä on yleensä 6 tai 12

Ai niin, Kepo on rannassa laittamassa venettä...me mennään ens viikonloppuna SAAREEN!

Kevät on istutusten aikaa, paitsi että Tuuli korjaa jo "satoa". Tässä menee vuorenkilpeä

Pthyi, ei taida olla hyvää

Naapurin Måns, joka saa koirat kiroilemaan

Hyvää Pääsiäistä!

Kävi tänään yhteisellä iltakäppäilyllä. JO oli nuorissa vauhtia. Ajoittain hieman vaarallisen näköistä etenemistä, mutta molemmat ovat tottuneita metsässä kulkijoita, joten ralli puiden välissä onnistui ilman haavereita.

Kovin on velipoika cool verrattuna räväkkään siskoonsa. Mistähän sekin johtuu? Kasvatuksesta? Mitä ilmeisemmin.   Tuulin menoa voisi ehkä kuvailla elämäniloksi. Voiko pikkukoira olla onnellisempi?

Aamu oli samaan aikaan toisaalla kennelpojan kanssa metsäkeikalla. Ja oli löytänyt kalan, jossa oli pyörinyt. Hajun voitte vaan kuvitella....siis märkä koira yhdistettynä märäntyneen kalan hajuun. Kertomattakin on kai selvää, että Aamu joutui hieman perusteellisempaan pesuun...

Tänään ei enää menty käsipohjaa, tänään Tuuli UI ojassa  Eli talviturkki on niiku sillain puolivirallisesti heitetty! Kennelpojan kommentti Tuulin vesinäytökseen "Hulluhan ui"...jup, jup...niinpä.

Aamu ei vielä ole talviturkkiansa heittänyt ja oli ajoittain pitkiäkin aikoja hihnassa, vaikka metsässä oltiinkin. On niiiiiiin rasittavaa vahtia sitä koko ajan. Ja kuten arvata saattaa, Aamua ei tosiaankaan kiinnosta meidän seura, vaan keijujen. Nyt olen ollut tiukkana. Pysähdyn HETI, kun Aamu kääntyy metsää kohti, en siis jatka kävelemistä ja "oleta" että se tulee meikäläisen perässä....selän kääntäminen on Aamulle ikäänkuin lupa poistua maisemista...vaan koiraseni, näin ei tänä kesänä enää tule olemaan.

Tänään näin hyppytekniikka hakkuualueella . Kaikkea sitä kans sitten katseleekin, kun koiriansa ulkoiluttaa. Tuuli ja Aamu kävivät tarkistamassa jotain hakkuualueella ja kantojen kupeessa oli tietyn välimatkoin lunta. Ihan selvästi Tuuli suunnitteli pois tulemisensa sieltä hakkuualueelta; se arvioi etäisyyksiä niihin sulaneisiin alueisiin ja teki tuon kaiken vauhdilla laukassa ja sujuvasti. Hienosti toimi pikkukoiran etäisyyden arviointi! Tuuli onkin ilmoitettu syksyn hyppytekniikka-kurssille, vaikkei siitä koskaan agikoiraa tulekaan. Kaikki tietotaito kun on ns. kotiinpäin.

Ylihuomenna seuraneiti lähtee kohti Tammerforssia ns. pyjamajunalla, eli kovin aikaisella Pendolinolla...5:45 olis tarkoitus lähteä kohti SAGIn järjestämää seuratoimijaseminaaria, eli luentoja kuuntelemaan. Toivottavasti on antoisa päivä.

Uusi vuosi ja uusi kamera

Uusi vuosi otettiin tässä laumassa vastaan hyvin rauhallisissa merkeissä. Aamu, joka aiemmin on selvästi näyttänyt, ettei pidä paukuttelusta oli kovin cool eilen, eikä reagoinut pommeihin. Tuuli, jolle uusivuosi oli ensimmäinen, oli ihan yhtä cool, ainoastaan erona oli se, että Tuuli istuskeli useaan otteeseen ikkunassa ja ihmetteli ulkoa kuuluvaa pauketta. Kumpikaan ei siis ns. pelännyt. Hyvä niin.

Vuoden ensimmäisenä päivänä lähdettiin käymään mökkisaaressa. Uusi kamera följyssä, eli mukana, vaikka sää oli mitä oli. Pakkohan oli päästä kokeilemaan uutta kameraa!

Aamu ja Tuuli. Ja tällä kuvalla voisin hämätä, sillä Tuuli muistuttaa erittäin paljon tässä kuvassa Elsaa..ainoastaan etujalkojen pituudesta voi päätellä, että kyseessä on Tuuli

Ja kivaa oli. Tuuli painelee edellä ja Aamu perässä

Nokkakosketus. Kyllä, ne leikkii, vaikka tilanteesta voisikin saada toisen käsityksen...

Tuuli takkutukka, viikon päästä 7kk

 Laitan tähän vielä kuvan Elsasta, jotta voi verrata yhdennäköisyyttä Tuulin kanssa, eli tässä Elsa viime talvena, n. viikko ennen viimeistä matkaa:

Elsa 2010

Tuuli se vaan kasvaa. Kävin hetki sitten M&M:ssä, tarkoituksena kokeilla meille tilattua talvimanttelia, kokoa 55, mutta niin siinä vaan kävi, että mantteli oli liian lyhyt selän päältä Tuulille!  Eli en ostanut loimea koiruudelle. Mahtaa käydä niin, että kun Aamun Pomppa-täkki tulee ensi viikolla, Tuuli saa periä Aamun (Elsan) Hurtta-loimen, kokoa 60! Mihin mun pieni pentu on hävinnyt??

Tuulilla on ensimmäisen asteen mörkökausi. Se tervehtii iloisesti vieraita ihmisiä, mutta päättääkin sitten, että ihmiset ovat vaaaarallisia peikkoja ja peikothan pitää haukkua pystyyn, eikö? Muutenhan peikot syö mustia pikkukoira. Ja eilen Tuuli oli sitä mieltä iltakävelyllä, että liikennemerkillä, joka oli ilmestynyt tien viereen, on varmasti torahampaat ja se syö vain ja ainoataan - flatteja. Sellaisia, jotka täyttää kohta 7kk

Aamukin voi ihan hyvin. Hieroja tulee tänään toisen kerran möyrimään Aamun selkää ja sen jälkeen katsotaan tilannetta uudestaan. Mutta selvästi Aamu on piristynyt ja seuraa ympäristöään ihan eri tyyliin, mitä viikonloppuna. Silloin se vaan makoili apaattisena. Yksi varma merkki siitä, että selässä ei tunnu pahoja kipuja on se, kun Aamu käy kähmimässä tiskiharjan tiskialtaasta. Eli jos täällä huushollissa tiskiharja on hävinnyt, kannattaa asiaa tiedustella aina Aamulta...

Jee, pienet on ilonaiheet tässä taloudessa; Aamu venytteli äsken ja leikki hetken Tuulin kanssa. Eli selkä ei enää ole niin kipeä, kuin sunnuntaina! Särkylääke ilmeisesti auttaa ja täksi illaksi sain vielä sille hierojankin varattua, joten eiköhän tämä taas tästä, tällä kertaa

EDIT***
Nyt on hovihieroja käynyt. Aamun koko oikea puoli oli jumissa, mutta koskea sai, vaikka Aamu selvästi näytti, mihin sattuu. Kaikki muut paikat sai kopeloida, mutta kun oli vuoro siirtyä oikean takajalan/takareiden/lonkan alueen käsittelyyn, Aamu vaihtoi huonetta,,,tai siirtyi lähinnä keittiön matolle näennäisloikoilemaan. Mutta saatiin se oikea puolikin käsiteltyä.

Tuuli makoili koko tapahtuman aja eteisen puolella, portin ollessa auki. Hyvin pysyi puolivuotias kakara oikealla puolella, mitä nyt muutaman kerran sen piti testata, missä raja itseasiassa olikaan  Ja kun Aamu selvästi näytti hierojalle, mihin sattuu, Tuuli reagoi heti ja oli tulla apuun. Kyllä koirat vaan lukevat toisiansa hyvin..

Torstaiksi sovittiin toinen käsittely ja toivotaan, että Aamun olo nyt vähän helpottais... 

Eilen tuli sovittua kimppalenkki tälle päivälle,,tai no, ihan aamulle. Treffit oltiin sovittu kello yhdeksäksi ja siihen aikaan täällä meillä tuprutti lunta siihen malliin, ettei eteensä nähnyt. Mutta sovittu mikä sovittu, ja koirien pitää saada liikkua  Ensin oli tarkoitus ottaa molemmat koirat mukaan, mutta eilen alkaneet Aamun selkäkipuilut muuttivat hieman suunnitelmia. Omatuntohan siinä kärsi, kun joutui yhden jättämään kotiin, mutta parempi näin..ei selkävikaisen ole hyvä juosta hangessa ja sietää kahden murkun riekkumista. Ei sikseen, ei Aamu ollut edes lähdössä mukaan, kai se itsekin aavisti kuntonsa ja jäi ihan mielihyvin loikolemaan sängylle, kun me lähdettiin..

Niin, treffit oli sovittu dalmis Kittyn ja Kittyn omistajan kanssa. Kitty on nyt asunut muutaman viikon Suomessa ja kotiutunut vallan mainiosti. Ei puhu tanskaa enää , vaan ymmärtää ihan selvää ruotsinkieltä  Tuuli ja Kitty tulivat hyvin toimeen keskenään. Hommat oli suht samat, lumessa juokseminen ja....hevonpeen etsiminen lumen alta  samalla aaltopituudella näyttävät olevan,,,Tuuli on aavistuksen kookkaampi Kittyä, joten remuaminen on hyvin tasaväkistä, ainakin koon puolesta.

Sain tilattua Aamulle lisää särkylääkettä, joten nyt on taas millä lääkitä. Eipä noita Rimadylejä ole Aamulle tarvinnut usein syöttää, joten kun tarvetta on, voi kuurin ihan huoletta antaa. Ja nyt on tarvetta. Haettiin jopa kellarista Elsalle tehty ramppi, jonka avulla Aamun on helpompi hypätä sänkyyn. Sänky kun on huomattavasti lämpöisempi ja pehmosempi paikka nukkua. Illansuussa Aamu vähän piristyi. Kanteli ruokakippoansa ja viritteli jotain leikintapaista Tuulin kanssa. Mutta selvästi sen selkä on jäykkä. Ponnistus ei onnistu ja selkä ei ikäänkuin taivu kaarelle.

Tuulilla on muuten uusi ystävä. Ihmislapsi tuosta seuraavalta kadulta. Koko syksyn Tuuli on seuraillut tuon kyseisen pihan touhuja, lasten leikkejä aina kun ollaan kävelty siitä ohi. Ja niillä pojilla kun on ollut PALLO siellä pihalla...tänään sitten toinen pojista, eskarilainen (mikä selvisi tänään) uskaltautunut kosketusetäisyydelle Tuulin kanssa. Varominen on ollut molemminpuoleista. Poikaa on pelottanut ja niin on Tuuliakin hieman jännittänyt. Mutta tänään tehtiin niin, että annoin pojalle nameja käteen ja hän syötti Tuulia. Ja hellyttävintä oli se, kun Tuuli ei uskaltanut ottaa namia pojan kädestä, niin poika meni itse polvilleen, vaikka varmasti jännitti...Kaikki on ns. kotia päin  eli lapsi oppii villin koiran kohtaamisen ja Tuuli opettelee tietämään, millainen on eskarilainen

 

Kauan meillä ollaankin oltu terveitä! Peräti n. kuukausi! Nyt nimittäin vaikuttaa siltä, että Aamun selkä ON kipeä  Autoon hyppääminen on työlästä, samoin sohvalle ja sänkyyn pääsy. Ja viimeinen varmistus kipeästä spondyloosi-selästä tuli, kun pyysin Aamua "venyttämään";  Aamu kun osaa ns. kissavenytyksen käskystä. Vaan eipä kyennyt Aurinkoinen venyttämään kroppaansa alaviistoon

Nyt on Aurinkoisella BOT-verkkoloimi pitkästä aikaa päällä ja sisuksiin on nakattu Rimadyliä.

Eihän meillä asiat saa liian hyvin olla, eli jonkun on koko ajan oltava kipeä, muuten ei kyseessä ole meidän lauma...

Halloweenin kunniaksi seuraneiti tarttui tänään sekä trimmaussaksiin, että kynsisaksiin. Niks, naks, kynnet lyheni taas pikkuflatilta, yhtä vaivattomasti kuin tähänkin asti. Lisäksi pikkukoiran korvahapsuja lähti sen verran, että voi sanoa pikkukoiran muistuttavan ihan oikeasti flattia. Enää ei olla ihan metsänpeikon näköisiä! Häntätupsuun en vielä raaskinut koskea, kasvakoon vielä  Trimmaaminen vaan ei ollut ihan helppoa, sillä jokaisella saksen liikkeellä irti saatu karvatuppo oli Tuulin mielestä pyydystettävä JA syötävä, huoh. Mutta kun tuon kaiken tekee hyvin levänneenä, tuloskin oli kaikin puolin positiivinen. Tuuli nimittäin nautti kampaamo-leikistä niin paljon, että istui lopuksi ja nuokkui sohvaa vasten....mikä sinänsä ei ollut helppo trimmaus-asento, mutta pääasia, että koira kokee saksien naksutuksen korvien juuressa positiiviseksi asiaksi

Ja koska halloweeniin kuuluu kaikki karmaiseva, kurkkasin taas Tuuli suuhun, vain todetakseni, että hyvältä näyttää, ei siis ollenkaan karmaisevalta! Oikealla ylhäällä oleva kulmuri on saanut viereensä pienen pienen hampaan alun, mutta nou hätä, maitohammas-kulmuri heiluu jo erittäin lupaavasti. Vasemmalla puolella maitohammas-kulmuri on vielä tiukasti kiinni, mutta silläkin puolella näkyy jo uuden kulmurin "aihe". Joten kuten sanottu, hyvältä näyttää. Jos viimeinenkin kulmurin nyt sitten lähtee vaivatta, on Tuuli Tuivertaja vaihtanut tekarinsa ja saanut tilalle puhtaan valkoiset uudet hampaat!

Eipä silti, ei Tuulin hampaista ole ollut vaivaa, neiti ei nimittäin oikein ole käyttänyt purukalustoaan vielä suuremmin mihinkään...- kop, kop, koputan puuta. Seuraneidin kädetkin ovat saaneet olla erittäin rauhassa, samoin housujen puntit, kun siihen asiaan puuttui "koiran kielellä" heti alussa. Eli ilmoitin selvästi, ettei meikäläistä saa purra. Voi kun Aamukin sanois samaa, sillä tänään aamulla näytti siltä, että Tuuli yritti irrottaa Aamulta korvia...niitä läpysköitä kun on niiiiin kiva purra...kauankohan Aamu sitä sietää??

Aamu muuten herätti meidät tänään 05.30!! Sillä alkaa olemaan ELSAN elkeitä...ts. Aamulla oli NÄLKÄ. Tiedän, että kortisoni tekee nälkäiseksi, mutta pitääkö lauantai-aamuisin herätä syömään tuohon aikaan?? Aamun lääkekuuri on ohi huomenna, sitten odotellaankin jännityksellä, mitä iho sanoo. Mutta nyt Aamu ON kunnossa. Sen silmissä on veijarimainen ilme ja sen häntä on oikeassa asennossa, ei sillain kaarella alhaalla, kuten se oli ennen lääkekuuria. Ja jippoilut jatkuu, se on pääasia. Siitä onkin ollut kauan, kun Aamu viimeksi on jippoillut täällä sisätiloissa...eli kauankohan se on ihan oikeasti ollutkaan kipeä, vai piristääkö kortisoni todellakin noin paljon??

Kyllä, Aamu voi todellakin hyvin. Maku- ja hajuaisti toimii HYVIN. Niin hyvin, että Aamulle maistui metsurin pa*kat metsäkeikalla  YÖK. Tikanpoika oli hyvässä opissa, muttei ehtinyt kuin haistelemaan kauempaa, sillä vaihdoin äänensävyä siihen tyylin, että Tuuli totesi Aamun tehtyä jotain luvatonta...Ja kun tultiin samaa polkua takaisin, sain kiellettyä Tuulia menemästä syömään ns. jämiä. Aamu oli ikävä kyllä hihnassa melkein koko metsäkeikan, sillä se laajensi uhkaavasti matkaa meikäläiseen, enkä ota sitä riskiä, että Tuuli katoaa sen mukana pitkälle keikalle...että sellainen makuelämys-metsäkeikka tänään iltapäivällä.

On ilo olla koiranomistaja

Aamu on kunnossa. Se on pirteä, leikkii Tuulin kanssa JA kantaa TV:n kaukosäädintä! Juu. Kun tajuaa Aamun energiatason tällä hetkellä, mietin vaan, kuinka kauan se on ollut huonossa kunnossa  (Kiiiitos...sain kaukosäätimen ja pastilliaskin (työlaukustani) äsken tähän tietsikalle Aamun toimittamana)

Ja aivojakin se käyttää. Olin siirtämässä koiria olkkarin puolelta eteiseen, pois keittiön tullattavien tiskipöytätasojen ääreltä. Vaan Aamu tekikin aamut, tajutessaan mitä olin tekemässä. Se löi maate olkkarin lattialle ja kuten olen aiemminkin sanonut, sitä ei niin vaan siirretä, kun se on päättänyt lyödä maate johonkin. Okei, okei, rinsessa ryysynen, jää sitten sinne olkkarin puolelle, kun minä ja Tuuli siirrytään talon toisiin osiin...

Hetken päästä olkkarin portiin kolahtaa "jokin" ja kun menen katsomaan, mistä ääni oli lähtöisin, seisoi Aamu keskellä olkkaria ja heilutti häntää....ja sillä oli kaukosäädin suussa. Niinpä. Kumpi vei tässäkin asiassa voiton, minä vai Aamu? Kyllä, Aamu. Se sai mut sittenkin tulemaan olkkarin puolelle. Fiksut pärjää, vai mitä?

Käytiin koirien kanssa tutulla metsäreitillä. Tuulikin on ollut tuolla kyseisellä paikalla jo aaaaaika useasti, joten se tunnistaa jo tietyt mutkat, kivet ja kannot reitillä.  Aurinkoinen oli osan matkaa hihnassa, sillä olen yrittänyt rajoittaa sen lähtöä keijujen matkaan, jos Tuuli on mukana. Tuulille kun EI ole tarkoitus opettaa keijujen tanssia!

Aamu meni alkumatkasta aika haipakkaa vauhtia ja n. 30 metrin päässä koko ajan. Sinänsä hyvä juttu, sillä tuolla systeemillä koirat eivät riko itseään heti autolta lähdettäessä, mutta toisaalta, en pidä siitä, kun koira kulkee noin kaukana minusta. Ja selvästi tuo asia mietitytti Tuuliakin. Se mennä viipotti Aamun perässä, mutta pysähteli silti tarkistamaan, missä minä kuljin, aivan kuten koiran kuuluukin tehdä...Aamulle en ole kuin autokuski, joka vie ja tuo metsäkeikalle

Kun siirryttiin peltoalueelle, laitoin Aamun kiinni. Onneksi, sillä pellolle oli ajettu lietelantaa ja pakko siitä oli päästä yli, sillä muuten Tuulille olisi tullut liian pitkä keikka metsässä . Aamun meinasi joku maahinen imeä mukaansa, sillä se IMI itsensä peltoon kiinni ja kun yritin sisukkaasti estää 30-kiloista koiraa pyörimästä pellolla, samalla koko ajan eteenpäin liikkuen, huomasin takavasemalla Tuuli yrityksen alkaa KYNTÄMÄÄN peltoa, eli taisi se kerran pyörähtää niskallansa pellossa,sillä haju on sen mukainen  

Ai niin, kävin ostamassa Aamulle tätä öljyä. Iho voi nyt hyvin, mutta on kovin kuivan oloinen, johtuen osaksi siitä desinfioivasta pesusta, jonka suoritin muutama päivä sitten. Lääkekuuri jatkuu vielä, mutta kortisoni-annostuksen on pienentänyt puolella. Toivottavasti tämä on nyt sitten tällä kertaa tällä ohi, eikä ihotulehdus toistu!

Syysloman viimeinen päivä  Aaaaaaivan liian lyhyt loma  Mutta ei auta itku markkinoilla, eikä kotonakaan, joten töihin on raahauduttava huomenna kello 7.30..

Huomenna tulee kuluneeksi viikko Aamun ihmeellisestä ihoreaktiosta. Nyt lääkityksen alaisena huomaan todellakin, että se on reppana ollut kipeä  Nyt se on oma itsensä, sillain sopivasti virkeä  Pieninä merkkeinä toipumisesta on mm. vessapaperin kanniskelu ympäri huushollia ja se, että koiruudet ovat leikkineet keskenään! Kovin alkaa vaan leikit olemaan rajuja, joten toivon todella, että Aamu kohta kiroilee kunnolla Tuulille, lauman nuorimmainen on nimittäin aika röyhkeä sille päälle sattuessaan.

Tänään illalla kierrettiin taas Tuulin kanssa uusi reitti. Autolla mentiin vähän kauemmas kodista ja käppäiltiin pimeässä. Ja joka keikalla tulee jotain, joka on hieman "kauhistuttavaa". Kuten tänään isot kivipaasit yhden jalkapallokentän reunamilla. Nuo kivijärkäleet ovat jonkin vanhan talon kivijalkaa, sillain sopivan tasaisia ja ihan sen kokoisia, että pieni flatinalku niille voi kiivetä. Sattumalta eräs monivuotinen treenikamuni käveli ohitse ja kysyi tietysti, jos jo "treenaan (agilitya)"  No ei tietenkään, mutta eihän ole pahitteeksi, jos koira uskaltaa kiivetä kivelle ja pysyy siellä, kunnes saa käskyn tulla pois??  

Iltaohjelmassa muuten olikin sitten Aamun pesu Hexocil-shampoolla, kuten eläinlääkäri suositteli viime viikolla. Olen odottanut tähän asti, että Aamun iho rauhoittuisi ja tänään oli siis pesun aika. Vähän kyllä hirvitti pestä, sillä pullon kyljessä olevan tekstin mukaan minun olisi tullut käyttää suojalaseja ja/tai kasvosuojaa! Ja kaiken lisäksi ohjeissa mainitaan, että tuote ärsyttää ihoa! Siis että mitä?? Pesin kuitenkin Aurinkoisen, mutta täytyy tunnustaa, että pesin vaan takaosan, vatsanalueen ja takareidet. Kaikenlaisella sitä joutuukin eläimensä käsittelemään....

Ai niin. Olen löytänyt "salaisen aseen", millä saan Tuivertajan nukkumaan. Siirsin koiranpedin makkarista tähän tietokoneen viereen. Tuuli kun tätä nykyä nukkuu yönsä sängyssä , joten petiä ei enää makkarissa tarvita. Voi sitä pikkukoirasta loistanutta onnellisuutta, kun se tajusi pedin olevan n. 20 cm päässä seuraneidistä!

Ei sitä ujostuta, sillä on vaan niin ihanaa, ettei tiedä miten päin makaisi

Muutoksia ilmassa. Muutos numero uno. Ensilumi satoi eilen illalla ja voi sitä riemua! Pikkukoira tuhisi ja tuhisi lumi"hangessa" jo eilen illalla ja on tänäänkin viihtynyt tavallista kauemmin pihamaalla. Varsinkin, kun se sai ottaa ystävänsä Pallon ulos. Mutta jotain uuttakin esittelin pikkuflatille. Lumipallon. Tosin kestää varmaan aikansa, että pikkuflatti tajuaa lumipallon särkyvän, kun sen nappaa ilmasta suuhunsa. Vielä eilen illalla Tuuli nimittäin etsi kuumeisesti kadonnutta lumipalloaan

Muutos numero kaksi on se, että Tuulia liikutetaan, tai on nyt liikutettu pari päivää kahdesti päivässä. Tähän asti nimittäin olen järjestänyt kodin ulkopuolista viriketoimintaa, eli käppäilyä/tutustumista, kerran päivässä. Tuulin kinttujen kasvun myötä(vauhdin kasvun takia), sekä energiamäärän johdosta käytiin eilen ensimmäistä kertaa "virallisesti" kahdesti käppäilemässä. Mutta eipä se batmanin vauhtia hiljentänyt myöhemminkään illalla...on muuten aikamoinen Mantamyrsky tuo Neiti Tuuli Tuivertaja. Tänään ollaan käyty kahdestaan suht pitkällä metsäkäppäilyllä. Ja voi kun on ihanaa, kun koira pysyy "tuossa lähelä", eli n. 5 metrin päässä koko ajan! Ja kivasti Tuuli tarkistaa vähää väliä, missä olen.

Muutos numero kolme. Ollaan siirrytty aikuisten koirien kynsisaksiin.  Tähän asti nimittäin olen leikannut Tuulin kynnet sellaisella kissojen kynsisaksella, mutta tänään oli tartuttava järeämpään työkaluun. Ja ihan yhtä kiltisti se vieläkin köllöttää kyljellään, kun leikkaan kynnet. Tämä taas itselleni muistiin, jotta voin seurata, tuleeko tähän asiaan koskaan muutosta, ja jos tulee, niin koska.

Muutos numero neljä. Ensimmäin KULMURI on täten tippunut!! Jee! Eli alaoikealta on irronnut kulmahammas. Toivottavasti loput kolme irtoaa yhtä helposti, ettei tarvitse turvautua eläinlääkärin apuun tässä asiassa.

Siinäpä muutoksia ihan tarpeeksi yhden pikkukoiran elämässä. Aamu voi paremmin, tosin vain lääkkeiden vuoksi. Tein eilen sille kampauksen, eli siistin niitä hassuja karvoja mitä reppanasta löytyy, jottei se olisi niin raihnaisen näköinen. Häntähapsuista lähti n. 5 cm ja muutenkin Aurinkoinen sai siistimmän habituksen. Olen kuitenkin vieläkin huolestunut Aurinkoisen voinnista. Jokin sillä mättää

Tuulilla taitaa olla pis-pis pissatauti. Yöllä ollaan rampattu ulkona tämän tästä ja eilen tuli kahdet pissat sisälle, vaikka neiti on ollut sisäsiisti jo viikkoja. Aamulla suihkutilaan piti lirauttaa yhdet lirut. Joten tämän päivän ohjelmaan kuuluu pyydystää pieni liru 'näytettä' ja ajella naapurikaupunkiin lekurille Tuulin kanssa.

Sain myös Aamulle ajan, jotta sen iho-ongelmaan sais jonkin selvyyden. Rapsuttanut se ei ole itseään keskiviikon jälkeen, mutta eilen löysin kauhukseni jotain karseeta Aamun pöksyistä, eli takareisistä  Aamu oli nuollut ja purrut takareisiään niin, että karva oli huopaantunut. Leikkasin karvoja pois ihan reilusti ja alta paljastui rupea.. Mikähän tuota neitiä vaivaa???

Niin, kävin myös töissä, vaikka periaatteessa mulla olis pitänyt olla syysloma. Naisväkeä kuitenkin oli sen verran monta paikalla ja onneksi muutama koiraihminen, joten ymmärsivät, että halusin kotiin "sairaan lapsen luo"..

Käytiin ulkona pis-pis pissillä ja Tuuli yritti kovin pissata. Ekalla kerralla tuli lirut, kahdella viimeisellä kerralla n. tippa, joten eiköhän se ole sitä ns. pissatautia, huoh.

Tein äsken mikrossa itselleni lautasellisen puuroa ja Tuuli touhusi siinä vieressä pallonsa kanssa. Sekunnin sadasosassa olin saanut syliini pienen (?) mustan raketin, ja 'vips'. Tuuli sujautti pallonsa.....suoraan mun lautaselle, keskelle puuroannosta. Että silleen. Ei kun kamera esille ja todistetta tapahtuneesta, tämä kuva EI ole lavastettu...arvatkaapa kuka istui pöydän vieressä malttamattomana ja halusi saada pallonsa? Jup, jup, saihan tuo pallonsa, kaurapuurolla kuorutettuna...

Tässä kuva vielä Aamun peräpeilistä. Sorry vaan Aamu, melkein "private parts" kuvassa...mutta muuten en olisi saanut kuvaa rikki pureskellusta ihosta...

EDIT klo 16.30:

Nyt ollaan käyty eläinlääkärissä. Molemmille tytöille lääkekuuri ja Aamulle lisäksi kortisonia. Tuulilla virtsatietulehdus, niin kuin arvelinkin ja ensimmäiset lääkkeet on jo otettu. Mutta tuo Aamun ihoreaktio on vielä mysteeri. Kun olin esittelemässä eläinlääkärille alueita, joita Aamu on purrut, hämmästyin suuresti!! Aamun vatsanahka oli TÄYNNÄ pieniä punaisia näppylöitä. Niitä ei ollut eilen, eikä vielä aamulla. Mikähän kaiken tuon aiheuttaa??

Tältä Aamun vatsanahka näyttää nyt, ennen kuin lääkeet vielä ovat tehonneet

Punnitsin Tuulin eilen. Kääk. Se painoi 18 kiloa! Kyllä, luit oikein, 18 KILOA! Punnitsin prinsessan, sillä annostelin sille Canicuria...pihalta nimittäin löytyi löllöjä kasoja...Tuulin suolisto oli siis jostain syystä eilen kuralla. Liekö seuraneiti tuonut kotiin vatsatauti-pöpön töistä, sillä sitä olis nyt liikkeellä, ihan kunnolla

Niin, jos painoa on tullut tuon verran Prinsessa Pitkäkoivella, putoaa samaiselta otukselta varaosia etupäästä. Hampaita nimittäin. Tänään havahduin siihen, että Tuuli pureskeli jotain, luulin puunsäleeksi puukorista, mutta kun tarkistin suuosaston, löytyikin Tuulin suusta yksi irtonainen poskihammas, jota se sievästi pyöritteli kielellään suussa...Yes, enää ei ole monta vaihdettavaa, tosin kulmuritkin vois alkaa jo pikku hiljaa näyttämään heilumisen merkkejä, ettei vaan tarvitse lääkäritädille lähteä näytille.

Lääkäristä puheenollen. Aamua kutittaa. Se on raapinut itseään ja purra nututtanut kylkiään. Vasen ulkokorva on tulipunainen, mutta ei eritä mitään. Vatsanahka punottaa. Karva on ohutta ja huonoa, sitä pitäis alkaa pikku hiljaa tulemaan lisää, muuten alan huolestumaan Aurinkoisen kunnosta. Kohtauksia EI ole ollut sen ensimmäisen jälkeen ja muutenkin Aamu on ihan oma itsensä....vai olisko tuo rauhallisuus sittenkin merkki jostain? Mutta kun se on aina ollut niiiiiin rauhallinen...saattaapi olla, että lähdetään käymään lääkäritädillä...tai sitten ei...toivotaan, että Aamun kutina on vaan väliaikaista. Muistelisin, että se on aina silloin tällöin kutissut vastaavasti, yleensä karvanlähdön yhteydessä, mutta nyt sitä karvaa pitäis tulla, eikä enää LÄHTEÄ!

Leikki alkaa

Otteet kovenee...

Sit käy näin...

Mutta se oli vaan huijausta

Eli leikki jatkukoon...

Käytiin sitten Aurinkoisen kanssa verikokeissa. Jos vaikka niissä olisi näkynyt syy sunnuntaiseen kohtaukseen. Mutta eihän niissä mitään näkynyt, tai siis näkyihän niissä se, että Aamu on terve. Kaikki veriarvot olivat normaalit. Maksa- munuaiset ok. Valko-, ja punasolut ok. Virtsanäyte ok; ph 6. Borrelioosi ja Erlicia (ja 2 jotain muuta punkkijuttua?) negatiiviset. Hb normaali. Käsikopelolla vatsaontelossa ei mitään erityistä, refleksit jaloissa ja pään alueella ok. Silmissä ei mitään, mikä viittaisi aivokasvaimeen.

Eli ts. Aamulle on tehty 5-vuotis tarkastus ja kaikki näytti normaalilta. Korviin saatiin kotiin tulijaisiksi tippoja, mutta niitä osasin ihan itsekin pyytää, tiesin, että korvat vaativat kuurin.

Jos nyt vielä enemmän selvyyttä asiaan haluaisi ja poissulkea aivokasvaimen mahdollisuuden, tulee meidän lähteä Aistiin. Mutta sitä me ei tässä vaiheessa vielä tehdä. Mikäli kohtaukset toistuu, uusii, niin sitten arvioidaan tilanne uudestaan. Samaa mieltä oli eläinlääkäritätikin. Mikäli hän olisi havainnut jotain pikkasenkin hälyttävää, olisi hän laittanut lähetteen Aistiin. Hän diagnostisoi kohtauksen epileptiseksi kohtaukseksi, joten näillä eväillä nyt mennään..

Joten nyt kuljetaan kännykkä taskussa ja toivotaan ettei päivystysnumeroon tarvitse hädissään soittaa...

Ja Tuuli oli Aamun ja mun yhteisen keikan aikana hoidossa kasvattajall. Oli kuulemma availlut äänijänteitään aika reippaasti ja mm. kasvattajan kissa oli haukuttu pystyyn. On muuten nyt sen verran rauhallinen ja "tyyni" Tuuli, että mahtaiskohan kasvattaja haluta hoitaa useammin?  Heh, heh.

Kaikki ajatukset pyörii vaan yhden asian ympärillä. Sen kramppauskohtauksen. Tänään kohtauksesta on kulunut kolme vuorokautta ja välillä musta tuntuu, että olen vaan nähnyt pahaa unta. Mutta ei, kyllä se totta oli, jokainen sekunti kouristelua ja tajuttomuutta sunnuntaina  Välillä mulle iskee hätä. Sillä tiedostan, että pahimassa tapauksessa mulla voi torstain jälkeen olla vain yksi koira  Se mahdollisuus on aina pidettävä mielessä, kun kyseessä on tämän rotuinen koira ja ikääkin alkaa olemaan kohta ne "kriittiset vuodet".

Piss-Nisse oli taas tehnyt keikan meidän sänkyyn. Varmistelut (muovitetut peitot) eivät olleet pitäneet, vaan kaiken sai laittaa taas pesuun. Mutta onko kyseessä sittenkään Piss-Nissen aiheuttama lätäkkö? Se edellinen oli sitä, mutta tänään sitä itteänsä oli paljon. Onkohan nyt niin, että Aamu onkin saanut kohtauksen ja laskenut allensa? Sen vakiopaikka päivisin on nimenomaan meidän sänky...Kun tulin töistä kotiin ja näin lätäkön suuruuden, menin heti tarkistamaan Aamun housuvärkit, eli hapsutukset takajaloissa. Kuivilta ne näytti ja sitä ne eivät olleet sunnuntaisen kohtauksen jäljiltä. Syytänkö siis kastuneista petivaatteista Piss-Nisseä vai huolestunko enemmän, eli onko Aamu saanut uuden kohtauksen? Nyt olis nettikameralla käyttöä!

Tyyni Tuuli

"Batman on laskeutunut". Paras flatti on nukkuva flatti
Ei uskoisi, että Aamu n. kuukausi sitten kirosi, jos Tuuli pikkasenkin hipaisi sitä...nyt ne nukkuu päät vastakkain

 

Ensin ne tärkeimmät. Aamu on voinut hyvin. Se kyllä ihmettelee, kun seuraan sen jokaista liikettä todella tarkkaan. Yritän löytää merkkejä jostain poikkeaavasta, jotta osaisin ennakoida tulevaa. Joka itse asiassa on aivan mahdotonta. Mutta tälläiseksi muuttuu, kun on omistanut monta sairasta koiraa  Olen jotenkin kummallisella tavalla lamaantunut. Ajattelen järjellä, en tunteella. Tiedostan faktat, enkä anna epätoivolle sijaa. Niin kauan kun on elämää, on toivoa. Että silleen.

Ja sitten tuo toinen hyväkäs. Piss-Nisse, Batman. Tuuli on koko pienen sievän elämänsä aikana ollut merkkailija. Pi**iä tulee mitä kummallisimpiin paikkoihin. Vaikka se itse asiassa tasan varmasti tietää, mihin oikeasti tulee pi**iä. Osasin odottaa eilen tapahtunutta jo silloin, kun tajusin, millainen Piss-Nisse Tuuli on.

Eli....Tuuli pääse nykyään mennen tullen sängylle. Pomppii kuin kenguru ylös alas; sängylle ja lattialle jne jne. Ja arvata saattaa, mitä eilen illalla löytyi meidän sängystä..eli yhtälö on: Merkkailija Tuuli + sängyllä vietetty hetkinen = pi**aa sängyssä  Eikä tuo yhtälö paljoa naurattanut  siinä vaiheessa iltaa, kun nukkumaan piti mennä...

Niin, ja mitä tuo lisänimi Batman tässä yhteydessä tarkoittaa? Juu, sitä, kun Tuuli loikkii sohvalta ja sängyltä kuin lepakko (tai liito-orava). Lentomatka vaan ei ole pitkä, mutta tyyliä ON! Ja kukas muu kuin Aamu saa toimia laskupaikkana...eli Tuuli tekee harakiri-hyppyjä Aamun päälle...

........Hetki sitten, tätä kirjotettaessa Aamu teki keikan tiskipenkille. Kävi pöllimässä tiskiharjan. Ei se siis kovin sairaalta vaikuta. Huumoria ainakin löytyy. Muuten me ei kyllä jaksettais...

Nyt on kulunut yli vuorokausi siitä, kun Aamu sai kouristuskohtauksen. Taidan elää shokki-vaihetta. Olen soittanut lukemattomia puheiluita sinne sun tänne ja jutellut monen ihmisen kanssa.

Useilla näyttää olevan kokemusta kouristelevasta koirasta. Tämän jälkeen myös meikäläisellä.

Näin kaikki tapahtui:

Tultiin mökiltä kotiin n. 12.15 eilen. Koirat auton takakontissa, levollisesti. Noin 5 km kotoa kennelpoika havahtuu ääneen, joka tulee takakontista. "Onko Aamulla jäänyt jumiin jotain kurkkuun" hän sanoo katsottuaan taustapeiliin. Käännyn katsomaan koiria ja aivoni tajuaa sekunnin sadasosan kuluttua asian. Aamu kramppaa. Sen pää oli kaarella taaksepäin ja se puri auton sisäkattoa, kouristuksen ollessa hyvin voimakas. Tuossa vaiheessa ajettiin 80-alueella, Herra Snellmannin tehtaan kohdalla, eikä siinä voinut pysähtyä. Halusin päästä Aamun luo, mutta eihän siinä kohtaa tietä voinut autosta nousta ylös. Kaasu pohjaan ja muutama sata metri autolla eteenpäin, turvalliseen pysähdyspaikkaan. Paniikissa auton takaluukku auki ja Tuuli ensin ulos takakontista. Siinä vaiheessa Aamu jo makasi kyljellään ja kouristeli. Suusta tuli vaahtoa ja verta (oli purrut kieleensä). Puhuin rauhallisella äänellä ja koskin varovasti Aamua. Vähitellen se alkoi tulemaan tajuihinsa. Nosti päänsä ja vaan tuijotti minua. Ihan kuin se olisi herännyt nukutuksesta. Se ei tajunnut mitä oli tapahtunut.

Siinä se. Aamun kohtaus. Joka taas muutti meikäläistä nöyremmäksi koiranomistajaksi. Torstaina vien Aamun tutkimuksiin. Jos vaikka jokin syy kouristelulle löytyisi. Toivotaan niin. Siihen saakka yritetään elää normaalia elämää. Onnistuuko se enää?

Tämän kattavan artikkelin löysin tänään, kun googlasin aiheesta.

Kaksi ja puoli tuntia on kulunut aikaa siitä. Se tapahtui autossa, matkalla kotiin. Pikkukoira saatiin ulos takakontista. Isompaa ei voinut kun valvoa, että se menee ohi.

Menihän se ohi. mutta jätti jälkensä koko laumaan. Jäljelle jäi epätietoisuus. Toistuuko se? Koska se toistuu? Mikä sen aiheutti? Mikä, Mikä, Mikä?

Kohtaus. Aamu sai pahan kohtauksen. Ihan oikeasti. Oli tajuton ja kramppasi..

Nyt mua itkettää. Taas.

Keskipäivällä "joku" tiesi töissä kertoa, että naapurikunnassa olisi löntystellyt karhu koulun pihalla...juupa juu, "ainahan" niitä karhuja täällä pyörii,  Vaan tällä kertaa tarina olikin tosi! Ja jännittäväksi tarinan tekee se, että erään huhun mukaan karhuja olisi kaksi. Toisaalta, joku tiesi Facebookissa kertoa, että nyt kaupungilla kulkee huhu, että KARHU olisi tähdännyt poliiseja aseella  Joten aika ramboja nalleasuissa on tällä kertaa liikkeellä.

Mutta totta on, että karhu siellä Larsmossa tosiaan on vaeltanut. Ja jollei ne saa nallea kellistettyä ja ajavat sen  pois asutuksen keskeltä ja se päättää uida vesialueen yli....niin arvatkaapa kenen mökkisaareen se otus ensimmäisenä rantautuu, jos nalle siis aikoo sisämaahan päin? Juu, *heiluttaa*, meidän mökkisaarenhan se nalle suuntaa silloin matkansa. Joten seuraneiti on jo kaivanut karhukellonsa esiin ja aikoo pakata sen mökille mukaan

Jotain muutakin on ollut liikkeellä kuin karhuja...Aamun "ei niin hyvin sulanut aamuruoka" teki matkan olkkarin lattialle iltapäivällä. Kerran Aurinkoinen yskäisi ja sitten lensikin yrkät, täysin varoittamatta. Ja järkytys oli suuri, kun seuraneiti tutki lähemmin yrkkäkasaa...oksennus nimittäin oli AIVAN punaista, eli aivan  kuin Aamu olisi oksentanut mehua. Hetken ehti jo paniikki iskeä, sillä luulin, että oksennus oli pelkkää verensekaista ruokamössöä, mutta sitten muistui mieleen, että Aamu söi aamulla mun puuron jämät JA mustikoita...tähän kohtaan varoitus...sillä seuraavaksi kuva yrjökasasta... Eli pikkasen on täällä huushollissa tylsää, kun jo pitää dokumentoida, mitä koira oksentaa... Onhohan kuvassa mustikkamehua, vai verensekaista mössöä?? Mielipiteitä, please..

Kovin todesta Aamu otti, kun joku erehtyi sanomaan eilen koirakentällä, että Aamu on "pyöristynyt"...ei sitä nyt ihan kirjaimellisesti tarvitse alkaa oksentamaan heti kun joku vihjaa ekstra kiloista. Nyt en ole Aamua punninnut, mutta viime kesän spondyloosi-diagnoosin jälkeen laihdutin sitä 2 kiloa, enkä luule, että ne kilot on tulleet takaisin...turkki vaan on NIIIIIN pörröinen, että sen takia voi luulla Aamun lihoneen...vai pitäisköhän Aamu nyt punnita ihan oikeasti? Kylkiluut sillä tuntuu ja vyötärö näkyy (toisin kuin seuraneidillä ) joten ei ehkä syytä suureen huoleen. Entinen coachi ei vaan ole tottunut Aamun kokoisiin narttuihin...(miten niin XXL-kokoa) ja eikä ole ensimmäinen kerta, kun Aamua luullaan urokseksi...mutta kaikkeen tottuu, jopa siihen, että narttua luullaan isoksi urokseksi.

Mutta osaa Aamu kepit vielä. "Kokeiltiin" eilen keppejä kentällä ja hyvin muistui mieleen 12 tikkua  Mutta muuten Aamu ei sitten kentällä haluaisi olla, mahtaakohan muistaa kivun siellä esteiden keskellä? Mutta seuraneitinä se toimi taas hyvin: ryömi maassa, kun pieniä koiria tuli tervehtimään ja käyttäytyi fiksusti hieman varautuneiden koirien kohdalla. Selvää terapiakoira-ainesta.

Onkohan Aamusta terapeutiksi pienelle Tuuli-nimiselle?

Jumppapatjaa on taas ulkoilutettu (tai siis patja on ollut esillä, ei me nyt millään trampoliinilla vielä hypitä)...eli leikki jumppamatolla jatkuu ja Aamu tekee mitä käsketään, koska kaikesta jippoilusta tulee koko ajan nappulaa. Ja naksutinkin naksuu

Lyhyen sähköposti-konsultoinnin jälkeen seuraneiti on lisännyt leikkiin lisää asentoja...sillä onhan selvää, että jos koko ajan vaan harjoittelee Aamua löytämään takasensa, paino siirtyy entistä enemmän etupäähän ja sitähän me ei haluta, vaan niitä syvien lihaksien aktivoitumista siellä jossain peräsimessä

Ja itse asiassa, mitään uutta ei tarvinnut opettaa rinsessalle, se kun osaa jo entuudestaan käskyn "koske"...joten "koske" tarkoittaa etutassuja patjalle ja siitä käskyllä "pinta" Aamu siirtää etusensa lattialle ja jää jököttämään takaset patjalla. "Okei" antaa luvan liikkua...

Tänään sitten kehitettiin istumista patjalla...eli Aamun piti tällätä iso ahterinsa ja kaikki tassunsa patjalle. Ei mikään iisi temppu iiiiisolle XL-kokoiselle, mutta näppärästi Aamu ahterinsa patjalle asetteli. Ja osasi vielä siitä nousta seisomaan siten, ettei yksikään tassu osunut lattiaan. Näin jälkeenpäin ajateltuna tuo seisomaan nouseminen ja tassujen pitäminen patjalla ei ehkä ole spondyloosikoiralle ihan hyvä liike, sillä selkä joutuu olemaan aika "paketissa" hetken, eli tuota täytyy vielä miettiä...

Ja eilen muuten tuli tuttavalta iloinen tekstari...flatti Poppy siirtyi Seinäjoella maxi3-luokkaan! Hienoa työtä ja ihan ansaitusti, sillä pari on tehnyt hyvää harkkaa koko talven! (ja nyt on ihan pakko mainita, että Poppy harjoittelee meikäläisen treeniryhmässä... )

Parin viime viikon aikana on Aamu käppäillyt metsässä enemmän kuin koko talven aikana! Ollaan koluttu tuttuja polkuja pitkän tauon jälkeen. Sekä seuraneiti, että Aamu on nauttinut. Kaikki maailman murheet unohtuu tuolla erämaassa. Stressi on täysin vieras käsite, kun kannon nokassa istuu ja kuuntelee ja haistelee keväistä luontoa.

Eilen kierrettiin suht pitkä keikka ja jouduttiin varjoisilla poluilla rämpimään vielä lumihangessa  Ja tänään seuraneiti on ollut havaitsevinaan Aamussa selän jäykkyyden merkkejä  Eli joku osa selkää on saanut tällin eilen...mutta näin on päätetty elää. Täysillä, joka päivä, kunnes elämä ei ole enää elämisen arvoista. Eli me aiotaan jatkossakin käppäillä luonnossa ja Aamu saa toteuttaa itseään, eli liikkua haluamallaan tahdilla.

Selkäkipuja tai ei, mutta kummalliseen asentoon tuo ns. selkäkipuinen "spondyloosi"-flatti vääntyy: Kuva on otettu n. 10 minuuttia sitten, kun löysin Amundron olkkarin lattialta tuossa asennossa...katsoja päätelköön itse, sattuuko Aamua selkään...

Onko siellä elämää, siis Aamun aivoissa? "Perimätiedon" mukaan nimittäin on tiedossa, että flatin aivokopassa on yksi ainoa herne ja se pomppii siellä kopassa silloin tällöin, eli kun flatti ajattelee...ja yleensä SEN ajatuksen voi ihan nähdä flatin silmistä...

Niin, onko Aamun aivoissa vain yksi herne, vai onko sillä herneellä kavereita? Siis ihan hernerokkaa? Hmm. Vastaus on tämänpäiväisen perusteella yksimielisesti ja puolueellisesti: KYLLÄ. Siellä on elämää. Mutta onko herneellä kaveri, hmm, jos puhuttais jostain muusta

Tässä on nyt  joka toinen päivä yritetty jumpata jumppapatjalla. Siis Aamu, ehei, seuraneidin suhteen on toivo menetetty jumppamisen suhteen...

Eli tänään tein testin. Käsissä ei naksutinta, eikä taskussa mitään napuihin viittaavaa. Otin jumppapatjan laatikosta ja laitoin sen keittiön lattialle. Ja mitä tekee Aamu? TADAA! Se katsoo ensin seuraneitiä syyyyyvälle silmiin JA menee sitten SEISOMAAN jumppapatjalle, etuset lattialla ja takakintut jumppapatjalla!! WAU. se on siis ihan oikeasti ymmärtänyt mitä me ollan tehty  Eikä mitään käsimerkkejä, sanoja, ym häiritsevää tarvittu. Aamu siis löysi takajalkansa...

Kyllä se hernekin pomppii, kun sitä vaan kutittaa oikeasta kohdasta

 

 

Täällä haisee. Vieläkin. Pesusta huolimatta Aamu haisee vielä aika järkylle...mutta kaikkeen tottuu, vaimitensenytoli?

Tänään seuraneiti kävi ostamassa Aamulle ruokaa. Kaksi iiiisoa säkillistä, eli nyt ei tarvitse koko kesänä metsästää oikeaa nappulaa Aurinkoiselle. Siltä samalta ruoan metsästys-keikalta tarttui käteen ilmainen näyte jotain dental-sticksejä...ja Aamullahan ei ole mitään sellaisia herkkuja vastaan. Mutta tuosta puruluu-paperikääröstä muodostui aikamoinen "pattitilanne" rinsessalle äsken.

Eli iltatarjoilun jälkiruoaksi Aamu sai yhden purutikun. Palanen purutikkujen käärepaperia jäi tiskipöydälle ja itse asiassa seuraneiti tiesi, mitä tuleman piti...Kun seuraneiti hetkeä myöhemmin istui taas täällä tietsikkahuoneessa, tuli Aamu näyttämään bongaustaan...eli sitä pientä keltaista muovinpalasta, mikä irtosi paperikääröstä aiemmin ja minkä seuraneiti jätti sinne tiskipöydälle...höh, eli tälläiseltä tuo höppänä näyttää "terävimillään":

No, ei siinä mitään...koska Aurinkoinen näytti olevan virkeällä tuulella ja lihakset oli lämpimät iltakäppäilyn jälkeen, päätti seuraneiti ottaa jumppapatjan esille. Mutta, mutta, mutta. Aamu (tai siis oikeasti seuraneiti) ei oikein nyt osaa jäsennellä koko juttua. Aamu tekee kaikki temput nähdessään jumppamaton. Se lyö sitä tassulla, ottaa sen suuhunsa, huitoo seuraneitiä etutassulla, lyö maate jne jne. Ja kaikki vaan siksi, että Aamu hakee jotain vinkkiä siitä, mitä pitäisi tehdä. 

Selvästi se lukee käsimerkkejä. Niitähän sille on ihan huvikseen opetettu...mutta miten saada koira tajuamaan takajalkansa ja samalla lukea "käsky" seuraneidin kropasta tai jalkaterästä?? Käsi oli pakko piilottaa, sillä siihen Aamu keskittyi, ei niinkään takasiinsa.

Ja sitten vielä siinä patjan vieressä keittiössä oli sellainen loota, johon laitetaan kaikki roskat, jotka on tarkoitus polttaa pannussa. Ja kuten arvata saattaa, kun Aamu hössötti tarpeeksi, se kävi hakemassa lootasta tyhjän Eloveena-kaurahiutale -laatikon ja meni päättäväisen näköisenä ISTUMAAN tasapaino-patjalle! Höh, siitäs sait emäntä! Kun et kykene selvästi näyttämään MITÄ mun pitää tehdä, niin teen sen, mitä osaan, eli nostan tavaran lattialta ja istahdan pyllylleni. Mutta hassua, että Aamu tälläsi pyllynsä siihen tasapaino-patjalle   Tehtiin siinä sitten muutama istu-seiso -harjoitus siten, että etuset oli matolla ja pylly/takaset patjalla. Ei tyylipuhtaasti, mutta yhteisymmärryksessä

Yksi kuvakin oli pakko sitten ottaa todistusaineistoksi. Kuvassa aamu kyllä seisoo ihan hassusti, jalat harottaa minne sattuu, mutta ainakin takaset ON patjalla!:

Jostain syystä Aamu on tänään tanssinut...aamulla aamukävelyn jälkeen se pyörähti pari kertaa olkkarin matolla ympäri, ympäri ja samoin nyt iltapäivällä kun seuraneiti tuli kotiin...mikähän nyt Rinsessa Ryysysen mielen (ei kehon) saa noin kevyeksi? Tuli mieleen edesmennyt Iiris, se kaikista kiltein, joka aina innostuessaan tanssi siten, että vain joko etu- tai takatassut oli maassa yhtäaikaa, ja hurjaa ympyrää pyörien...mutta huom! häntää ei saalistettu...

Ehkä Aamulla on kevätfiiliksiä? Tai ehkä viime viikolla saadut hyvät uutiset tulevasta vaikuttaa koko laumaan?? Mene ja tiedä...Mutta ihan pienet asiat saa seuraneidin hyvälle tuulelle, kuten esim se, kun Aamu laukkaa rappuset ylös...eli kokemuksesta tiedän, että spondyloosi-koiralla on hankala päästä rappuja ylös tai hypätä, ja kun Aamu laukkaa ylös portaat, voi se vain tarkoittaa yhtä asiaa...eli sitä, ettei Aamuun satu tällä hetkellä

Aamua seuraneiti ajatteli, kun teki äskettäin netissä tilauksen. Nyt meidän talouteen tilattiin ns. tasapaino-tyyny, jolla ehkä Aurinkoisen syviä lihaksia sais hieman jumpattua...siis niitä, joita tarvitaan, että syvätuki säilyis ja spondyloosi ei jäykistäisi selkää. Seuraneiti on konsultoinut eläinfysioterapeuttia, sellaista ihmistä, jolla myös itsellä on spondyloosi-flatti...nyt vaan odotellaan pakettia lähi-Siwaan...

Ulkona on harmaata ja uskomatonta, mutta totta, myös Aamun alaleuka alkaa HARMAANTUMAAN! Flattilinjoissa on selvästi eroja, Elsa hädin tuskin oli harmaa 11 vuotiaana, Iiris ei liioin ehtinyt aikoinaan harmaantua, sillä oli kuollessaan vain 6½ vuotta. Wilma, se ensimmäinen lätty muutti meille ollessaan 5½ vuotias ja oli jo silloin ehtinyt saada alaleukaansa muutaman harmaan haituvan. Entäs seuraneiti? Kyllä. Muutama harmaa hius löytyy. Ja ensimmäiset havainnot harmaista hiuksista havaitsin jo kymmenen vuotta sitten, ungefär silloin, kun Elsa oli 1-vuotias, eli kun Elsa-rumba oli pahimmillaan  

Aamu on ollut reipas. Se ei ole tapojansa muuttanut suuntaan eikä toiseen ja selviytyy yksinolosta kunnialla, eli nukkuu paljon  Vesikuppi taitaa meillä olla ihan turha kapistus, sillä kerran on Aamu siitä viikon aikana juonut vettä! Vesi silti vaihdetaan päivittäin, jos vaikka rinsessaa janottaisi...Roskiin ei ole kukaan koskenut, joten sekin syyllinen on nyt varmistunut...eli Elsahan se on täällä viime viikkoina kaivanut roskia ja syönyt nenäliinoja

Mutta lumisade saisi nyt jo loppua! Lunta on tulla tupruttanut jo useamman päivän, eikä metsään ole asiaa...jolleivat auraa   jotain metsätietä. Tylsiä käppäilyjä siis tiedossa ihan kaupunkimaisemissa. Joten kunhan lumet vaan sulaa, olen monta metsäkävelyä velkaa Aurinkoiselle..

 

Lomassa on yksi huono puoli. Rahaa kuluu, kun on aikaa kulkea kylällä. Aamun ns "putsaus & kiillotus" jatkuu, mitään ihmeitä ei tietenkään saada aikaan, ei kloonauksia sun muita , mutta käynti Mustissa ja Mirrissä poikii aina jotain uutta. Aamulle ostettiin uusi puolikiristävä Hurtta-tuotteen panta ja litra Black Horsen pellavansiemen öljyä. Öljyä on tarkoitus alkaa annostelemaan Aamulle, jotta tuohon peuhkoon saisi jotain tolkkua. Syyllinen karvan pehmeytyeen istuu koneen tällä puolen, mitäs menin sterilisoimaan koiran...,sillä ennen leikkausta Aamulla oli täydellinen turkinlaatu.

Entäs mitäs Tuuli-rintamalla?  Kovin hiljaista, toistaiseksi.... 

 

Kulunut viikko on tuntunut ikuisuudelta...kuin aika olisi pysähtynyt...

Aamu on reipastunut päivä päivältä. En tiedä, onko se kaivannut Elsaa, vai onko se kärsinyt hiljaa vain siksi, kun minä olen kärsinyt. Ehkä molempia. Pienistä asioista kuitenkin huomaa, että arki alkaa sujumaan.

Tänään aamulla Aurinkoinen kiljahteli ilon kilhjaduksia. Uusi asia, jota ei ennen olla kuultu. Ja nuo kiljahdukset kaikui ilmoille, kun herätyskello herätti 05.30. Seuraneiti oli tosin ollut valveilla jo jonkin aikaa, sillä pääkoppa luulee vielä, että Elsa heräilee, sillä sen oli tapana herätä viiden korvilla viime ajat. Mutta tänään siis Aamu kiljahteli! Ilosta ja innostuksesta, että oli aamu. Ennen se tuskin on uskaltanut samalla tavalla innostua, sillä Elsalla paloi yleensä käämit, jos Aamu oli liian iloinen. Elsa siis piti Aamua rautaisessa otteessaan, joka hetki. Silti ne oli bestiksiä, Elsan ehdoilla.

Onneksi kevät tekee jo tuloaan! Tänään talitintti luritteli jo cityversiotaan titityy-laulusta, eli tityy, tityy . Onkohan liian aikaista alkaa miettimään uutta koiraa? Oli miten oli, ajatukset harhautuu aika usein asioihin, jotka liittyy uuteen tulokkaaseen. Onko se musta? ON. Se päätös on nyt tehty. Seuraavakin koira on flatti. Ei sheltti, vaan ihan sileäkarvainen noutaja  Ilman ei voi olla. Rotu ei ehkä ole aivan soveliain siihen harrastukseen, joka on seuraneidin sydäntä lähinnä, eli agility, mutta toisaalta, flatin kanssa voi tehdä niiiiiin paljon muutakin, ja lätyt on sopivan sosiaalisia  ja onhan tuota rotutietoutta tullut kerättyä vuodesta 1994 lähtien...

Tiedän, mistä yhdistelmästä EN halua seuraavaa mustaa. Ja tiedän myös mistä yhdistelmästä HALUAN seuraavan mustan.....

 

Ei mitään muutosta Elsan voinnissa. Se on täysin "oireeton" niin kauan , kun ei tarvitse käydä ulkona tai kun sen ei tarvitse "jutella" (siis haukkua). "Yskänpuuskat" on lähinnä uloshengitystä hurjan äänen kanssa. Naapurikin jo ihmetteli, mistä tuo ääni kuuluu

Itselläni on vahva epäillys siitä, ettei muorilla ole asiat hyvin. Mutta tehdään nyt niin kuin eläinlääkäri on määrännyt, eli levätään. Kohta ollaan levätty viikko. Kuinkahan mones viikko Elsan elämässä, kun se on joutunut "lepäämään"? Maanantaina on pakko päästä jollekin Elsaa näyttämään. Näin ei voi jatkaa...  

Nyt tuntuu siltä, että Elsan 11-vuotis päivää tullaan viettämään surullisissa merkeissä. Toivotaan TAAS kerran, että muori tästä TAAS kerran tokenee.

Aamuisen jäälenkin jälkeen on hyvä ottaa nokoset. Ja tietysti pyjama päällä. Ja nyt on sitten kyse koirien pyjamapartysta, ei ihmisten, ei meillä sentään keskellä päivää pyjama päällä kuljeta..

Eli Aamu Aurinkoinen koisii sohvalla tyytyväisenä BOT-verkkoloimi päällä. Suosittelen lämpimästi tätä loimityyppiä, sillä koira selvästi pystyy liikkumaan vapaammin verkkoloimi päällä, eikä ilme ole "kuin myrkyn niellyt" kun loimi puetaan päälle. Toppaloimi sisätiloissa hieman tökkii, joten tähän kannatti satsata yli 70 €. Ehkä Elsakin haluaisi?

Eilen seuraneiti kävi katsomassa cockeripentuja. Siis A I V A N ihania pieniä mini-flatteja. Pentue oli siksi erikoinen, että se oli kaksoisastutus ja molemmat urokset jättivät jälkeläisiä tähän pentueeseen. Nyt on seuraneidillä kädet täynnä pieniä hampaan jälkiä ja pentukuume sen kuin kasvaa.

Elsa oli erityisen kiinnostunut seuraneidin vaatteista pentukeikan jälkeen, sillä pennut ovat syntyneet Elsan kasvattajan kodissa, eli hajut oli Elsan mielestä....jotenkin tuttuja  

EDIT klo 15.45 Nyt on Elsallekin tilattu verkkoloimi, siis BOT-verkkoloimi...

Aamu Aurinkoisesta lähti tänään karvaa! Se oli aikalailla päässyt metsittymään; korvia ja kaulaa peitti paksu karva, joka oli sellaista äklöä pehmokarvaa. Nyt huomaa Aamun turkista, että se steriloitiin syksyllä 2008  Aamulla oli ennen täydellinen karvanlaatu, eli sellainen "wash ad go". Kiiltävä, sopivan pitkä (lyhyt). Nyt turkki on pehmosta, hötystä, elotonta.  Tarttis vissii näyttää öljypulloa...

Tässä Aamu ennen "makeoveria", totaalisen kyllästyneenä tulevaan toimenpiteeseen:

Elsa on yöllä piipannut. Ja aamulla huomasin miksi. Sen oli hankala päästä hyppäämään sänkyyn ja sohvalle. Syykin on tiedossa. Tehtiin eilen pakkasessa metsäkeikka ja Elsa tavoilleen uskollisena oli enemmän villi kuin kohta 11-vuotias mummo, eli juoksi metsätietä siihen malliin, että Aamukin välillä pysähtyi katsomaan muorin hommia. Ei siis siinä juoksemisessa mitään vammauttavaa tapahtunut, vaan siinä, kun Elsa kömpi syvästä ojasta ylös. Eli muori oli mennyt ojaa pitkin jonkin matkaa ja kömpi erittäin jyrkkää ojanpiennarta ylös ja juuri tuo kömpiminen taitaa rasittaa Elsan olkavarsia, varsinkin oikealta puolelta...ja oikealta puolelta siksi, että se silloin viime talvena apinoi ja jäi verkkoaitaan kiinni, kun oli PAKKO päästä aidan toiselle puolle syömään puusta kaarnaa

No, onneksi kaapista löytyy Rimadyliä...ja sitten vielä tehtiin Elsan kanssa lyyempi aamukävely ja se vasta oli muorin mielestä mukavaa! Päästä YKSIN seuraneidin kanssa jonnekin, niin kuin silloin ennen vanhaan  Alkumetrit Elsa kulki hihna suussa ja pysähtyi välillä katsomaan seuraneitiä silmiin, ihan kuin varmistumaan siitä, että "ihanko vaan sinä ja minä?".

Arvata saattaa, ettei Aamu ollut tyytyväinen järjestelyihin. Se kun on tottunut siihen, että SE saa lähteä ja Elsa joutuu jäämään. Mutta joskus näinkin. Hyvää harjoittelua Aamulle, kun sitten joskus tulevaisuudessa "pikkurääpäle" muuttaa samaan talouteen. Siis Tuuli tai oliko se Nadya tai sittenkin Candy...

By the way, Elsan iskällä on tätä nykyä naamakirjassa oma ryhmä

 

Nimittäin rokotuksiin koirien kanssa. Jatkossakin kahden vuoden välein. Tiedän, juu, että ne muut rokotukset Rabiesta lukuunottamatta on voimassa kolme vuotta, mutta oman pään epäselvyyden ja selvyyden vuoksi, sekä jatkuvasti liikkellä olevien pöpöjen takia päätin, että koirat meillä rokotetaan kahden vuoden välein.

Tänään siis uhmattiin äiti-luontoa ja lähdettiin ajelemaan kohti pohjoista, eli naapurikaupunkiin rokotuttamaan koirat. Ja kuten yleensä, seuraneiti onnistuu valitsemaan ajopäiväksi aikamoisen myräkkäpäivän. Uutisissa aamulla sanottiin hirmumyrskyn rajaksi 32 m/s, lapissa lienee tuntureilla puhaltanut tänään aamulla 31 m/s...ja tuo myrsky eteni kohti Pohjanmaata iltaa kohti. No, ei me nyt sentään hirmumyrskyssä ajeltu Kokkolaan , mutta kovassa tuulessa kuitenkin...

Kaikkien mielenrauhan säilyttämiseksi otin koirat yksitellen eläinlääkärin vastaanottohuoneeseen. Elsa ensimmäisenä. Sitä reppanaa on viime aikoina piikitetty siihen malliin, että Elsa tärisee kuin haavanlehti joutuessaan eläinlääkärille. Tänään onneksi ei tuikattu kuin kaksi piikkiä niskaan, mahtoikohan olla Elsan viimeiset rokotukset?

Aamu reagoi samalla tavalla. Se tosin ei tärissyt, mutta se näytti eläinlääkäritädille erittäin selvästi, ettei pitänyt "tilaisuudesta". Viimeksi kun käytiin kyseisessä paikassa, sai Aamu nuijanukutuksen ja sillä kuvattiin selkä...ja se sai sen kirotun spondyloosi-diagnoosin. Mutta Aamu on fiksu, siis ihan oikeasti. Kun kaksilahkeiset vaan turisivat omia juttujaan, eikä mitään alkanut tapahtumaan, päätti Aamu tehdä ensimmäisen siirron. Se nimittäin muisti, että tässä paikassa käydään aina vaa´an kautta. Aamu siirtyi oven vieressä olevalle vaa´alle ja jäi sen näköisenä siihen seisomaan, että akkoja ei voinut muuta kuin naurattaa...OK. Aamun paino siis rekisteröitiin tälläkin kertaa; 31,8 kg. Iso likka, muttei lihava, vaikka kilojen perusteella niin voisi asian luulla olevan... Ja sitten ne pakolliset kaksi ruisketta niskaan ja eikun takaisin autoon Elsan seuraksi. Ulos mennessään Aamun suuhun meinasi tarttua ikkunalaudalla ollut pehmolehmä...hmmm, kerran varas, aina varas... Seuraneiti maksoi piikit ja otti hyllystä mukaansa kaksi säkillistä ruokaa, siis ensin ne säkit maksettuaan...

Eli että tälläinen päivä tässä laumassa. Helposti saa lumimyrskyssäkin tuhlattua 241 euroa

Nyt on sitten tässä taloudessa yksi BOT-tuote lisää, eli Back On Track -verkkoloimi. Se hankittiin Aurinkoiselle. Jos sitä loimea nyt tulis pidettyä koiralla, kun tuote on hieman ohuempaa sorttia...toppaloimea kun ei ihan heti tule koiralle sisätiloissa laitettua...Loimitilaus tehtiin sunnuntaina ja jo tiistaina paketti tuli postilaatikkoon. Nopeaa toimitusta! Hinta vaan on tuollaiselle "ponin kokoiselle" aika mehevä, eli loimesta sai pulittaa 75 € + postikulut. Joten siinä tais olla tämän talouden koirien ns. joululahjat.  Elsa ei paketteja ole saanut vuosiin, höh, mistä lie sekin johtuu, taitaa seuraneidillä olla kontakteja korvatunturille...

Elsa. Tuo "kuolemantuomittu" on ollut tänään erityisen iloisella tuulella. Vetänyt hullunkuuria pihamaalla, jallittanut Aamua, riehunut. Ja pakkohan sitä on toppuutella...ettei tassut kipeydy Mutta on se vaan mainion näköinen, kun se kieputtaa etutassuilla ja tekee harakirejä Aamua kohtaan  Ollaan lenkitetty koirat erikseen muutaman päivän. Ihan molempien vuoksi. Elsan, ettei se stressaisi niin ja Aamun vuoksi, että se voisi olla vapautuneempi ja iloisempi, kun ei stressipossua ole mukana. Koirat tyytyväisiä, muuta ei tarvita... 

Taas tippoja. Korviin. Aamulle. Oliskohan jo kolms kuuri tälle syksylle  Mistään koiralle kiusallisesta vaivasta ei ole kyse; Aamua ei korvien kökköäminen pahemmin haittaa, ehkä kerran päivässä niitä on ihana takatassuilla rapsutella, mutta muuten korvat saa olla aika rauhassa. Ai niin, ja läpsytteleehän se korvia enemmän silloin kun ne kökköää ja punoittaa. Seuraneiti taas haistaa korvissa tapahtuvan muutoksen yleensä huoneilmassa, eli Aamun hengityksen haju muuttuu hieman pistäväksi ja silmät alkavat vuotamaan enemmän kuin normaalisti. Ja jos tuon havaittuaan kurkkaa Aurinkoisen korviin, voi nähdä jo muutoksen ulkokorvien värissä ja korvakäytävien kosteudessa.

Mutta ei hätiä mitiä. Joku voi puhua allergiasta, ruoka-aine sellaisesta....hmmm, ehkä, eihän sitä koskaan tiedä. Seuraneiti on kyllä viime viikkoina kerännyt kasan kirjallisuutta, joka käsittelee raakaravinnolla ruokintaa, mutta kynnys siihen on vielä aika korkea. Ja jos siihen alkaa, on sitä noudatettava. Ja miten sen raakaruokinnan sitten toteuttaa mökillä, mökkiolosuhteissa, kun jääkaappiin hädin tuskin mahtuu ihmisten ruoat...hmmm Eli jätetään raakaruoalla ruokinta vielä hautumaan seuraneidin ajatuksiin ja jatketaan nappularuokinnalla...

Niin, niitä tip, tap tippoja. Niitä alettiin sitten tänään tiputtelemaan. Jotain seuraneidille uutta lääkettä oli eläinlääkäritäti kirjoittanut: Canaural-tippoja. Canofitea ja Aurizonia on ennen käytetty, mutta nyt siis jotain uutta. Ja puhdistuaineista seuraneiti voi lämpimästi suositella "CleanAural Sensitiveä". Ei ärsytä korvia kuten esim Epiotic. Joten nyt tip tap tiputellaan tippoja korviin kahdesti päivässä, kunnes puteli on tyhjä...