Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.10.2011 - 21:23

Jee, hirvestys on alkanut! Ja sen kunniaksi Aamu on tänään löytänyt syksyn ensimmäisen hirvenraadon. Tai sanotaanko, ne rääppeet, jotka metsästäjiltä oli jääny metsään.

Tiesin ja osasin odottaa tapahtunutta. Lähdin entisen-nykyisen kolleegani kanssa metsärundille sinne ns. erämaahaan, jossa tiesin hirviporukoiden kokoontuneen viikonloppuna. Ja kun vielä työkaverini, joka asuu aivan erämaan laitamilla kertoi viikonloppuna kuulleensa laukauksen, tiesin odottaa hetkeä, kun Aamu kääntää kuononsa kohti metsää ja häviää keijujen matkaan.

Tuulikin lähti Aamun perään, mutta ei kyllä tiennyt, miksi laukkasi niin lujaa. Ja Tuuliha tottelee, joten se ei lähtenyt herkkuapajalle.

Aamu siis kiihdytti metsätiellä siihen tyyliin, että tiesin kaadosta lähettyvillä. Aamu hävisi kuin *ieru saharaan. Huhuilin sitä hetken ja sanoin työkaverilleni, ettei se välttämättä ole kaukana. Ei niin.

Siirryin syvän ojan kohdalla tutkimaan, missä kohtaa lihoja oli raahattu. Ja aivan oikein. Ojan pientareelta löytyi kasa karvoja. Jes. Tuuli lähti hiipien ja häntä kippuralla jäljestämään, tai no, se seurasi kiinnostuneena hajua. Minä harpoin perässä. Työkaveri jäi metsätielle odottamaan.

Ja aivan oikein. n 10 metriä metsätieltä löytyi Aamu JA rippeet entisestä hirvestä. Komeasti Aamu suolia kiskoi , mutta jätti leikin kesken, kun saavuin paikalle. Tuuli ei vieläkään tiennyt, mistä oli kyse, enkä päästänyt sitä lähelle raatoa.

Onneks ei Aurinkoinen ehtinyt juhlia kauaa hirven rääppyjen keskellä, mutta annoin varmuuden vuoksi sille tehobactia iltaruokaan...saa nähdä tanssitaanko ens yönä riPASKAA...

Ja Tuulille sain soittaa uuden reseptin simmuja varten. Silmät rähmii taas ja Tuuli hinkkaa niitä tassuillaan. Eläinlääkäri-tädin mukaan kyse on vuodenajasta, nuoren koiran vaivasta. Ja voin kuvitella, että Tuulin elämäntyylilläkin on jotain tekemistä asian kanssa...Pitääkö seistä päällänsä joka paikassa??

Jaana kirjoitti 06.10.2011 - 08:27
Saaga ilmoitti muuttavansa teille, kun teillä löytyy noin taivaalliset roskaruoka-apajat. Kokonaisia hirvenraatoja- se olisi meidän loputtoman nälkäisen äitikoiran taivas. Kestikö Aamun maha herkuttelun.
Tiina kirjoitti 06.10.2011 - 16:13
Jaana: juu, kesti. Ehkä hieman hajuhaittoja :)
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats