Jos ei tarjoilu toimi, niin kannattaa toimia itse. Jos siis kysyy asiaa Aamulta.

Meillä on keittiössä yksi laatikoston laatikko pyhitetty koirien herkuille. Alalaatikosta on kyse ja alalaatikosta ihan tarkoituksenmukaisesti siksi, että laatikko on koirien ulottuvuudella, mutta oppivat, ettei laatikko ole mikään namiautomaatti. Ja hyvinhän tuo toimii. Paitsi jos on opettanut koiran aukaisemaan laatikkoja  Aamu nimittäin tuli hetki sitten näytille pussillinen kuivattuja broilerin siipiä kuontalossaan.

Ihme otus se on, täytyy myöntää. Normikoira olis varmaan jäänyt saaliin saatuaan syömään pussin tyhjäksi, vaan eipä Aamu. Se tuli ylpeänä näyttämään, että oli löytänyt laatikosta herkkuja. Ja Tuuli tietenkin "hoo moilasena" perässä. Ja totta, saihan ne herkkuja siitä pussista, eli kannatti tulla näyttämään.

Aamuhan on ennenkin kunnostautunut samanlaisessa asiassa. Pari vuotta sitten se kiikutti mulle jostain suklaalevyn käärepaperit ja hassuinta asiassa oli se, että suklaata oli vielä käärössä jäljellä ja sen Aamu tunsi, joten kuljetti aarrettaan erittäin varovaisesti suussaan. Höppänä.

Muutenkin se voi nyt niiiiiin hyvin, etten oikein uskalla sitä edes ääneen ajatella..kun katselee noiden kahden koiran välistä, AITOA ystävyyttä ja yhteiseloa, ei voi kuin olla kiitollinen jokaisesta hyvästä hetkestä.

Mutta huumoriakin tarvitaan, jos lättyjä omistaa. Yhtenä aamuna kuluneella viikolla Aamu yllätti taasen kerran, tehdessään tyypillisiä aamuaskareitaan. Tavaraa oli roudattu makkarista jo aika tavalla; lehti ja tyyny. Vessasta se tavallinen, eli vessapaperirulla. Energiaa vaan oli vielä ylimääräistä, joten mitä keksii Aamu Aurinkoinen? Juu...nauroin ääneen, kun Aamu toi TÄKIN makkarista  näky oli aika huvittava, kun kaksi isoa mustaa roudaa täkkiä huoneesta toiseen. Toinen ihan tosissaan ja toinen, tuo nuorempi, roikkui täkissä vaan siksi, että täkki oli Aamun suussa.

Eli huumoria ja pitkää pinnaa...sitä tarvitaan, jos omistaa lättyjä