Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
12.09.2011 - 19:39

Viikonloppu meni suurilta osin agilitykisojen kansliassa istuessa. Mutta meneehän se niinkin. Eipä siinä sitten muuta enää jaksakaan, kun on tietokonetta tuijottanut 10 tuntia   Omat koirat oli kennelpojan hoidossa, mökkisaaressa, joten niilläkin oli ollut ihan leppoisaa.

Tuulihan sukelsi pari viikkoa sitten liikkuvasta veneestä. Onneksi ei joutunut moottorin murjomaksi, mutta liekö sen sukelluksen, tai niiden satojen uimakertojen jälkeen, mutta tänään oli pakko lähteä näyttämään Tuulin simmuja eläinlääkäritädille naapurikaupunkiin. Eli koirat heti töiden jälkeen autoon ja menoksi.

Onneksi kävin, sillä Tuuli sai silmiensä hoitoon kortisoni-tippoja, ja Aamulle, jolla ei pitänyt olla mitään vikaa silmissä, määrättiin Fucithalmic-tippoja  Potilaita siis molemmat.

Peruin Tuulin agitreenit, eli Team Storm sai kokoontua ilman meikäläisiä...eipä silti, vettä on tullut koko päivän kuin esterin peestä, joten eipä siellä kentällä muutenkaan olis ollut tänään kivaa. Käytiin erämaakäppäily yhden sisälammen ympäri. Ihana keikka, vaikka vettä tulikin kuin aisaa. Kyllä syksyinen metsä vaan on ihana!

Jaana kirjoitti 12.09.2011 - 22:16
Tytöt päättivät sitten kimpassa silmiänsä potea. Toivottavasti kuurit purevat nopeasti.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats