Joskus, jos oikein pysähtyy katsomaan, voi nähdä jotain hienoa. Ei vain luonnossa, vaan ihan noiden mustien välisessä yhteiselossa.

Eilen illalla tartuin klo 22 harjaan, tai oikeastaan sukaan kiinni ja ajattelin hieman harjata lattialla lepäävää Aamua. Aamun turkki on a-i-v-a-n järkyttävässä kunnossa; turkki on kuiva, ruskea, pehmeä. Siinä ei siis ole mitään hienoa.  Vihdoinkin olen löytänyt harjan, johon olen tyytyväinen. Montako borstaa tässä taloudessa on kokeiltu? Mitään Furminaattoreita en suostu käyttämään, nehän katkoo karvan, siis leikkaa sen irti. Riittää, että saan kammalla irti Aamun ruskean -yöks- turkin. Niin, se uutuus-borsta on tämä. Aamukin on hyväksynyt borstan ja ihan silmin nähden nauttii toimenpiteestä.

Niin, se pieni hetki eilen illalla. Aamu siis makoili olkkarin lattialla oikealla kyljellään, minä siinä vatsan puolella harjaamassa. Tuuli tulee haistelemaan Aamun päätä, nuolaisee kerran Aamun poskea ja lyö maate Aamua vasten, sillain että koirilla oli OTSAT vastakkain. Siis päät, vastakkain, otsa otsaa  ja kuono kuonoa vasten. Siinä ne loikoili hetken. En ole koskaan nähnyt vastaavaa asentoa täällä meillä ja hetki oli jotenkin hieno ja rauhallinen. Sellainen "hyvänolon-hetki" kaikkien osapuolten osalta