Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
05.06.2011 - 20:28

Tänään koettiin sellanen Deja vu´ tai miten se nyt sitten kirjoitetaankaan...eli mökkisaaressa tapahtui pari asiaa, jotka olen kokenut ennekin.

Ensinnäkin Tuuli on vesien lämmettyä keksinyt sen, että vedessä voi OLLA pitkiäkin aikoja  se ui, ui ja ui edestakaisin niin kauan, että sain lopulta lähteä sen kanssa metsään, kun reppanaa paleli niin..mutta kivaa sillä oli kalastella kaikkea, mitä järvestä löytyi. Eli siinä se ensimmäinen ennen koettu asia. Iiris nimittäin saattoi olla järvessä pitkiäkin aikoja ja vaan tuijottella kaloja ym mitä nyt sattui suht sakeassa vedessä bongaamaan..


Tuuli - suuri kalastaja

Sitten se toinen juttu..., nimittäin Tuuli teki Elsat, eli kävi kähmimässä kattilasta perunan, kun pesin perunoita laiturilla..tosin Elsa oppi aikoinaan odottamaan kiltisti omaa pientä perunaansa odottamisen palkaksi. Tuuli taas tuli mukaan pesemään perunoita laiturille ja totesi "hei, näitähän voi kalastaa suoraan kattilasta" ja nappasi yhden vaivihkaa kattilasta, ryökäle  Eipä varas pitkälle pötkinyt vaan joutui luovuttamaan ryöstösaaliinsa...

Punkkeja on tähän mennessä löytynyt "vain" 18 kpl! Joko Frontline auttaa tällä kertaa, tai sitten punkkiarmeijalla on ollut päättäjäiset (?), eivätkä ole olleet asemissa


Aamu, tyypillisessä asussa, eli märkäpuvussa


Palloleikkejä vedessä. Tuuli palauttaa palloa, mutta ravistelee ensin.


Aamukin oli kärppänä pallon perässä

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats