Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
29.05.2011 - 20:30

Punkkisaldo on tähän mennessä tälle viikonlopulle tasan 30, siis koirista poimittuna. Seuraneitiä on maistellut yksi öttiäinen, mutta sen maistelun keskeytin heti ensi puraisusta, kun satuin havaitsemaan, että punkki pureutui ihoon kiinni..

Koirilla alkaa olemaan aika kurjan näköisiä karvattomia kohtia pään alueella. Aamua punkit ovat syöneet enemmän, mutta Tuuliin näkyy jäävän isommat arvet . Arpinaamoja siis.

Niin, siellä punkkien paratiisissa ollaan oltu taas koko viikonloppu. Tehty niitä normijuttuja, tosin hieman muunneltuna, sillä sekä perjantaina, että lauantaina kehittelin Tuulille treeniä metsään. Lyhyesti summattuna on todettava, että treenattavaa on. Pikkasen Tuulilla ns. keskisormi vilkkui eilen ja sen palkaksi pääsikin Aamun hommiin. Olipa Tuulilla ilme, kun Aamu saikin kehut ja tehtävän suoritettavaksi. Se siitä, eikä siitä sitten sen enempää. Huomenna yhteisreeneihin, katotaan sitten vilkkuuko Tuulilla taas keskari...Vaikka tässä yhteydessä on kuitenkin todettava, että keskarin vilkkuminen on sama asia kuin johtajuuden puute, eli  kun koira luule voivansa keksiä omia juttujaan, on kyse yleensä hihnan toisessa päässä. Eli ei kun taskupeiliä taas kaivamaan ja syyllistä etsimään peilistä...

Tänään seuraneiti on taas viettänyt koko päivän agikisoissa toimitsijana. Paljon ei tullut suorituksia seurattua, kun konetta piti tuijottaa, mutta menihän päivä näinkin...

EDIT*** klo 20:30. Nyt on koirilla uus satsi Frontlinea niskassa. Niin ja punkkisaldo on lisääntynyt yhdellä, eli nyt niitä on löytynyt koirista 31

 

Jaana kirjoitti 30.05.2011 - 07:27
On se kumma, että teidän seudun punkkeihin ei myrkyt pure. Mun koirat sai kesäkuun alussa Exspotit niskaan - ja Assi Scaliborin - eikä kenelläkään ole ollut sen jälkeen yhtään punkkia.
Ja on se kumma, ettei kukaan keksi turvallista tapaa hävittää ympäristöstä punkkeja, kun tuntuu että valtaavat koko maailman ja kantavat kaikkia kamaluuksia itsessään. Ei ole kiva, että koirat ovat ruvella ja itse joutuu tarkkailemaan kaiken maailman punaisia rinkuloita punkin puremien kohdalla.
Tiina kirjoitti 30.05.2011 - 21:27
Luulen, että Frontline on laimeampaa, mitä Exspot, siksi niin moni koira sietää Frontlinea paremmin. Exspotia meillä on ennen käytetty, mutta se mun mielestä haiseekin jo myrkylle, siksi päätin tänä vuonna jatkaa Frontlinea, kun viime kesänä sillä aloitettin :( Mikä sitten pahempaa; myrkyttää koira punkkimyrkyillä, vai elää pelossa, että saastunut punkki tarttuu niihin kiinni...Oma punkinpurema kutiaa nyt aika vietävästi..
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats