Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
09.05.2011 - 21:03

Tänään on sellainen päivä, jolloin saa olla tyytyväinen koiranomistaja  Korkattiin Suomen Sileäkarvaiset noutajat ry:n aluetoiminta, eli osallistuttiin Tuulin kanssa ensimmäisiin kimppa-nometreeneihin. Treenipaikka oli Tuulille vieras, seuraneidille tuttu. Osa osallistujista oli Tuulille errrrrrittäin tuttuja, osa vieraita

Hyvin pysyi nuorisolla "pallo kasassa" koko treenin ajan. Tuivertaja keskittyi itse olennaiseen, teki hienoja ja nopeita noutoja ja tyytyväisin olen Tuulin tyyliin tehdä hakua metsässä. Haetutettiin vuorotellen yksi dami metsästä ja näin Tuulista, että sillä oli tehtävä selvillä. Se lähti määrätietoisesti hakuun, eli ne muutamat herättelyt toissa viikolla auttoi. Nyt ei tehty varsinaisesti hakua, vaan ihan motivoidusti lähetettiin koirat vuorotellen metsään etsimään. Ensi kerralla sitten kaksi peräjälkeen ja silloin voi ehkä nähdä koko totuuden, eli kuinka Tuuli on ns. "herännyt" (jos on herännyt)...

Aamullakin on ollut ohjelmaa, se on käynyt kennelpojan kanssa tarkistamassa, joko puput ovat muuttaneet ulkoilmaan siellä "pupu ja kanapaikassa". Mistä lie kiertäneet, sillä Aamu on märkä, ilmeisesti päässyt uimaan johonkin.

Ohjelmatoimisto jatkaa ohjelmiston suunnittelua. Sitä ennen myhäillään tyytyväisenä tämänpäiväisen ansiosta. Tämä itselle muistiin niitä päiviä varten, kun koirista tekis mieli tehdä kintaat

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats