Pikkukoiran ihmeellinen maailma vaan laajenee. Käytiin tänään ihan kaupungin keskustassa käppäilemässä ja kävelykadulla. Ja vielä neljän ruuhkan pintaan, eli silloin, kun tässäkin kaupunki pahasessa on hieman enemmän liikennettä.

Täytyy myöntää, että Tuuli on reipas. Eniten sitä hirvitti lastenvaunut, niitä kohdattiin pari kappaletta. Tupakan tumppejakin maisteltiin (ei, en minä), mutta Tuuli sylki tumpin itse pois suusta. Fiksu likka. Mutta sähikäinen se on. Ja utelias. Joten kartturi sai tehdä töitä, että mentiin suht siististi. Eikä sen näköisesti, kuin molemmat oltaisiin otettu jotain vettä vahvempaa  Ennen kadun ylitystä Tuuli istui jalkakäytävälle istumaan (namilahjontaa, namilahjontaa) ja lähti liikkeelle vasta, kun minä lähdin ylittämään katua. Nappisuoritus!

Kohdattiin vain iloisia ihmisiä. Jopa nuoriso hymyili meille. Taisi Tuulin positiivinen elämänasenne ja innokkuus tarttua jokaiseen vastaantulevaan. Eräskin vanhahko herrasmies pysähtyi ja kysyi koiran ikää...veikkasi ensin puolivuotiaaksi. Sanoin oikeaksi iäksi 17 vk ja mies lähti matkoihinsa hymyillen, kun kerroin, että ollaan ensivisiitillä keskustassa. Samainen herrasmies kuitenkin pysähtyi uudemman kerran kohdallani ja kysyi koiran rotua, tai itse asiassa tiesi Tuulin olevan flatti. Samaan hengenvetoon mies kertoi, että aikoinaan hänen tuttavallaan oli "maailman paras koira", eli flatti ja että se koira oli kaikkien ystävä...niinpä, niinhän nämä tuppaa olemaan ...Tuulille tuskin tulee jenkkakahvoja kylkiin, sillä sen hännän heilutus lähtee ihan etujaloista asti