Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
02.03.2010 - 08:50

Ulkona on harmaata ja uskomatonta, mutta totta, myös Aamun alaleuka alkaa HARMAANTUMAAN! Flattilinjoissa on selvästi eroja, Elsa hädin tuskin oli harmaa 11 vuotiaana, Iiris ei liioin ehtinyt aikoinaan harmaantua, sillä oli kuollessaan vain 6½ vuotta. Wilma, se ensimmäinen lätty muutti meille ollessaan 5½ vuotias ja oli jo silloin ehtinyt saada alaleukaansa muutaman harmaan haituvan. Entäs seuraneiti? Kyllä. Muutama harmaa hius löytyy. Ja ensimmäiset havainnot harmaista hiuksista havaitsin jo kymmenen vuotta sitten, ungefär silloin, kun Elsa oli 1-vuotias, eli kun Elsa-rumba oli pahimmillaan  

Aamu on ollut reipas. Se ei ole tapojansa muuttanut suuntaan eikä toiseen ja selviytyy yksinolosta kunnialla, eli nukkuu paljon  Vesikuppi taitaa meillä olla ihan turha kapistus, sillä kerran on Aamu siitä viikon aikana juonut vettä! Vesi silti vaihdetaan päivittäin, jos vaikka rinsessaa janottaisi...Roskiin ei ole kukaan koskenut, joten sekin syyllinen on nyt varmistunut...eli Elsahan se on täällä viime viikkoina kaivanut roskia ja syönyt nenäliinoja

Mutta lumisade saisi nyt jo loppua! Lunta on tulla tupruttanut jo useamman päivän, eikä metsään ole asiaa...jolleivat auraa   jotain metsätietä. Tylsiä käppäilyjä siis tiedossa ihan kaupunkimaisemissa. Joten kunhan lumet vaan sulaa, olen monta metsäkävelyä velkaa Aurinkoiselle..

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats