Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.01.2010 - 12:30

Taas jotain ihmeellistä. Eilen illalla, kun valot oli jo sammutettu, alkoi Elsa pärskimään. Eikä siitä pärskimisestä meinannut tulla loppua. Ensin kuului yksi pieni aivastus, mutta sitten alkoi muori pärskimään niin, että nenä löi patjaan ja naama vääntyi kauheaan virneeseen.

Pakkohan valot oli laittaa päälle ja ensin vaan seurata, jos aivastaminen loppuisi itsestään. Vaan ehei, muori jatkoi pärskimistä siihen malliin, että lakana alkoi olemaan jo pärskimisestä märkä..

Vaikka Elsa kuinka yritti olla aivastamatta, alkoi se ensin maiskuttaa suullaan ja sen jälkeen veti oikea puoli kuonosta vinoon, silmää siristi ja sitten kuului MEGA aivastus ja pää heilui holtittomasti.

Kaikkea ehti siinä hetkessä käydä seuraneidin mielessä. Onko nenäontelossa jokin roska tai karva? Mutta miksi se maiskuttaa? Onko nenäontelossa jotain muuta ylimääräistä, jonka vuoksi muori pärskii? Vai onko sillä joku kohtaus?

Siirryttiin keittiöön ja MEGA-aivastelu vaan jatkui, eikä meinannut tauota. Seuraneiti yritti hieroa kuono-osaa, kurkata suuhun ja nieluun, mutta eihän siellä mitään näkynyt...

Sitten seuraneiti keksi antaa Elsalle muuta ajateltavaa - syötävää, jos vaikka nielun normaali liike sais aivastelun loppumaan. Siinäkin oli riskinsä, sillä syötävähän voisi mennä "väärään rööriin". Vaan eipä auttanut syöminenkään, vaan pärskintä vaan jatkui....Ja ikävintä kaikessa oli se, että Elsa aivasti niin lujaa, että pää kolahti nyt lattiaan  Ja tässä vaiheessa seuraneiti alkoi jo tutkailla seiniä, pärskiikö se jo verta???

Onneksi ei. Elsa joi vettä, mutta jatkoi aivastelua. Mentiin makkariin ja seuraneiti sai Elsan mukaansa sänkyyn, oikealle kyljelle lepäämään. Vaikka eihän se helppoa ollut, kun toista kutitti niiiiin vietävästi nenästä. Siihen se sitten rauhottui vähitellen..hieroi ja hiesti kuonoansa petivaatteisiin, mutta rauhoittui lopulta. Muutaman kerran muori vaihtoi yöllä nukkumapaikkaa ja aina liikkuessaan AIVASTI.

Aamu oli tästä kaikesta hieman hämillään. Se istui keittiössä unisena silloin puolelta öin ja katseli välillä Elsaa ja välillä seuraneitiä. Kuunteli pärskintää, kävi välillä haistelemassa Elsan kuonoa ja jäi sitten varmuuden vuoksi nukkumaan olkkariin.

Mutta sitten aamulla....EI MITÄÄN tietoa Elsan yöllisestä aivastelusta! Mikähän ihme sillä meni kuontaloon viime yönä? Käytiin kunnon metsäkävelyllä, löydettin hyvä moottorikelkkaura, jota pitkin käveltiin, ja muori paahtoi menemään kuten ennen...

Jaana kirjoitti 05.01.2010 - 18:23
No olipa kumma vaiva. Jotenkin kuullostaisi. että jotain ylimääräistä siellä onteloissa olisi ollut, joka sitten lienee itsestään irronnut. Mutta kurja vaiva taatusti. Josta taas selvittiin.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats