Vielä syksyllä seuraneiti tilasi Elsan dieettiruokaa kaksi säkillistä kerrallaan. Ja tätähän Elsa siis syö. Hinta huitelee siinä 90 €urossa/säkki, joten kovin halvalla ei tässä hotellissa aamiaista tai illallista tarjoilla! Ja kuten sanottu, vielä syksyllä tuli ruokaa ostettua kaksi säkkiä kerrallaan...mutta nyt iski pessimismi seuraneitiin. Tästä lähtien ostetaan Elsalle ruokaa säkki kerrallaan. Miksi? Siksi, että koskaan ei tiedä, koska on se viimeinen päivä...

Tunnustus: On ollut aikoja, hetkiä, kausia, kun seuraneiti on toivonut, että Elsa siirtyisi paremmille sorsastusmaille. Kauhea tunnustaa, mutta niin sekasortoista meillä on arki joskus ollut. Eli arjesta on puuttunut se mukava tunne, kun omistaa koiran ja sen kanssa on mukava touhuta.Ja  Elsan kanssa on touhuttu. TODELLAKIN. Paitsi silloin, kun se on kipuillut tassujaan, eli enemmän tai vähemmän 5 vuotta tästä taakse päin.

Mutta nyt, kun muori lähentelee 11 ikävuottaan, tulee seuraneidille se toivottomuuden tunne, että Elsasta tulee jonain päivänä luopua. Kuka sitten, kun se päivä on ajankohtainen, on se kaikista uskollisin ja kuka täällä sitten hoitaa poliisin hommia, herättää aamuisin, pitää huolen siitä, että askeltakaan ei voi ottaa, etteikö 'musta' seuraisi?

Hetki sitten käytiin iltakävelyllä pakkassäässä. Elsalla energiaa, kuin pienessä kylässä - taas, jos niin vois sanoa. Ja kun koirat on ruokittu, käy Aamu kiittämässä ruoasta tyhjä ruokakuppi hampaiden välissä - niin tyypillistä Aamua...ja sitten se häipyy torkuille jonnekin...

Vaan Elsa...se istuutuu seuraneidin viereen. Lyö etutassunsa seuraneidin polvelle, katsoo silmiin, siristää silmiä. Ja kun siltä kysyy, mitä se haluaa, alkaa häntä heilumaan...ei kai se mitään muuta halunnut, kuin sen, että katsoin sitä. Se riitti ja on aina riittänyt Elsalle.

Tässä taitaa käydä niin, että seuraneiti huomaa aivan liian myöhään, kuinka mukava koira Elsa itse asiassa on ollutkaan...Jonkun on ollut pakko muuttua...eikä sen muuttunut olento ole Elsa, suurin muutos on tapahtunut Elsan seuraneidissä.

"Niinpä pikku prinssi siis
kesytti ketun. Ja kun eron
hetki lähestyi sanoi
kettu:
– Voi...! Kuinka tulenkaan
itkemään.
– Se on oma syysi, sanoi
pikku prinssi, en minä
halunnut sinulle mitään
pahaa, mutta itsehän
pyysit, että kesyttäisin
sinut...
– Aivan niin, kettu sanoi.
– Mutta nyt alat itkeä!
Pikku prinssi sanoi.
– Aivan niin, kettu sanoi.
– Mutta silloinhan et
voittanut mitään!
– Voitinpas, sanoi kettu,
voitin vehnän
kullankeltaisen värin. Ja
se lisäsi:
– Mene takaisin katsomaan
ruusuja. Silloin ymmärrät,
että omasi on aivan
erilainen kuin kaikki muut
maailmassa. Kun sitten
tulet ottamaan minulta
jäähyväisiä, niin
lahjoitan sinulle erään
salaisuuden.

– Jää hyvästi, hän
sanoi...
– Hyvästi, kettu sanoi.
Nyt saat salaisuuteni. Se
on hyvin yksinkertainen:
Ainoastaan sydämellään
näkee hyvin. Tärkeimpiä
asioita ei näe silmillä."