Olihan viikonloppu! Kaksi päivää maneesissa, (kasvihuoneessa) kylmässä kuuntelemassa ja katselemassa, kun muiden koirat hyppeli ja harjoitteli oikeata hyppytekniikkaa. Tätä täytyy hieman sulatella...
Omia koiria ei paljon tullut nähtyä viikonlopun aikana...Aamu ajatteli eilen järjestävänsä seuraneidille ihan aidon piikkimaton, sellaisen, joka näkyy olevan ns. muotia. Koirulit olivat käyneet päivän viimeisellä keikalla ulkona ja valmistauduttiin yöpuulle. Elsa lie missä, luultavasti juomassa, mutta Aamu oli jo kiivennyt sänkyyn. Kun seuraneiti sitten laittoi makkariin valot, makoili tuo rinsessa ryysynen sen näköisenä, ettei se ainakaan vielä aikonut nukkumaan...syykin selvisi, sillä ulkoa oli Aamu salakuljettanut suussaan puusälettä...höh. Mihin lie oli ajatellut moskan piilottaa, olikohan aikonut sen yön pimeydessä syödä, vai oliko kullannuppua aikonut järjestää seuraneidillensä kunnon makoilun piikkimatolla??
Anyway, ei ne tikut kauaa siellä sängyssä vanhentuneet vaan joutuivat surutta jäteastiaan...
Elsa. Juu, Elsan silmäkulmasta otettiin tänään uusia valokuvia. Ei muutosta vielä. Tuskin Muori on silmäkulmaansa mihinkään tökännyt, näyttää enemmänkin siltä, että siinä kasvaa "jokin" möhkäle 
Ensimmäinen kuva on otettu 12.10 ja loput kaksi tänään:


