Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
20.02.2009 - 20:01

Huomenna ajetaan n. 140 km yhteen suuntaan palelemaan maneesiin ja pokkaamaan muovinauhapätkälle. Miten niin seuraneiti aivan "ODOTTAA" huomista näyttelypäivää Huuto

Mukavahan se on Aamun kanssa 'keikalle' lähteä, mutta kun itse ei oikein suuresti voi vaikuttaa siihen muovinauhan väriin. Tai no, tietysti tavallaan; koira on siistitty kauttaaltaan ja tänään muisteltiin näyttelyseisomista kesken jäälenkkeilyn. Niin, kyllä, jäällä. Seuraneiti kävi iltalenkillä 20 km päässä mökillä. Ja kyllä kannatti. Sitä luonnon hiljaisuutta ei voi vaan kuin imeä itseensä, siellä mökin rappusilla seistessä.

Niin, koira on ulkomuodoltaan sen, mitä se on geeneissään saanut. Aamu-tytöstä kasvoi iso tyttö, mutta ison ulkomuodon lisäksi Aamu sai perimässään aivan ihanan luonteen, sellaisen seuraneidille sopivan. Ehtii nimittäin seuraneitikin reagoida, kun on Aamu kaverina.

Viime päivinä on varsinkin Ruotsin flattipiireissä porissut PRA-tapausten johdosta. Lisää tuosta ihmeellisyydestä voi lukea esim täältä (ruotsiksi), tai täältä (suomeksi).

Jaana kirjoitti 21.02.2009 - 10:11
Onnea näyttelyyn! Enpä voi itsekään sanoa suuresti nauttivani näyttelyistä. Se, mistä tuomari tykkää, tuntuu välillä niin mystiseltä. Siksi suosikkejani ovat esim.toko ja agility, joissa täsmälleen itse tietää, miksi joku tulos tuli ja kuinka siihen voisi vaikuttaa parantavasti treenaamalla.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats