Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
15.01.2008 - 17:57

Pakollinen 3-4 viikon treenitauko edessä. Tauko tulee ihan hyvään ajankohtaan, sillä vaikka hallissa on ollut hyvä harjoitella, on siellä ollut ahdasta. Halli ei ole isokoinen ja lisäksi hallin kattokorkeus on niin matala, että saimme suosista jättää A-esteen kentälle kun syksyllä siirsimme esteitä halliin. Parasta hallilla on kuitenkin agilityjaostomme sinne hankkima kumi/muovi-hakematto! Lattiaa peittää muutaman sentinen paksuinen joustava matto, joka ei ole liukas ohjaajalle tai koiralle. Unelma pohja kun muistelee kaikkia niitä olosuhteita missä vuosien saatossa on tullut harjoiteltua! Olin syksyllä jo tehnyt periaatepäätöksen, etten vie Aamua hallille, mikäli pohjana olisi liukas sementtilattia tai muu vastaava. Yksi agilityssa vaurioitunut koira tässä taloudessa saa riittää!

Viime viikon treenit sujuivat hyvin. Harjoiteltiin takaaleikkausta, joka henk koht tälle ohjaajalle on aina ollut vaikea ohjaustapa. Johtuen ehkä siitä, etteivät meikäläisen koirat koskaan ole olleet vauhtihirmuja, eli ovat joko liikkuneet radalla vierellä tai  viistosti takana vedettävissä. Tai onkohan perussyy hitauteen siinä, että ohjaaja ei itseasiassa pääse lujempaa ja jarruttelee siten myös koiraansa?? Hmm. ;o) No jaa, joku fiksuista ryhmäläisistä keksi sanoa harjoitusten lomassa, että kokeilisin käyttää vastakkaista kättä takaaleikatessa ja kyllä, sen signaalin Aamu nappasi heti! Eli Aamu sai kuin saikin piiiiiitkän kehonsa käännettyä näppärästi mutkalle. Voi sitä riemua sekä koiran että ohjaajan silmissä, kun yhdessä onnistuttiin. Taisi joku yleisössäkin taputtaa ;o)) Kun osa ryhmästä on nuolennopeita pikkukoiria tai ketteriä maxeja on meidän "kamelinkokoisten" onnistumiset kaikkien onnistumisia!

 

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code

BLOGIN PÄÄHENKILÖT

"Aamu"
Heilurihännän Wildflower
s. 14.1.2005 
 

Täällä voi katsoa filmipätkän Aamusta

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

"Tuuli"
(Kevätniityn Blue Pearl)
s. 8.6.2010
 

¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

AINA MUISTOISSA

"Elsa "
22.2.1999 - 21.2.2010
FI MVA & JVA
Jay-Jay's Day Dreamer

 

Ei voi olla totta, näin monta kävijää! Nauru

Kävijälaskuri

Free counter and web stats